Tästä tulikin nyt tavanomaista raskaampi kahvihuonekeskustelu 
Ohessa hieman tajunnanvirtaa arvosijoittamisesta:
Miksi en enää usko arvosijoittamiseen
Yksi syy miksi arvosijoittamista on niin vaikea taklata on että se tarkoittaa niin montaa eri asiaa. Sanoisin että kaikkia arvosijoitustyylejä kuitenkin yhdistää että niissä keskitytään nykyliiketoiminnan faktuaalisesti todettavissa olevaan arvoon ja pyritään tätä arvoa ostamaan mahdollisimman edullisesti. Mitä enemmän olen tätä asiaa ajattellut, sitä enemmän olen alkanut uskomaan että tällä lähestymistavalla osakkeisiin on vuosi vuodelta entistä vaikeampaa tehdä ylituottoa.
Palataas hieman ajassa taaksepäin. Arvosijoittamisen lähtölaukauksena on usein pidetty Ben
jamin Grahamin peruskansalaisen sijoitusopasta, Intelligent Investoria. Moni kirjaa lukematon luulee nykyään että se on vain kokoelma P/B sijoitusneuvoja, mutta tämä on väärä käsitys. Kirja on oikeasti varsin kattava, joskin nykyään vähän yksinkertainen lähestyminen arvosijoittamiseen. Arvosijoittaminen on alunperin mielestäni pitkälti luotu seuraavien olettamien pohjalle:
-
Sijoituksen pitää perustua osakkeen takana olevan yrityksen liiketoiminnan todennettavissa olevaan arvoon.
-
Yhtiön liiketoiminnan todennettavissa olevan arvon määritys on työlästä ja vaikeata, jonka vuoksi markkinoilla esiintyy jatkuvia hinnoitteluvirheitä.
-
Näin ollen sijoittajan kannattaa ostaa osakkeita jotka hän kykenee määrittämään halvaksi ja myydä osakkeita jotka hän kykenee määrittämään kalliiksi.
Tuota kohtaa 2 on nykysijoittajan hieman hankalaa ymmärtää. Ennen vanhaan osakkeiden arvonmääritys vaati ison kasan kyniä ja paperia, sekä matkustamista kirjastoon tai muuhun vastaavaan paikkaan. Allekirjoittanut aloitti arvosijoittajan uran ysärillä lähteenään Hesarin osakepalsta ja kerran vuodessa tulevat vuosikertomukset. Jos nykyään ollaan laiskoja tekemään DCF-malleja, niin voitte kuvitella millaisen kilpailuedun historiallisesti on saanut laskemalla jotain P/E ja RoE -lukuja kynällä ja paperilla.
Nykyään isojen ja useiden keskisuurten yritysten nykyliiketoiminnan arvoa määritellään mielestäni markkinahäiriöitä lukuun ottamatta pääsääntöisesti oikein. Tämä johtuu siitä että numeerista tietoa osakkeista on saatavilla helposti ja nopeasti (Internet), todellinen arvo on helppoa ja nopeaa laskea (Excel), pahimmat hinnoitteluvirheet on helppoa ja nopeaa löytää (Screenaustyökalut) ja yritysten nykyliiketoiminnan arvon muutoksesta informoidaan jatkuvasti (Analyytikot). Nämä neljä asiaa ovat pitkälti rikkoneet arvosijoittamisen.
Jos osakkeita ei säännöllisesti pääse ostamaan alihintaan ja myymään ylihintaan, niin jatkuvaa ylituottoa ei puhtaalla arvosijoittamisella ole mahdollista tehdä.
Miksi sitten tuntuu että nykyään jatkuvasti syntyy uusia väärinhinnoiteltuja kuplahypeosakkeita, jotka silloin tällöin vielä poksahtavat komeasti? Tämä johtuu siitä että me elämme hyperkasvun aikakaudella, jossa kasvun suuruuden ja keston määrittely on poikkeuksellisen vaikeaa. Se 20 hengen Ruotsalainen SaaS-yhtiö voi globaalissa nollakorkomaailmassa kasvaa jopa vuosikymmeniä kaksi- tai kolminumeroisia kasvulukuja, jolloin näihin osakkeisiin sijottavan on väkisinkin otettava vahva näkemys hyvin epävarmasta tulevaisuudesta. Katsotaan kotimaisena esimerkkinä vaikkapa Inderesin antamia Admicomin suosituksia:
Huomioikaa että yksikään suositus ei ollut Osta, vaikka osake kymmenkertaistui muutamassa vuodessa. Kasvun suuruuden ja keston arviointi on ammattilaisellekin erityisen vaikeata, puhumattakaan perussijoittajasta.
Tämän kasvuun liittyvän epävarmuuden vuoksi on taitavalla osakepoimintaa harrastavalla kasvusijoittajalla mahdollisuus tehdä hirmuisia ylituottoja arvioimalla tulevaisuuden kasvua markkinoita paremmin. Tämän vuoksi kasvusijoittajat viihtyvät parhaiten sellaisilla sektoreilla missä kasvuun ja sen kestoon liittyy suurta epävarmuutta, kuten teknot, pharmat ja kuluttajatuotteet.
