Vuosi 2021 edelleen;
Jos katsoo ostaessa enemmän fundaa kuin hintaa niin ei kyllä stressaa yhtään. Monet allekirjoittaneen parhaat ostokset on tehty ATH-hintoihin, kun osakkeen funda on parantunut nopeammin kuin mitä hinta on ehtinyt nousta
Pahempaa teki ostaa koronadipissä kuin ATHssa. Mutta ATHssa on välillä vaikea holdailla jos on vain kertoimet venyneet ilman suurempia yhtiökohtaisia syitä.
En ymmärrä miksi dipistä oli paha ostaa?
Itse ajattelin, että jos yhtiö X osakkeen hinta oli 100 euroa ennen koronaa ja on ollut lähellä sitä hintaa jo pitemmän aikaa, jonka jälkeen se putoaa 50 euroon koronan takia, mutta liiketoiminta ei muutu, niin mikä todenäköisyys on, että arvo ei nouse lähelle tuota 100 euroa jollain aikavälillä?
Edit. Toki siinä on henkisesti hankalaa, kun alkaa ajattelemaan jos se tuosta vielä vähän laskisi, että saa pohjilta.
Jos odotti finanssikriisin tapaista globaalia talousromahdusta niin oli vaikea ostaa osakkeita korkeaan hintaan maaliskuussa. Paperilla osakkeet olivat edullisia koska peilattiin viime vuoden tulokseen, mutta odotetulla tuloksen romahduksella ne eivät enää olleetkaan halpoja vaan ylihintaisia. Talouden mennessä täydelliseen lockdowniin mustan surman tapaisen kulkutaudin levitessä ja Yhdysvaltojen vaipuessa lamaan olisi maaliskuun hinnoista vielä selvästi varaa pudota esimerkiksi 50% lisää pohjille.
Pohjilta alkaneen toipumisrallin jälkeen oli vaikeaa ostaa koska se oli ilmiselvä “fool’s rally” ja osakkeet olivat yhä enemmän törkyhinnoiteltuja tulosromahdusskenaariossa. Tämän vuoksi Buffetteilta ja Oksaharjuilta meni koko Koronapaniikkidippi ohi!
Noh, Koronalla ei ollut minkäänlaisia talousvaikutuksia muutaman sektorin ulkopuolella, tulokset eivät romahtaneet ja fool’s rally ei missään vaiheessa pettänyt joten osakkeet olivatkin törkeän halpoja
Jälkiviisaus on parasta viisausta, mutta maaliskuussa vaati kyllä todella vahvaa näkemyksen ottoa sanoa että Korona on vain superflunssa ja että 2020-vuodesta tulee talouden osalta edellisvuotta selvästi parempi.
Alle 5k salkulla ei väliä? Sama kun sanoisi nuoresta hiihtäjän alusta että ei varmaan reenaa pe iltana (tai ota oppia paremmista) kun ei väliä.
Harva tuossa vaiheessa tiesi että miten minkäkin firman liiketoiminta muuttuu, kun firmat itsekin veti ohjeistuksensa pois jne… Pohjille osuminen ei kovinkaan tärkeätä ollut, mutta firmojen tulevaisuuden tuloksenteko kyky oli vähän sumuinen.
Kyllä itse uskoin, että viimeistään vuoden tai parin päästä ollaan palauduttu jo lähelle samaa tuloksentekokykyä, vaikka tämä vuosi olisikin lasketellut pahasti.
En nähnyt skenaariota, jossa yhtiöiden tuloksenteko romahtaisi -50% pysyvästi.
Tällä uskomuksella pystyin ostamaan, koska “varma” nousu jollain aikavälillä.
Voihan siinä lamassa kestää esimerkiksi 5 vuotta että yhtiöiden tuloksentekokyky palaa ennalleen. Nyt koko homma oli ohi muutamassa kuukaudessa ja ostohetket oli ohi muutamissa viikoissa. Jos ostaa 50% alennuksella ja tulos palaa ennalleen niin salkku tuplautuu. Jos ostaa 75% alennuksella ja tulos palaa ennalleen niin salkku nelinkertaistuu. Siinä on todella iso ero tuotoissa!
Voi kestää kyllä, mutta en koronan tapauksessa uskonut noin pitkään lamaan.
