Vaalitulosta tai huomisia pörssikursseja enemmän minua mietityttää tällä hetkellä se, että paljonkohan PTV:n esittämällä Halpa-Halli Muotishowlla on ollut vuonna 1997 televisiokatsojia:
Kyllä ennen ymmärrettiin tyylin päälle. Vielä kun joku tekisi koosteen vanhoista Vaatehuoneen mainoksista.
”Nordean korkokate pysynee laskussa, mikä yhdessä kasvaneiden kulujen kanssa vetää Q1-tuloksen ennusteissamme selvästi alle vahvan vertailukauden tason”, kirjoittaa analyysitalo Inderesin analyytikko Kasper Kallas .
Ehtivät näköjään jo korjaamaan, taisi Kasper olla tarkka nimestään tai sitten Kauppalehti käyttää oikolukijana Inderesin foorumia
Ruokaa nollakatteella myymällä saisi varmaan kahmittua markkinaosuutta päivittäistavarakaupassa, mutta moniko osakkeenomistaja tätä haluaisi?
Osakkeettomista varmaan suurin osa.
Kunhan pitää mielessä että esim. Japanissa vihreä on laskun väri ja punainen nousun. On aina hämmentävää nähdä läpivihreitä pörssitauluja jossa kaikki luvut miinusmerkkisiä.
Täytyy teetättää joku taulu tai muistilappu työpöydälle, että ensimmäisen tunnin aikana ei missään pörssissä tehdä toimeksiantoja. Oon tehny ylivoimaisesti huonoimmat päätökset pörssipäivän alussa. Vaikka miten pahalta tai hyvältä joku uutinen on tuntunukkin niin ensimmäisen tunnin aikaan se reaktio on aina ollut isoimmillaan ja palautunu siitä.
Eikös jossain foorumilla ole julkaistu useaankin otteeseen joku tilasto, jossa todella selkeällä marginaalilla yön-yli tuotot ovat suurempia kuin päivän aikaiset tuotot (jotka saattoivat oman muistikuvani mukaan olla suorastaan mörnimistä), eli iltaisin lähtökohtaisesti parempi tehdä (osto)päätöksiä . Toki ei varmaan isompaa vaikutusta, mikäli omistaa osakkeet pidempään kuin sen yhden päivän.
Jos yhtään lohduttaa, niin itse maksoin samanlaisesta oppitunnista hyvin kalliisti viime viikolla ja siitä voi lukea sijoitusvirheet ketjussa. Ei kannata yrittää olla markkinoita viisaampi ainakaan lyhyellä aikavälillä (tunteja).
En vaaleissa äänestänyt tälläkään kertaa, mutta oletan suomen 10- vuotisen nousevan vaalituloksen seurauksena seuraavan kahden vuoden ajan. Poliittinen epävarmuus ja varma velkaantuminen tulevaisuudessa tämän aiheuttaa. Tänään kuitenkin laskussa.
Velkaantuminen sinetöitiin vaalituloksella, nykyiset hallituspuoluueet, jos haluaa jatkaa aloittavat velanoton uudelleen. Ja tottakai ne sen tekee. Oma hillotolppa on aina tärkein.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa on meidän elinajan kovimmat vaalilupaukset. Ainakin mitä oikeasti voi luvata.