Inderesin kahvihuone (Osa 1)

Euroopassa (ja Japanissa) pankkisektorilla on ollut paljon haasteita ymmärtääkseni korkoympäristön, regulaation ja tulosta nakertavan fintechin takia. Jenkeissä pankit ovat pärjänneet edelleen hyvin. Korkotaso on luonnollisesti yksi suuri tekijä, mutta on siinä kaikki? Olen ymmärtänyt, että myös jenkeissä regulaatio on kireää, mutta onko digitalisaatio edennyt siellä samalla tavalla? Koska jenkeissähän on mun ymmärtääkseni monin paikoin käytössä vielä shekit ja moni muukin melko antiikkinen systeemi. Onko odotettavissa, että jenkeissä tämä kehitys olisi vasta edessä? Vai onko kyse vain koroista?

Tämähän on kiva uutuus Kauppalehden pörssinäkymässä

2 tykkäystä

Karrikoidusti tuossa on parhaiten tuottaneet ja heikoiten tuottaneet. Mitä lisäarvoa se sitten kenellekin tuo on toki asia erikseen

Noh noh, Lehto Group on ässätreidaajille tuottanut oikein hyvin kunhan osaa haistaa milloin se on halpa ja on nopea myymään sitten kun taas on pompsahtanut :slight_smile:

Eikä Nokiaa shitlistan puolella vaikka varmasti tehnyt eniten absoluuttisesti turskaa piensijoittajille tänä vuonna :smiley:

Kaikki varmaan ovat joskus käyneet vilkaisemassa velkakelloa, joka näyttää kuinka nopeasti Suomen valtion velka kasvaa. Sen vastapainoksi löytyy myös saatavakello, joka näyttää vastaavasti Suomen valtion varojen kasvun. Saatavakellon tekijä blogissaan kehottaa Suomen päättäjiä alkamaan purkaa tätä varallisuutta esimerkiksi eläkkeiden nostoa varten. Mitä mieltä olette ideologiasta tämän taustalla?

Se on realismia. Suomi on rikas maa ja varaa on tehdä monia asioita.

Eläkkeitä ei enää tarvitse nostaa. Eläkeläisetkin saavat sosiaalitoimistolta hakea lisätuloa, jossei eläke riitä.

Dynacert ketjua lueskellessa tuli mieleen josko kaikilla olis tiedossa et kirjoittajat joiden viestejä et halua lukea voi helposti sivuuttaa:

Nimetön2

Jos kaikki sivuuttais nämä trollit eikä vaivautuisi vastailemaan niin kyllä ne pikku hiljaa hiljenee. Jos noille ei mitään tee niin mielestäni harvinaisen hyvä foorumi saattaa nopeasti taantua kauppalehden foorumin tasolle.

13 tykkäystä

Trolli ja trolli. Siinä on hiuksenhieno ero miten esimerkiksi sijoituskeissistä eri mieltä olevat leimataan trolleiksi. Jokaisen piston sydämmessään tuntevan kannattaa pohdiskella asiaa kunnolla. Sijoitusmielessä vaarallista lähteä liikkeelle tyyliin silakkaliike, jossa tilaa eri lailla ajatteleville ei ole ja porukka keskustelee keskenään kuinka siistiä tämä on. Tälle on myös hieno termi lontoonkielisessä sijoitustermistössä

Vaikka luonnollistahan tämä on ihmispsykologian kannalta, että vain myötämieliset kommentit huomioidaan. Niille tulee hirveä läjä tykkäyksiä ja eri mieltä olevat sivuutetaan herkästi. Ei tykkäyksiä, oikein kukaan ei kommentoi

Härkömarkkinan ollessa hurjimmillaan bullit ovat kyllä vahvasti esillä. Ehkä karhut kömpivät aikanaan koloistaan, bullit hiljenevät js kaikkoavat. Jotka muistavat reilun kymmenen vuoden takaiset jutut tai teknokuplan tietävät varmasti mistä puhutaan

11 tykkäystä

Eri mieltä saa ja pitääkin olla jos pysytään faktoissa mutta semmosella negatiivisella ja ehkä vähän pilkallisella sävyllä kirjoitettu viesti ja ihmisten haukkuminen samalla tuulipuvuiksi on ärsyttävää. Eihän semmoiselle kommentille jaksa antaa hirveesti painoarvoa. “tuulipuvut taas ostaa”. Rehellisesti, paljonko tuon tyylinen kommentti tuo jotain arvoa tänne?

18 tykkäystä

Eri mieltä oleminen on ihan toivottavaa joskus, mutta mielipiteet voi myös esittää asiallisesti. Trollit ei niitä esitä asiallisesti vaan hakevat maksimaalista kommentointitulvaa jostain keskusteluaiheen viereen menevästä asiasta. Se, että ymmärtääkö itse olevansa trolli, on sitten taas eri asia.

6 tykkäystä

Onko muille pistänyt silmään, että foorumilla on kyllä tylyt tiuskaisut, suorat vittuilut ja kriittisestä väittelystä loukkaantumiset lisääntynyt viime kuukausina ihan eksponentiaalisella vauhdilla?

Osa näyttää suorastaan erikoistuneen etsimään tietämättömyyttä toisten viesteistä, jotta pääsee vittuilemaan jotakin nerokasta. Muutamat näyttävät käyttävän lähes kaikki viestit vain provosointiin ja hämmentämiseen. Osa taas tuntuu heräävän joka aamu vain lähteäkseen loukkaantumaan milloin mistäkin kriittisestä kommentista, jolloin hyvätkin väittelyt leimataan trollailuksi tai milloin miksikin.

Kyllä tässä alkaa tulla ikävä kunnon käytöstapoja, positiivisella tavalla kriittistä opponointia sekä selkärankaa kestää pientä hyvämielistä vinoilua (kunhan itse asia pysyy pääroolissa) kaiken tämän lisääntyvän sonnan keskellä.

Ensin mietin, että tämä on sellainen kasvavan foorumin lieveilmiö, jota vain pitää koittaa sietää. Mutta viimeaikaisia kikkelinmittailuja seuratessa loanheitossa ovat hienosti menestyneet erityisesti foorumin kokeneempi kaarti. Toivotaan, että kohta saapuva kevätaurinko kirkastaa foorumilaisten mielet ja voidaan jatkossa keskittyä nykyistä enemmän sijoittamiseen.

17 tykkäystä

Mauri, olen huomannut, että kirjoitusten tyyli ja joidenkin ketjujen sisältö on muuttunut melko paljon loppusyksyn ja alkuvuoden aikana. En tee tulkintaa onko kokeneempaa kirjoittajaa vai ei, mutta kieltämättä ketjujen seuraaminen on rasittavampaa, jos välissä on paljon parin henkilön keskinäistä huttua.

Mieli tuskin kuitenkaan on maassa huonojen tuottojen takia viime vuoden jälkeen. :grin:

2 tykkäystä

Mitenköhän keskustellaan sitten kun markkinoilla kynnetään oikein tosissaan? :thinking:

Näin moderaattorinkin silmin voi todeta, että liputusten määrä on kasvanut roimasti (ennen ehkä yksi kuukaudessa, nyt monta päivässä). Foorumin koko on kyllä kasvanut myös todella paljon, mikä selittänee tason vaihtelua joissain ketjuissa. Olen pyrkinyt myös puuttumaan aktiivisemmin keskusteluihin joissa fokus suistuu raiteiltaan. Tässä on vielä paljon kehitettävää.

Keskustelu todennäköisesti hiljenisi, koska monen keskustelijan kontribuutio on enimmäkseen osakekurssin ja vaihdon kommentoimista itse liiketoiminnan kehityksen sijaan. Laskussa ei ole sen kestäessä pidempään kauheasti iloista kommentoitavaa. :smiley:

4 tykkäystä

Paitsi niillä, jotka on ollut käteisenä :wink: Sori oli pakko :face_with_hand_over_mouth:

Mutta, olisi kummiskin meidän kaikkien jotka tänne foorumille nyt on tullut " nousumarkkina huumassa " (Btw foorumi tuli vasta toukokuussa -18), että käyttäytyisimme niinkuin aikuisten kuuluisikin. Hyvin mahdollisesti isompiakin “herroja” (lue; pörssiyhtiöiden johto) saattaa oman yrityksen ketjuja (ehkä jopa omien sijoituksien ) lukea.

Olisihan kaikille(myös Inderesille) win/win situation kun saisimme tänne mahdollisimman usealta yhtiöltä omaa IR:ää tai yhtiön johtoa, kommentoimaan ja vastaamaan epäselvyyksiin/kysymyksiin.

Ja hei, ne säännöt
https://keskustelut.inderes.fi/guidelines

ja niin, pysykää sijoitusstrategiassanne!

10 tykkäystä

Tätä Verphun näkemystä Masse-setä ei ole koskaan oikein ymmärtänyt. Inden analyytikot analysoivat ja tekevät laajat rapsat ja sitä myöten fundat on pohjiinkaluttu. Mitä siihen masselainen karvis pystyy enempää fiksusti sanomaan??

Mutta sitten se sentimentti: siihen foorumilaisilla ml. vanha setä on aina jotain kivaa kerrottavaa. Iloa kurssin noususta ja onnistuneista myynneistä aivan huipulta. Ja …tututusta kurssin rojahduksesta. Näkemyksiä, mielipiteitä ja kertomuksia omista tekemisistä a la “Ostin-myin ketju”.

Vähiin kävisi amatöörien kirjoittelut foorumille, jos kurssia ei saisi lainkaan kommentoida. Ja kavereille kuittailla. Mutta aina myönteisessä sävyssä niin kuin setä.

Masse-setä, FA, foorumi on tärkeämpää kuin osakepelissä pärjääminen :cowboy_hat_face:

3 tykkäystä

Itse kannatan minimimoderointia. Alapään jutut tms ymmärtää, mutta muuten minusta sama periaate, kuin jota käytän sähköpostissakin on riittävä: DELETE.

Älä lue, jos ei kiinnosta. Tämä foorumin työkalusto tarjoaa välineitä muutenkin filtteroida.

Ei kuulu minusta länsimaiseen liberaaliin yhteiskuntaan, että joku/jotkut yksittäiset säätelee mitä julkaistaan, tai valtava enemmistö.

“Voiko miljoona kärpästä olla väärässä?”

2 tykkäystä

Näistä samaa mieltä. Eri mieltä saa ja pitää olla, kunhan argumentoi asiallisesti. Jostain syystä ihmisillä on tarve tuoda erimielisyys kovin katkuisesti esiin joskus. :smiley: Tästä pitää pitää huoli etenkin silloin, jos moderaattorioikeuksia jaetaan foorumilaisille (esim. joillekin “Mestareiksi” ylentyneistä). Pitää olla melko tasapainoinen kaveri siihen.

4 tykkäystä

Olen itse ollut pitkään moderaattorina eräällä suht isolla foorumilla ja kokemusta tästä keskustelujen seuraamisesta on aika paljon. Trolli on trolli juu, mutta jokaiseen kärkkääseen kommenttiin ei kannata takertua. Jotkut “foorumipoliisit” sitä harrastavat ja omalta osaltaan vievät keskustelua sivuraiteille, vaikka hyvää tarkoittavat

Joskus on vain parempi olla kommentoimatta mitään

9 tykkäystä