Ja toisaalta kaikkihan kuitenkin ostaa ns “ennakkoon” jolloin todenäköisesti osakekurssi nousee nopeammin kuin itse tulos.
Eikä tälläkään aikavälillä ollut niin merkitystä jos uskoi yhtiöön, koska kyllä se kuitenkin “joskus” palautuu.
Tämä oli vähän pointtini, maaliskuussa piti ostaa sokkona ja sen takia teki pahaa. Optimitilanne (henkisesti) ei ole ostaa yhtiötä koska “uskoo” että sen liiketoiminta, tulos ja kurssi “joskus” palautuu.
Itse olen viime vuosina muutaman kerran ”harmitellut”, että olisipa jotakin firmaa pystynyt ostamaan helmikuun 2016 hinnoin. Tällöinhän oli jonkinlaista taloudellista epävarmuutta Kiinan suunnalta. Ja kun indeksejä tutkii, niin tuo on selvä dippi esim. Helsingin pörssissä. Koronadipissä tuosta oli kulunut neljä vuotta ja Helsingin pörssi-indeksi oli samoissa lukemissa kuin tuolloin 2016. Ajattelin maaliskuussa, että ei nyt huonoja ostoja varsinkaan hajautuksella pääse tekemään. Itse kylläkin ehdin pohjilta ostamaan ainostaan Berskhireä, kun ajattelin sen olevan riskittömin sijoitus. No paria maailman suurinta risteilyvarustamoa toki tarttui salkkuun.
Tämän takia harva tämänkään palstan keskustelijoista osti maaliskuussa hyviä yhtiöitä vaan salkkuun tuli mummo-osakkeita kuten Sampoa ja Fortumia, koska niissä rahojen menettämisen riski oli minimaalinen ja yhtiöiden kyky pitää yllä hyvää tuloksentekokykyä erinomainen. Riskikorjattuna kyseiset osakkeet olivat maaliskuussa toki edullisia, katsoi asiaa mitenpäin tahansa.
Etpä tiedä normaalistikkaan kuinka joku tietty yhtiö tulee pärjäämään, vaan pitää “uskoa” ja luottaa siihen.
Pointtini oli jos saat sijoituksesi jollain aika välillä tuplattua niin mielestäni on sama, vaikka menisi parikin vuotta.
Finassikriisi oli ihan todennäköinen skenaario. Tämä olisi voinut laukaista laajan konkurssiaallon. Sitten olisi mennyt monet sijoitukset nollaan vaikka olisi odottanut sata vuotta
Korona pohjilta oli fiksua ostaa mutta ei se mitenkään pomminvarmaa ollut. Itse aloin ostamaan vasta huhtikuussa ja silloinkin oli kyllä näkyvyys huono vaikkakin paljon parempi kun maaliskuussa.
Nyt on isot Kivekset ellei ole trolli. Tili kyllä löytyy sharevillestä ja omistuksissa näkyy Nio x3 bull, mutta ei € arvoa.
Juuri näin, pahimmassa Montussa lyhyestä paniikista toivuttua tuli laitettua sampoon ja fortumiin isot siivut. Mutta asteittain on palautettu salkkuun harvia, kamux it yms. Sai silloin velaton ta kas ajaa kuten gofore 5,xx eur/osake…! Tai sanomaa 7 euron pintaan, ne oli kyllä jo niin halpoja, että uskalsin ostaa…
Tai pienet aivot. Tuon ikäisenä ehtii tehdä vielä muutaman henkilökotaisen konkurssin ilman pysyviä vahinkoja.
Huhhu selasin WSB:tä vähän aikaa ja ei hitto. Siis porukka tosissaan pelaa “life savingsejä” “kaikki punaiselle” mentaliteetilla!! Ja ihme calleilla yms ymmärtämättä niistä sen enempää! Sitten lesoavat 200k tuottoja ja olevansa bisnes mestareita, tai itkevät kun ovat menettänyt 300k ja mitään ei ole jäljellä
Parivuotta pitemmälle ja lehdet pulloolaan survival biakselle höystettyä lesoilujournalismia tai poikki menneistä itsemurhandinaateista säälinkerjuukirjoituksia. Riippuen tietenkin mihin se markkina meidät vie.