Kuuntelin eilen viime syksyistä Inderespodia, missä Rauli Juva haastatteli Olli Viitikkoa. Rauli kysyi Ollilta, että miten salkunhoitaja suhtautuu makrodatan tutkimiseen ja Olli vastasi lainaamalla Peter Lynchiä: " If You Spend 13 Minutes A Year On Economics, You’ve Wasted 10 Minutes"
Jatkan hieman ajatustani indeksisijoittajan vs. osakepoimijan todellisuuksista:
Indeksisisijoittajalle, joka haluaa taktikoida ajoituksen, alueellisten painotusten jne. kanssa makrodata voi avata isoa kuvaa ja sen perusteella voi yrittää tehdä erilaisia liikkeitä.
Osakepoimijalle sen sijaan yrityksen toimiala ja yrityksen ominaisuudet ovat paljon tärkeämpiä asioita kuin makrodata. Yksittäisten toimialojen ja varsinkin yritysten liiketoimintojen muutokset ovat paljon isompia kuin makrodatan aiheuttama muutos. Samalla toimialalla yhtiö X voi olla paljon parempi kuin yhtiö Y ja tällä on sijoitusmielessä isompi merkitys kuin miltä makrodata näyttää. Sama koskee toimialojen valintoja, ne eroavat toisistaan selvästi ja muutoksia ajaa paljon isommat voimat kuin makrodata.
Eli ajatukseni on se, että eri sijoitustyyleissä pitää keskittyä kyseisen sijoitustyylin kannalta olennaisiin asioihin. Osakepoiminta kun on hyvin erilaista kuin puhdas indeksisijoittaminen.
Elokuva oli kyllä erinomainen, pitäisi katsoa toisen kerran. Tänä päivänä kävisi kyllä dokumentista.
Tekoälyttömyyden ensiaallon uhreja:
Mietin joskus itsekin noin, mutta asia ei ole noin mustavalkoinen kun mietin sitä enemmän.
Pitää erottaa muutama seikka toisistaan.
a) Makron tutkiminen ei ole sama asia, kuin makroennustaminen. Makrotason ennustaminen on vaikeaa, melkein mahdotonta joskin voimme tunnistaa kestäviä ja epäkestäviä tilanteita.
Toisekseen,
b) Yritykset operoivat reaalitaloudessa. Niihin vaikuttavat korot, talouden kasvunopeus jne. Joihinkin suoremmin, kuin toisiin. Esim. jos sijoittaa Appleen, oleellisin tutkiminen liittyy makrotalouden sisällä älypuhelinmarkkinan kehitykseen. Jos sijoittaa öljy- tai pankkiteollisuuteen, on mahdoton erottaa yhtiöistä makroa täysin.
Lynchin kommentti on jostain 80-luvulta tai 90-luvulta Amerikasta, jolloin talous pauhasi ja korot laskivat, samoin inflaatio. Ympäristö oli vakaa 70-luvun myllerryksen jälkeen.
Luulen, että kehittyville markkinoille sijoittava vastaisi tuohon tokaisuun eri tavalla. Jos ei huomioi politiikkaa ja makroa, polttaa näppinsä!
Osakepoimijoista Buffett sanoi että toisaalta jos he ovat oikeassa yhtiön suhteen makrotekijöillä ei ole merkitystä ja toisaalta jos he ovat väärässä yhtiön suhteen makrotekijät eivät pelasta tilannetta.
“If we’re right about the business, macroeconomic factors won’t matter. And if we’re wrong about the business, macroeconomic factors won’t save us,” he said. “We look at value and we don’t look at the headlines at all."
Toinen osakepoimija, Anders Oldenburg Seligson & co. -rahastoyhtiöstä ei myöskään juuri välitä makrotaloudesta, koska sen ennustaminen on mahdotonta. Hän on myös maininnut samassa yhteydessa isommat kehityslinjat (ns. megatrendit) suhteellisen hyödyttöminä käytännön sijoitustoiminnassa.
Osakepoiminnasssa muuttujia on mieletön määrä, joten sijoittajat joutuvat keskittymään niistä tärkeimpiin.
Tämä on teknologisen kehityksen luonnollinen suunta. Ne tehtävät, joitka voidaan tehdä koneistetusti tehokkaammin, siirtyvät vääjäämättä pois ihmisiltä. Samaan tapaan kuin hevoset, härät ja aasit syrjäyttivät kantajat ja ne syrjäytettiin junilla, kuorma-autoilla ja lentokoneilla, tekoäly on sama jatkumo luovaa tuhoa, jossa vähemmän tuottavia työpaikkoja häviää ja niiden tilalle syntyy jonnekin muualle korkeamman tuottavuuden työpaikkoja.
