Inderesin kahvihuone (Osa 1)

Tervetuloa alalle ja tsemppiä opintoihin! Lääketiede sopii aika mukavasti alana kyllä jos osakesijoittaminen kiinnostaa :slight_smile: Palkkatuloista jää ihan hyvin sijoitettavaa ja opintojen aikanakin (toki vasta LT4 eteenpäin) pääsee jo tienaamaan.

2 tykkäystä

Nyt voisi jo @Masse -sedän tyyliin sanoa, että vanhan mieltä lämmittää, kun nuorisolla on järkevä suhde alkoholiin. Ylipäätään suomalaisella geeniperimällä, suurimmalla osalla olisi viisainta jättää se alkoholinkäyttö satunnaisiin lasillisiin shampanjaa tai hyvää konjakkia. Rajana tosiaan tuo yksi annos, jota voi myös lääketieteellisessä mielessä pitää suhteellisen vaarattomana. Väkisin tulee omalla kohdalla mieleen, että olisinko tällä hetkellä Nokian rinkuloiden suuromistaja, jollen olisi elämäni aikana aivan liikaa viinaa kaatanut kurkustani alas. No, se on kuitenkin mennyttä elämää, koska valitsin täysraittiuden vajaa neljä vuotta sitten🙂

27 tykkäystä

Noh, kuten sanottu, ei kaikki korkeakouluopiskelijat, enkä minäkään, ole tän suhteen parhaita mahdollisia esimerkkinnäyttäjiä. Nuorilla on yksi suurempi pahe alkoholinkäytössä (näin raa’asti yleistettynä) ja se on se, että vaikka ei usein ryyppäisi (jota tätäkin tosin tekevät jotkut…) niin sitten niillä kerroilla jolla on ryyppäämässä menee viinaa alas kurkusta sitten enemmänkin (= liikaa). Menemättä liikaa yksityiskohtiin, niin en minäkään näiden suhteen todellakaan täysin “viaton” ole :slight_smile: Mutta väittäisin, että ihan annoksina mitattuna vko-tasolla mun alkoholinkäyttö on ollut aina alle kohtuukäytön rajojen (14 annosta/pvä) - päivätasolla joskus on voitu hipoa rajoja (= 7 annosta/pvä). Korostaisin, että vastuullisessa alkoholinkäytössä on ehdottomasti aina pysyttävä näiden rajojen alapuolella, ja mielummin ei juo ollenkaan, mikäli tämä on mahdollista! Ja tietenkin kaikilla moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla nollatoleranssi - jos otat, et aja.

4 tykkäystä

Tosi kiva kuulla @Jekku! Ja nää elämänarvot on mulla ollut jo jokseenkin pitkään - muistaakseni ala-asteesta asti oon alkanut hahmottamaan näitä “isompia kokonaisuuksia” näin.

Joo todellakin @El_Nila oikein mukavasti pääsee osakesijoittamista jatkamaan sivuhommana, ja kiitos paljon molemmille tsempeistä!

Maisteria aloittelevana teekkarina on antaa yksi vinkki opiskelut aloittavalle: ensimmäisenä vuonna on erittäin suotavaa käydä bileet ja tapahtumat läpi (toki alkoholinkäytön saa itse päättää sopivaksi), silloin tehdään parhaat sosiaaliset kontaktit ja ryhmäydytään. Opiskelu ja bilettäminen eivät ole toisiaan poissulkevia, jos ja kun älyä/motivaatiota riittää!
Onnea ensimmäiseen opiskelusyksyyn vaikkakin korona voi hieman sotkea rytmejä!

Ps. Sitsit ja approt kannattaa kokeilla :wink:

14 tykkäystä

Uskaltaisin väittää että useimmille opiskelussa tulee eteen seuraava dilemma: “Arvosanat, Bileet, Uni - Valitse kaksi”. Mielestäni kertoo hyvin paljon ihmisestä mitkä kaksi näistä valitsee!

3 tykkäystä

Tuohon geeniperimäväitteeseen olisi kiva saada edes hiukkasen pitävää lähdepohjaa. Ennen kiletolakia alkoholin kulutus / lärvi oli Euroopan pienintä. Aika hämmästyttävää on, että kieltolain tultua voimaan alkoholin kulutus ei juuri laskenutkaan. Nähdäkseni kieltolain avulla suomalaiset opetettiin ottamaan perseet olalle, kun alkoholia sai hommattua, pitihän siitä ottaa kaikki hyöty irti.

Kieltolain jälkeenkin Suomessa on ollut toinen toistaan kummallisempia sääntöjä ja rajoituksia, joiden todellinen vaikutus alkoholin käytön kohtuullisuuteen on varsin kyseenalaista. Verotuksellilla keinoilla alkoholi on Suomessa EU’n kalleinta ja jotta kalliista viinasta saa parhaimman hyödyn irti, niin suuri määrä kannattaa juoda nopeasti.

Kun hakee pakettiautollisen alkoholia hinnan takia Balttiasta, niin alkoholin kulutus on ilmeisesti suurempaa kuin Alkosta pullo punkkua kerrallaan haettuna.

Mun mielestä suomalainen alkoholipolitiikka maksimpi haitat verrattuna vapaampaan alkoholikulttuuriin ja kohtuullisempaan hinnoitteluun verrattuna. Suomalaisessa alkoholinkäyttötavoissa ei ole mitään geeniperimäkysymystä vaan opittua alkoholipolittikan ohjaamaa käytöstä.