Arvosijoittajat sen sijaan ovat hylänneet kaikista tuottoisimmat sektorit koska niiden osakkeisiin ladataan kasvuodotuksia joiden toteutuminen on epävarmaa ja siksi sektorien osakkeiden kertoimet näyttäytyvät aina liian korkeilta. Arvosijoittajat eivät suostu maksamaan potentiaalisista tuotoista niihin liittyvän suuren epävarmuuden vuoksi ja pääsääntöisesti keskittyvätkin nykyään sellaisiin sektoreihin joilla osakepoiminnalla ei ole minkäänlaista merkitystä.
Esimerkiksi suomalaisen pankkisektorin osakkeet ovat kaikki hinnoiteltuja enemmän tai vähemmän oikein ja niistä ei juurikaan ole mahdollista tehdä merkittäviä arvosijoittamistyyliin perustuvaan osakepoimintaan perustuvia ylituottoja. Ulkoiset tekijät voivat toki tehdä näistä osakkeista tuottoisia, mutta käytännössä kaikki pankkiosakkeet tulevat kyllä nousemaan jos ulkoiset tekijät kääntyvät pankeille suotuisiksi. Jos pankkiosakkeita välttämättä haluaa omistaa suorana sijoituksena niin mielestäni olisi järkevää valita osake heittämällä tikkaa ja käyttää säästyvä aika keskittyen sellaisiin sektoreihin mistä merkittävää ylituottoa on osakepoiminnalla aidosti saatavilla.
Onko arvosijoittaminen siis kuollut? Ei tietenkään, koska useat arvosijoittajat ovat ymmärtäneet sijoitustyylin nykyhaasteet vähintäänkin alitajuisesti. Osa arvosijoittajista on poistunut autuaammille asuntomarkkinoille ja osa on siirtynyt esimerkiksi pienyhtiöihin, missä vieläkin esiintyy räikeitä arvostusvirheitä ja arvosijoittajankin on vielä helppo toimia. Lisäksi useat sijoittajat ovat yrittäneet muokata arvosijoittamista sopimaan paremmin tähän päivään ja kenties onnistuneet kehittämään sen oman twistinsä arvosijoittamiseen miten ylituottoa on vielä mahdollista tehdä.
Mielenkiintoisimpana pidän sitä että yhä isompi joukko arvosijoittajia kokee muuttaneensa sijoitustyyliään joksikin mitä he kutsuvat laatusijoittamiseksi. Arvosijoittajat tykkäävät ärsyttävästi viljellä mietilausetta että kaikki sijoittaminen on arvosijoittamista, joten lienee reilua että he saavat nyt maistaa omaa lääkettään:
Kaikki laatusijoittaminen on kasvusijoittamista
Kyllä se on! Kaikki ne niin kutsutut laatukriteerit ovat vain subjektiivisia indikaattoreita siitä että yhtiön kasvu on lujempaa tai kestää pitempään kuin mitä kurssiin on hinnoiteltu ja siksi osakkeesta voi maksaa korkeita kertoimia. Tämä on käytännössä täysin samanlaista näkemyksen ottoa nykynumeroiden takana olevan kasvun epävarmasta tulevaisuudesta osittain subjektiivisin kriteerein kuin mitä kasvusijoittajat tekevät! Toiset laatusijoittajat sen sijaan sanovat haluavansa arvopohjaisesti kohtuulliset kertoimet ja kasvun ilmaiseksi tai halvalla tähän päälle. Eli siis oikeastaan GARPaavat! (Growth at a Reasonable Price)
Miksi nämä henkilöt eivät sitten suostu puhumaan itsestään kasvusijoittajina? Tämä johtuu mielestäni pitkälti tyypillisen arvosijoittajan maailmankuvasta, missä arvosijoittaminen on järkiperusteista todellisuuteen perustuvaa arvonmääritystä. Kasvusijoittaminen sen sijaan luo arvosijoittajalle mielikuvan bullerosta, jonka sijoituspäätös perustuu tunteisiin ja jonka salkusta löytyy pelkästään järjettömiä tappiollisia korkean kasvun hypeosakkeita jotka on ostettu lähinnä siksi koska kasvusijoittaja ei osaa laskea osakkeiden oikeaa arvoa. Eli kasvusijoittaja tekee siis näennäisesti juuri ne virheet mistä Graham ja Buffett ovat vuosikymmeniä varoitelleet! Arvosijoittajalle on henkisesti kovin tärkeätä pystyä perustelemaan itselleen miksi omaan salkkuun ostettu matala kaksinumeroinen kasvu ei ole kasvusijoittamista ja siksi he puhuvatkin aina laatuyhtiöistä.
Olen jo etukäteen pahoillani niille laatusijoittajiksi identifioituville, joiden mielen nyt pahoitin 
Indeksin voi biitata myös niin että kaverin teknot romahtavat enemmän kuin omat teknot. Mielestäni minulla on tältä osin pullat hyvin uunissa 
Mun sijoittaminen alkoi kesällä kun muut oli harrastukset säpissä ja aina opinnäytetyötä vältellessä tuli lueskeltua foorumia 