Keskeisenä yhdistävänä tekijänä on se, että jokaisessa vaiheessa ihmisten määrä ko. työtehtävässä vähenee. Tesla -ketjussa puhutaan laajasti automaattitakseista ja milloin konsepti tulee toimivaksi ja taloudellisesti kannattavaksi. Taksikuskit ovat hyvin pian vaaravyöhykkeessä ja se vaihtuminen tulee hyvin nopeasti. 10-15 vuoden kuluttua Suomessakin taksikuskeja on mahdollisesti vain syrjäkylillä, jossa automaattitaksi-infran ylläpito ei ole taloudellisesti järkevää.
Tämä on tragedia ihmisille, jotka joutuvat tekoälyn syrjäyttämäksi, joten yhteiskunnalla on kaksi vaihtoehtoa:
- Suojella matalan tuottavuuden työpaikkoja (kuten Trumpin haluamat kokoonpanolinjastot Yhdysvaltoihin).
- Hallita muutosta ja löytää ihmisille reittejä kouluttautua uusiin tehtäviin, joissa teknologia ei ole vielä ihmistä syrjäyttänyt.
SOTE kentällä tämän kaltaiset ratkaisut ovat nykyisessä kustannuspaineessa itsestään selviä. Kun organisaation rahat perustoimintojen ylläpitämiseen eivät tahdo riittää, on looginen päätös automatisoida sellaisia tehtäviä, jotka teknologia voi hoitaa ihmisiä tehokkaammin.
Laajempana ilmiönä tämä tulee koskettamaan entistä suurempaa osaa yhteiskunnasta. Varmasti myös tämän palstan lukijoissa on useampikin pidempään työelämässä ollut huomannut tiettyjen työtehtävien kadonneen automatisaation mukana. Olen nähnyt itse useammankin työtehtävän kadonneen täysin vuosien varrella, vaikka itse työ ei ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt tausta-automaation hoidettavaksi. Voin myös sanoa, että mikäli näin ei olisi tehty, yritykseni ei olisi tänä päivän olemassa. Yritysmaailma on raadollista. Hengissä selviävät ne, jotka ovat sopeutuvaisimpia. Todella Darwinistinen maailma.
Viime kädessä tulevien vuosikymmenien aikana yksi yhteiskuntien suurimpia haasteita tulee olemaan hallita sitä muutosta, jossa tekoälyn ja muun teknologisen kehityksen myötä massoittain ihmisiä jää työttömäksi perinteisistä työpaikoista ja on ilmiselvää, että suuri (suurin?) osa kokee mahdottomaksi löytää itselleen sopivaa työpaikkaa. 10 000 työtöntä taksikuskia tai kassan myyjää ei kovin nopeasti kehity tekoälyn ohjelmoijaksi ja löydä korkean tuottavuuden työpaikkaa.
Tämä tilanne tulee hyvin todennäköisesti työelämän aikana suuren osan eteen palstan lukijoita, mukaan lukien minä itse. Olen tehnyt tietotekniikan parissa töitä yli 20 vuoden ajan ja vuosi vuodelta on käynyt yhä ilmeisemmäksi, kuinka matalan teknologisen tason tehtävät katoavat kiihtyvällä tahdilla ja kuinka pelkästään suojellakseni omaa tulevaa työllistettävyyttäni, joudun opettelemaan yhä uusia teknologisia asioita entistä monimutkaisemmissa ympäristöissä ja se ei ole helppoa. Iän noustessa tämä käy entistä vaikeammin oppimisgapin kasvaessa, sillä jos joudun työttömäksi, yli 50 vuotiaiden työllistyminen on hyvin vaikeaa, ellei takana ole todella lyömätöntä track-recordia omalta alalta. Se 25-vuotias nälkäinen vastavalmistunut, joka työskentelee puolella tai pienemmällä palkalla, on lähes aina se halutumpi vaihtoehto yrityksille.
Pitää varmaan opetella putkimieheksi tai johonkin artesaaniammattiin aivan varmuuden vuoksi. Niitä hommia ei tekoäly syrjäytä kovin nopeasti. Virolaiset putkimiehet kylläkin, tekevät halvemmalla ja pidempää päivää kuin 5-kymppinen Suomalainen toimistokuutiossa ikänsä näppistä heilutellut heppu.
On se sivistynyt, maailmaa nähnyt ja eri kulttuureja tunteva mies tuo Trump.
Mietittekö heikkoja kohtianne sijoittajana? Jotenkin itse ei ole tullut tehtyä semmoista tarkastelua, vaikka heikkojen kohtien tunnistaminen voi auttaa parantamaan sijoittamista, kun tunnistaa heikkoutensa.
Itselläni strategiani (jonkin sortin opportunistinen laatusijoittaminen) ehdottomasti suurin heikkous on se, että en osaa määritellä yhtiön arvoa kunnolla. Tiedän kyllä tärkeimmät tunnusluvut yms. mutta jo muutaman luvun arviointi tekee asiasta vaikean, ennustamisesta nyt puhumattakaan, jolloin arvonmääritys jää aika vähään rooliin sijoituksissani.
Hyvien yhtiöiden erottaminen huonoista on helpompaa kuin yhtiöiden arvonmääritys:
Ei ole vaikea sanoa, että yhtiö, jonka oman pääoman tuotto on yli 20%, liikevaihto ja -voitto ovat kasvaneet, tase on terve ja kasvavaa osinkoa on maksettu vuosikausia (ja osinko on kestävällä pohjalla) on taloudellisesti vahva yhtiö. Siihen kun yhdistää syyt tähän kannattavuuteen (brändi, tehokkuus, suuruuden ekonomiat jne.) niin “laatuyhtiön leima” on helppo laittaa yhtiöön.
Mutta paljonko tuollaisesta yhtiöstä kannattaa maksaa on heikko kohtani. Osaan heittää jotain hyvin karkeaa suuruusluokkaa ja verrata sitä markkinahintaan mutta siihen se sitten jää. Ja markkinahintahan on se, minkä yhtiöstä joutuu maksamaan, jos sitä haluaa ostaa. Nimenomaan ostaminen on se vaikeus, en kovin helposti myy osakkeita. Vuosien varrella olen lisäksi tullut epäluuloisemmaksi ja pelokkaammaksi osakkeiden suhteen, mikä ei helpota ostamista.
Tämä on tärkein tunnistamani heikkous strategiassani, lisäksi on toki muita psykologisia tekijöitä, jotka hankaloittavat päätöksentekoa.
Monta kertaa on tullut tämä leffa mieleen tässä viime aikoina. Vastikään näin jossain käyrän amerikkalaisten keskimääräisen älykkyysosamäärän laskusta.
Itse olen seuraillut Buffettia jo melkoisen pitkään ja aikojen saatossa sitä on vain tullut askel askeleelta vakuuttuneemmaksi herran neroudesta. Hänen lausahduksiaan on netti pullollaan, mutta niissä on aina sellainen vinha perä.
Buffett puhuu circle of competencesta ja sijoittaminen on hänen mukaan yksinkertaista, mutta vaikeaa. Minusta sinun kohdalla kun et osaa määrittää yhtiön arvoa sinun pitää olla määrittämättä se tai sitten Buffettmaiseen tyyliin opiskella asia. Siitä vain lukemaan Intellicent Investor. Toinen mahdollisuus on olla määrittäämättä arvo ja valita osakkeet jotka tosiaan kasvaa ja tuottaa parempaa pääomantuottoa ja voittoa pitkään. Ne kyllä pärjäävät pitkässä juoksussa, jos näin todella tapahtuu. Ellei näin tapahdu pitää myydä. Buffett sanoo pitää olla systemaattinen. Pitää oikeasti valita systemaattisesti ne laadukkaimmat yhtiöt, ei sitä jonka joku toinen pesee laadukkuudellaan. Laatuyhtiö leima ei ehkä ole riittävä, pitää ymmärtää mikä pärjää kestävästi.
Olen pohtinut omia heikkouksia sijoittajana, se varmasti sellainen tunneperäinen tempoilu, liiallinen innostuminen vähän kaikesta. Minusta kannattaa enemmän miettiä missä on ne omat vahvuudet ja oma leikkikkenttä ja ketä vastaan siellä pelaa ja onko itsellä joku edge.Kun riittävän tiukalla seulalla toimii niin niitä edgeä ja vahvuutta voi olla aika hankala löytää. Itse olen tullut jokseenkin selllaiseen johtopäätökseen kannattaa sijoittaa menestyneisiin sijoitusyhtiöihin ja rahastoihin. En yritä tehdä asioita itse vaan laittaa ne parhaat asialle. Kun alat sitten miettimään kuka on paras niin aloittaa kysymyksellä, kuninka monta miljardia on omaisuutesi?
Itsellä oli sama ongelma ja ratkaisin sen olemalla horroksessa suurimman osan ajasta. Kun kaikki indeksit laskevat useita prosentteja päivittäin, silloin on aika tehdä jotain. Kaiken ollessa halvempaa, myös se mitä minä aion ostaa on halvempi. Pienissä erissä, että keskihinta on järkevä. Pohjille en osu, mutta ei tarvitsekaan. Riittävän hyvin on tarpeeksi tuottoa.
Kun parin vuoden välein tapahtuva maailmanloppu on peruttu ja palataan taas normaaliin arkeen? Säästän käteistä sillä aikaa. En jaksa seurata ostopäällikköindeksejä, analysoida tilinpäätöksen jokaista lukua tai reagoida kuin pelästynyt kissa jokaiseen uuteen asiaan. Toistaiseksi olen pärjännyt kohtuullisesti ylivarovaisuuden, pessimismin ja vahvan mutun yhdistelmällä keskittymällä oman alansa parhaimpiin yrityksiin.
Omalle alalle tekoälyllä ei ole mitään asiaa, mutta on kyllä tullut mietittyä sitä, että muualta vapautuva työvoima saattaa vielä aiheuttaa painetta ja kilpailua työpaikoista. Toistaiseksi siitä ei ole merkkiäkään. Silti joka vuosi tulee katseltua ja kuulosteltua, jokohan nyt alkaa uusia naamoja näkyä, kyllä varmaan jo alkaa jotain heikkoja signaaleja olla. Eikä vaan tapahdu mitään. Voin kuvitella sen tunteen, kun ensimmäinen alanvaihtaja ilmaantuu. So it begins -tunne.
Sama voi koskea vaikka tuota putkimiestäkin, kun tarpeettomaksi automatisoituja tehdastyöläisiä alkaa uudelleenkouluttautua. Putkimieheksi kun ei synnytä vaan alanvaihto on täysin realismia esimerkiksi juuri tehdastyöläiselle, joka on tottunut huolelliseen työhön, käsillä tekemään töitä, jolla on ehkä vähän maalaisjärkeä, ymmärrystä erilaisten systeemien toiminnasta ja jolla jakoavainkin pysyy valmiiksi kourassa.
Mielenkiinnolla odotan, onko siitä tekoälystä koodaukseen niin paljon apua mitä alunperin hypetettiin. “Jokaisesta voi tulla koodaaja” vai miten se meni.
Mutta pitkissä kantimissa on. Vielä ei tekoäly ole itsessään kauhean älykäs ja ihan hyväkin jos ihmistä jatkossa tarvitaan palvelemaan ihmistä ainakin monimutkaisimmissa jutuissa.
Odotan aikoja kun Chief Vibakoodaus Officer tarvii toiminnallisuuden, jota ei saa manattua esiin vaikka mitä promptia laittaa Tai kun tuotanto on rikki, ja ChatGPT sanoo “Connection timeout”. Voi tulla puhelua kiihtyvällä tahdilla tulevaisuudessa, jos oikein leviää “alan ulkopuolelle” kielimallit.
Niin jos nyt excelinkin sais ensin siihen kuntoon, että yksi muokkaus solussa YX ei tuhoa koko helvetin työpäivän aikaansaannosta. Katsoa sitten lisää sitä tekoälyä.
Olen täysin valmis AI-koodinkorjauspalkkasotilaaksi!
Tuntemani elämäntapakoodarit käyttävät mm. Anthropicin Claude AI:ta ja MS Copilotia ja ne kuulemma säästävät merkittävästi aikaa kunhan tietää mitä tekee. Hyödyttävät siis ainakin seniorikoodareita mutta vähentävätkö samalla juniorikoodarien työmahdollisuuksia?
Sanoisin, että nykyisellään tekevät junioreista tuottavampia kuin aiemmin. Vaaran paikka on siinä, että laittavat kaiken arvioitavaksi ilman että itse ensin miettivät ja ymmärtävät mitä se koodi sitten tekee. Eli oppiminen jää tapahtumatta → itsensä kehittäminen ei etene.