Failasi ensimmäisen testin. “Hei, menen Amazonin sivuille ja haluan ostaa uusimman Kindle Oasis -tuotteen joka on Amazonin tuote”
“Et voi ostaa, koska emme halua rahojasi. Osta sen sijaan näitä vanhoja kakkaversioita Kindlestä”
Joo, ei jatkoon ainakin toistaiseksi. Ei myöskään tarjoa sivujen kielen vaihtoa mihinkään muuhun ruotsista. .de sentään osaa näyttää itsensä myös englanniksi.
En kyllä itseasiassa tajua mikä tuo tarina Kindle Oasiksen kanssa on. Sitä ei yksinkertaisesti voi ostaa Suomeen toimitettuna mistään (enää). Ostin aikanaan yhden .co.uk sivuilta kun se julkistettiin ja tuli kivuttomasti, mutta enää eivät myy. “Does not ship to Finland”. Ainoa tapa hankkia olisi saada joku bulvaani “tuetussa maassa” ostamaan ja lähettämään eteenpäin. Vanhasta olen onnistunut rikkomaan näytön lasin joten haluaisin ostaa toisen. Olin vähän odottanut että kun ruottisite aukeaa niin samalla nuo typerät rajoitukset minne tuota myydään katoaisivat Suomen osalta. Ei siltä näytä. Outoa on meno, mutta niin on moni muukin asia Amazonin suhteen. Sellainen “olemme niin iso ja painamme rahaa enemmän kuin ehdimme laskea joten ei väliä”-fiilis.
Ei tosiaan vakuuta. Toivottavasti ei ihan näin köyhäksi jää tämä paljon kohuttu uutuus. Taipuu tuo ruotsikin, mutta eikö tuon kannattaisi keskittyä palvelemaan kaikkia Pohjoismaita? Tai ainakin Suomea ja Norjaa Ruotsin lisäksi? Eniten kiinnostaa nopeat toimitukset ja laajat valikoimat. No, ei se Saksankaan kauppa mihinkään katoa ja sillä on pärjätty tähänkin asti…
Taannoisessa Inderesin Verkkokauppa.comin haastattelussa oli hyvää juttua tuosta Amazonin tulosta Ruotsiin. Itsellenikin kirkastui, että ei tämä Ruotsin avaaminen tosiaan ihan niin merkittävä ja mullistava juttu ole kuin mitä mediasta on ehkä saanut ymmärtää. Kuuntelusuositus, alkaisikohan 25:20 kohdalta:
Itsekin törmäsin tähän ongelmaan yrittäessäni tilata lapselle autoradan osia. Onko kyse valmistajan asettamasta rajoituksesta (antaneet yksinoikeuden vähittäismyyntiin muulle toimijalle) vai Amazonin omista rajoituksista.
Tosiaan: jos tavaraa ei voi edes tilata, ei tästä ole kilpailijaksi Verkkokauppa.comille.
Useissa romahduksissa ja dipeissä on käynyt niin että ensimmäinen hurjan nousun (Fool’s rally) jälkeen sijoittajat “nukahtavat” ja missaavat toisen romahduksen/dipin kokonaan. Usein tämä kakkosdippi on toki lievempi, mutta ei aina.
Mikä ihmeen dippi?? Mehän olemme eläneet tavallista pörssi elämää, missä osakkeet nousee ja (nyt joidenkin ihmeeksi myös) laskee välillä.
Meno on kyllä aivan naurettavaa täällä foorumilla välillä Minulle pitkänaikavälin sijoittajalle ehdottomasti kelpaa hyvät yhtiöt liiketoimintoineen paremmilla tuotto-odotuksilla.
Rohkenen epäillä. Ainakin Inderesin foorumilta olen saanut käsityksen (ja yksi kupla toki tämäkin), että markkinoille on kesällä ja loppukesästä tullut huomattava määrä uusia sijoittajia tai kokeneemmat ovat lopettaneet romahduksen odottamisen ja lähteneet mukaan markkinoille. Aloitin jo kesä-heinäkuussa koronadipistä salkun tyhjentämistä ja rahan siirtämistä lyhyempiin positioihin. Nyt on sopiva osakkeet vs. käteinen suhde ja ottaisin vähän syvemmän dipin ilolla vastaan.
Ehkä vähemmän tunnettu(?) Shillerin Market Crash Index osoittaa, että todella moni pitää romahdusta todennäköisenä. Jos kuitenkin tulkitsen tätä oikein, niin tämän mittarin ollessa hälyttävillä tasoilla on sen jälkeen saanut kovia tuottoja (katsoen esimerkiksi indeksin luottamusta juuri finanssikriisin lopuilla. Sinällään tätä voisikin siis kontrata
Jossain ketjussa joku kirjoitti, että ostinmyin-palsta on täynnä ostokiimaa vielä, ja karhut menneet talviunille. Joku toinen arveli ettei laskumarkkinassa myymistä vaan ole niin kiva mainostaa. Joten tulin tänne tunnustamaan, että tyhjensin lähes koko salkun viime viikolla ja vikat maanantaina. Näin myöhässä ei kehtaa “juuri äsken”-ketjuun enää laittaa. Tuli sama erittäin vahva tunne kun helmikuussa, jolloin tein saman viimeksi. Perustan liikkeeni täysin mutuun ja intuitioon. Moni muukin (varsinkin tänävuonna markkinoille laumoittain tulleet uudet sijoittajat), toiminee samalta fiilispohjalta, samalla tietopohjalla, samoja lehtiä lukeneenä, ja “jos aiot panikoida, panikoi ensin”. Mikäli olen väärässä, menetän pienen nousun, mutta salkku oli melko lähellä kaikkien aikojen ennätystä, joten en osaa surra sitä lainkaan. Varmasti tulee jyrkkiä nousuja ja laskuja tässä lähiaikoina, mutta tekisi mieli ennustella loivaa laskua loppuvuodelle. Jäljelle jäi penniosake Mind Medicinet joita en lähtenyt puhelintoimarilla myymään ja pohjan tuntumasta ongitut Shellit. Kattellaan mitä tuleman pitää!
Keväällä tuli aloitettua ostot liian aikaisin laskeviin kursseihin ja nytkin samaa vikaa rahikaisella. Pitäsi malttaa hieman katsella nyt, kun ollaan vasta lokakuussa ja tätä koronaa kestänee sinne vapulle asti, jos viime kevääseen vertaa.
DAX on nyt takaisin 5 kk takaisella (27.5) tasolla. Näinkö vähän on markkinat oppineet viruksen vaikutuksista talouteen? Saksassa laitetaan kahvilat, ravintolat ja liikuntasalit kiinni. Viennin supervallan yrityksetkö siitä kärsivät? Niin, näin se varmaan sitten on.