Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Hienosti kirjoitettu. Vaikka itse tuleekin oltua melkoinen ylikuluttaja, niin monissa asioissa pyrin samaan. Esim. niitä muovipusseja ei tule ostettua edes yhtä kappaletta kymmentä vuotta kohden. Kodin elektroniikan pyrin ostamaan pitkää käyttöikää miettien. Vaatteita ostan liikaa, mutta suosin kestäviä ja keskimääräistä eettisempiä tuotteita. Ruoassa pyrin mahdollisimman lähelle nollahävikkiä. Jne. Pahinta ylikulutus on sitten varnaan asuinneliöissä kolmen kodin voimin.

3 tykkäystä

Nyt on kunnollista ja ymmärrän hyvin, miksi sinua harmittaa. Nämä ovat minullekin vakavia asioita.

Nyt ei ole päivittäistavarakauppavinkki, mutta ns. raflavinkki, jos kaverit haluavat ulos syömään, niin voi sopia heidän kanssaan, että ottavat kesällä esim. terassipöydän, niin voit sitten syödä omia eväitä siinä terassin kaiteen toisella puolella. Sama pätee juomiseen, jos kaverit ehdottavat keskituloisten kauluspaitalaisten paikkaa eli Kallea, niin voit ehdottaa sen sijaan Nivadan terassia ja voit napata omat pussikaljat mukaan (voit esim. maata viereisessä pusikossa).

35 tykkäystä

Asioilla on monta puolta. Toisaalta on niin, että on vain järkevää hamstrata omaa suosikkitarjouskahvia kaupasta, missä joka tapauksessa käy, jos tietää sen kuitenkin kuluvan. Toisaalta tarjousten metsästäminen ajamalla autolla kaupasta toiseen äkkiä syö kaiken “hyödyn”, kun palaa polttoainetta ja aikaa. Tätä vaihtoehtoiskustannusta ei useinkaan mietitä. Varsinkaan omalle ajalle ei lasketa juuri koskaan mitään arvoa, mikä kuluu vaikkapa kassajonossa ja parkkipaikkaa etsiessä.

Sitten missä menee sairaalloisen nuukuuden (elintason laskemisen) ja järkevän säästäväisyyden raja, niin mielipiteitä on kai jokaisella omansa. Itse tuppaan ajattelemaan isot luvut ensin -periaatteella. Eli ensin mietin, mistä säästyy tonneja, sitten satasia, sitten kymppejä, ja oikeastaan euroilla tai senteillä ei enää ole omaan talouteen sanottavaa merkitystä ainakin, kun puhutaan satunnaisista kulueristä. Eli sillä maksaako leipä vaikka 2 € tai 2,5 €, ei ole oman talouden kannalta juuri merkitystä. Olen tiettyyn pihistelyyn taipuvainen myöskin, mutta samaan aikaan koettanut keskittyä enemmän suuriin lukuihin.

11 tykkäystä

Tarjouksia voi toki hyödyntää vaihtelemalla tiettyinä päivinä kauppaketjua. Ei niitä kolmea ketjua tarvitse joka päivä käydä läpi. Eikä kauppareissut välttämättä edellytä edes sitä autoilua :wink:

Tuosta leivän hinnasta sen verran, että itse olen aika ronkeli halpisleivän suhteen ja paremmat tuotteet löytyy sitten selvästi kauppaa edullisemmin leipomon tehtaanmyymälästä. Viehän se vähän aikaa, mutta en itse koe millään tavalla vastenmielisenä ajankäyttönä vierailla toisinaan tuollaisissa myymälöissä. Päinvastoin.

2 tykkäystä

Ursula soitti Trumpille. Trump siirsi 50% tullien voimaantuloa heinäkuuhun.

27 tykkäystä

Market Timing-mestarit joutuvat nyt kyllä olemaan todella tiukasti kiinni Uutispulssilla, jotta ehtivät paniikkimyymään jokaisen pikkudipin.

Armotonta menoa!

12 tykkäystä

Tuohon hengityssuojaimeen, varmaan yhtenä syynä käytön vähyyteen on epämukavuus. Ilman moottorimaskia olevat versiot ovat aika raskaita pitää ja taisi pitoaikakin olla sen max 8h. Moottorimaskiversio taas on edelleen aika kömpelö ja molemmissa versioissa oo on kuin olisi saunassa koko päivän. Pitäisin kyllä silti, ei sitä omaa terveyttä takaisin saa, jos sen menettää.

Tuo piittaamattomuus viimeistellään turhan monesti vielä elintavoilla. Aamupalaksi musta kahvi ja tupakkaa,lounas voi olla päivästä toiseen paketti makkaraa/lihapiirakkaa, jälkkäriksi kahvi ja tupakka ja iltapalaksi kaljaa, niin alkaa siellä kovempikin työukko hyytymään turhankin nuorena.

7 tykkäystä

Parasta meillä kypärän kanssa on jos siirryt kohteeseen kypärä kädessä, ei ongelmaa.
Jos on kypärä päässä ja remmi auki on turvallisuus riski.

Samaa mieltä, että turvallisuus pitää olla ylhäältä valvottua, Ihmisillä tahtoo olla tapana oikoa, myös turvallisuudessa. Olen itsekkin 20-vuotta sitten ottanut tyhmiä riskejä.
Tosin silloin oli kulttuurikin erillaista, silloin jos kyseenalaistit toimintatapaa, alettiin yhteisössä puhumaan “onkohan siitä näihin hommiin”.

Nykyään tulee mietittyä nimenomaan tuota, että mitä sitä on tullut kerrytettyä keuhkoihin ja tuleeko se selville jossain vaiheessa vakavana sairautena.

Onneksi ajat on sen(kin) suhteen muuttuneet.

4 tykkäystä

USA luisteli finaaliin todella vahvalla joukkueella. Tällä kertaa viimeistely ontui, mutta ansaittu voitto siitä huolimatta.

Koomista, että USA:n valtamediasta mainintaa maailmanmestaruudesta ei tahdo löytää lainkaan, vaikka kyseessä on historiallinen saavutus.

image

5 tykkäystä

Nyt kun innostuin kirjoittelemaan niin otetaan kantaa tuohon “piheyteenkin”.

En ole erityisen pihi ja minusta on omituista ostaa asioita pelkästään alennuksen vuoksi.

Äärimmillään sellaiset ihmiset vaarantavat ihmisuhteitakin. Joskus kun luulen olevani varakas, saatan tarjota ystävilleni kahvia, oluen yms… Meillä tuttavapiireissä yleistäkin.
Tunnen kuitenkin ihmisiä joille tarjoaminen on sama kuin velka ja saattava pyytä myöhemmin tarjoamaansa rahana takaisin.
Eikä siinä mitään, mutta yleensä he eivä valitettavasti ole niitä ensimmäisiä tarjoajiakaan vaan odottavat tekisikö se joku muu. Vaikka itse saattavat olla hyvinkin varakkaita.

Silloin kun ostan tarpeeseen, Ensin katson käytetyt. Maailma on täynnä lähes uutta tavaraa joka on jollekkin tarpeetonta. Tämä on oma henk.koht. tapani vaikuttaa maailman ylikulutukseen. Uusissa tavaroissa vertailen hintoja laatua ja kauppoja. Saatan joskus jopa ostaa kalliimmalla jos saan hyvää palvelua tai löydän kivijalka liikkeestä. (Tämä on varmaan yksi syistäkin miksei minusta tule ikinä vapaaherraa :grin: Sen lisäksi ettei tuloillani pysty oman elinikäni aikana sellaista varallisuutta kerryttämään).

En tuomitse. Ihmisissä on paljon pahempia puolia kuin piheys :grin:

8 tykkäystä

Pidän tätä kovin epäreiluna asetelmana. Perheellisenä työssäkäyvänä markkinoihin reagoiminen on ollut minulla aina tahmaista. Nyt kun tuntuu, että liikkeisiin on tullut entistä enemmän terävyyttä, en ehdi paniikkimyymään. Kaikki on jo palautunut ennalleen aina siihen mennessä kun olen saanut pihdittua alustavasti oman lähestymistapani asiaan. Ainoa, mitä olen toistaiseksi ehtinyt kunnolla reagoida kevään tullisekoiluihin oli se, että siirsin kuukauden alun automaattisista rahastomerkinnöistä Amerikkaindeksin maailmaindeksiksi. Kyse ei siis myynneistä vaan uusista merkinnöistä.

Toinen asia: indeksipainon kasvaessa huomaan, että laiskistun yhtiökohtaisen tiedon tutkimisessa. Ja tämä taisi olla oma tavoitekin, kun ei oma tutkiminen palkinnut tuotoilla. Pään sisään on päässyt uimaan ajatus: “Olen tilaisuuksien haistelussa ja osakepoiminnassa markkinoita heikompi, joten miksi vaivautua tai tuhlata aikaa yhtiöiden tutkimiseen?” Ehkäpä tämä on on ihan hyvä kehityssuunta.

20 tykkäystä

Sehän on hyvä jos ne tietää, että NHL:kin on vielä kesken :smiley: Lätkä on aika marginaalilaji siellä.

1 tykkäys

image

5 tykkäystä

Joillain ihmisillä nuukuus ja tarkan markan linja on jotenkin sisäänrakennettu. En tiedä hävetäänkö sitä oman kokemukseni mukaan. Häpeää saattaa tuntea ihan joku muu kun nuukailija.

Teimme kerran laivankansiterassin eräälle hollantilaiselle miljonäärille ( saattaa olla x 1000) Curacaon saarelle. Käytiin siinä rautakaupassa ostamassa hapispultteja rungon kiinnityksiin. Pultit olisivat maksaneet jotain kymppejä. Puolen tunnin väännön jälkeen hinnasta saatiin pari euroa pudotettua, mikä hollantilaista selvästi miellytti. Minua, vieressä seisovaa tilanne lähinnä nolotti.

Suomessa vastaavanlainen herrasmies oli kaupassa ostamassa käsisirkkeliä joka oli tarjouksessa 219€. Taipumaton myyjä joutui piinapenkkiin ja kun luovuttamisesta ei saatu mitään merkkejä, tokaisi tämä tinkaaja että kyllä sä sen pystyt 250:llä eurolla myymään :rofl: Hinta ei siis lopulta ollut tärkein, vaan itse tinkaaminen.

Yksi ehkä itselleni kaikkein ärsyttävin nuukuuden piirre ilmenee kaveriporukan juomingeissa. Tiedättehän illan istujaiset, joissa hyvät ystävät hakevat kukin suurinpiirtein vuorollaan juomat pöytään. Kyse voi olla opiskeluporukan tai armeijasta tutun tuvan jälleennäkemisestä tms. Sitten kun ilta alkaa kääntymään loppua kohden, sieltä löytyy se yksi scotti joka alkaa kyselemään kirjanpidon perään. Usein hän on se joka ei ole kimppaostoihin edes kovin ahkerasti osallistunut. Siinä sitten mukavan illan jälkeen aletaan laskea kuka joi ja mitä ja paljonko kukin on kenellekin velkaa :thinking:

15 tykkäystä

Kiitos taas tästä koonnista @timontti! :slight_smile:

Mulla on mennyt yllättävän hyvin. :sunglasses:

4 tykkäystä

Noh, noh. Aamupalan väliin jättämisessä (tai pelkässä kahvissa, ilman tupakkaa siis :smoking: :x: ) ei ole mitään vikaa. Päinvastoin; iltapalan ja aamupalan pois jättämisellä on todettu olevan paljon terveyshyötyjä. :slight_smile:

4 tykkäystä

Jos nyt autofagiaan viittaat, niin isossa kuvassa ei mitään väliä, vaikka tämä kovin pinnalla olikin joku aika sitten. Sama noiden iltasyömisten kanssa. Ei kyllä mitään haittaakaan. Kokeneiden valmentajien viesti tuntuu olevan, että syö siinä rytmissä mikä kropallesi parhaiten sopii.

Se mitä itse koetin kuvata, oli vanhan liiton reissu-ukkoja ja heidän elintapojaan. Tässä voi todeta, että nuorempi polvi on jo huomattavasti fiksumpaa ja onneksi pilliäkin lyödään nykyään suuhun valtaosassa isoja työmaita.

2 tykkäystä

Loma päällä. Pörssikurssit saavat pyöriä ilman minua – vain tärkeimmät uutiset silmäillään. Trump taas pelleillyt tuttuun tyyliinsä: tariffs on – tariffs off. Markkinoita ei hetkauta.

Maisema ei vaihdu, mutta sielu liikkuu. Tätä näkymää katseltu jo viikko partsilta. Mieli tyhjenee, sydän täyttyy.

Tutto passa.

48 tykkäystä

Aikuisviihteessä on tulevaisuus. Omat looksit ei oikein riitä, mutta joku AI botti voisi toimia mun puolesta.

13 tykkäystä

Missä voi reklamoida nimimerkin @Ituhippinen väärinkäytöksestä🤣. Ja hyvällä huumorilla ainoastaan😃

9 tykkäystä