3 tykkäystä

Kyllö minun on pakko hieman kommentoida tätä, että bilettäminen ei sulje pois hyviä arvosanoja. Tietysti osa pystyy bilettämään viikonloput ja selviytymään parhailla arvosanoilla koulusta, mutta ei se bilettäminen ainakaan auta koulunkäynnissä. Minusta siihen kouluun kannattaa keskittyä, koska ei siitä bilettämisestä muuta saa kuin alkavan alkoholismin ja bilettäjän maineen. Kyllä niitä suhteita voi luoda myös ihan selvinpäin.

2 tykkäystä

En nyt sanoisi että koskee suurinta osaa mutta osalla Suomalaisista on geenivirhe mikä altistaa ongelmakäyttäymiseen alkoholin kanssa.

Onko sitä suomalaisilla enemmän kuin muilla?

1 tykkäys

Muistelisin että kyllä.

Edit: Liittyvä linkki mutta ei mitään suoria todisteita. Rähinäviina-geeni tappaa Lapissa ja Kainuussa | Yle

Tän mukaan vielä isompi tekijä olisi ruokavalio, joka monilla suomalaisilla on historiallisesti ollut kovin yksipuolista makaronilaatikko/lenkkimakkara/vaalea leipä -akselia :smiley:

Prof John Stein, Emeritus Professor of Physiology, University of Oxford, said:

“This is a very interesting study with plausible aspects. But please do not accept the claims that these alleles are ‘responsible for 5-10% of violent offences in Finland’. All they show is that they may contribute 5-10% to the chance of an individual being very violent. In fact their Genome Wide Association Study (GWAS) did not give any significant results. So, if a single genetic factor alone could significantly explain violent behaviour they would have seen it in their GWAS results. These alleles are quite common and so environmental factors are probably much more important. For instance simply improving prisoners diets can reduce their violent offending by 37%.”

“Syytä on etsitty geenivirheestä, joka saa monen ihmisen verensokerin laskemaan humalassa, mikä johtaa aggressiiviseen ja impulsiiviseen käytökseen.”

Tähän yhdisttynä Suomalainen huono tapa että juodessa ei syödä samalla kuten esimerkiksi etelä-euroopassa altistaa tuolle verensokerin laskulle entistäkin enemmän.

3 tykkäystä

Täytyy kompata; kyllä ensimmäisenä opiskelijasyksynä olisi ihan ihmissuhteiden kannalta suotavaa käydä myös tapahtumissa. Ei siellä pakko ole lärvejä vetää, mutta kyllä ensimmäiset opiskelijavuodet ovat hienoa aikaa monin tavoin.

Ja ei, juhliminen ja koulumenestys ei toisiaan sulje pois (etenkään helpoimpina ensimmäisinä vuosina).

7 tykkäystä

Ei Herranen aika. Kuten aikaisemmin joku mainitsi niin kyllä se verkostojen luominen aloitetaan sieltä opiskeluajoilta lähtien. Ne iltamat kuuluvat asiaan, mutta ei siellä hirveitä rännejä tarvitse vetää jos ei huvita

Ne opiskelutoverit ovat potentiaalisesti tulevia pikkupomoja kilpailevassa firmassa. Kun tekee mieli vaihtaa firmaa niin ei kukaan muista sitä yksiössä päntännyttä kympin poikaa/tyttöä

Tuollaiset parikymppiset ovat monesti vielä tolkuttoman ujoja ja sosiaaliset taidot ovat mitä ovat. Erinomainen keino parantaa näitä taitoja.

15 tykkäystä

9 tykkäystä

Nykyisin alkoholin maltillinen käyttö tai käyttämättömyys on onneksi enemmän ok verrattuna omiin opiskeluaikoihini. Maailma on mennyt tässäkin parempaan suuntaan ja opiskelijakemuissa ei ole (oletan) samanlaista odotusarvoa vetää “naula päähän” kuin vielä vuosituhannen alussa.

Ainoa vinkkini opiskeluja aloittavalle on kielten lukeminen. Klisee, mutta ei kielioppi ja lausuminen tartu enää vanhempana päähän. Muuten lainaan vanhan opettajani sanoja - fiksut pärjää aina. Ja mitä palstaa olen seurannut, kuulut epäilemättä tähän joukkoon!

4 tykkäystä

Nyt on kyllä @Verneri_Pulkkinen valinnut viestiin asiallista musiikkia :wink: Saatan olla Rammstein-fani :smile:

5 tykkäystä

image
Vihdoinkin muuten tilikausi (1.6.2019-31.5.2020) paketissa, ja veroilmoituskin lähetetty :slightly_smiling_face: Nyt pääsee sitten opintojen ohessa hyvin nykyisen tilikauden kimppuun. Päivittelen Salkkujen tuotto-% - #255 by pentsi -ketjuun heti tilinpäätöstietojen julkaisun jälkeen vähän tilannetta tarkemmin - onhan tässä pääoman allokaatio/strategiakin muuttunut merkittävästi v. 2020 aikana.

2 tykkäystä

Mitä mieltä/ennustetta fortumin q2 tuloksesta? Kotitaloudet kotona niin sähkön kulutus ollut suurta?

Teollisuus säpissä ja jengi ei töissä, niin kulutus olematonta? Q2 osari U/M?
Uturbo on nyt 38,5% plussalla, myydäkkö vaiko antaa olla? Kas siinä vasta pulma :thinking: