No tämäpä tämä meillä se menee niinpäin, ettei kyseinen kehitys olisi ollut millään lailla mahdollista pääkaupunkiseudulla, vaan se vaati muuton maalle 22 vuotta sitten. Yritykseni ensimmäiset 10 vuotta elettiin vain vaimon 2000 nettotuloilla. Siinä ei kummoista asuntolainaa Helsingissä maksella. Yritystä ei olisi saanut nostettua samalla tapaa kannattavaksi jos sieltä olisi käyttörahaa nostellut.
Pääkaupunkiseudulla asunnot ovat toki kalliimpia, mutta myös niiden maksaminen pankille on kalliimpaa koska korkokuluja on enemmän.
Enemmän tässä kotitalouksien nettovarallisuudessa vaikuttaa hintojen kehitys. Jos Kalevi rakensi 70-luvun lopulla komean valesokkelitiilitalon hienolle tontille Nurmeksen keskustaan ja Seppo samaan aikaan samanlaisen talon Espoon lähiöön niin molemmilla meni ehkä sama määrä rahaa tonttiin ja rakennuskustannuksiin. Nyt sitten Kalevin talon arvo on alle 100te ja Sepon talon arvo yli 400te. Molemmille kyseessä oli koti eikä sijoitus.
Veikkaan että lukumääräisesti taloja rakennettiin enemmän taantuville paikkakunnille mikä näkyy tuossa suomalaisten mediaaninettovarallisuuden putoamisessa.
“Paskakyliin”? Kirjoitat tämän oletettavasti jostain suomalaisesta kaupungista, joka on Euroopan ja maailman mittakaavassa ihan yhtälailla paskakylä. On aluepolitiikasta mitä mieltä tahansa niin kannattaa laittaa jäitä hattuun ennen kuin tämmöistä alkaa suoltaa.
Sadanvuoden takaisessa Aamulehdessä 13.3.1925 on tilastoja juopumus- ja kieltolakirikkomuksista Tampereella helmikuussa. Aika harvoin tulee ajateltua Suomen kieltolakiaikoja, mutta näissä vanhoissa lehdissä mitä tässä on tullut luettua tänä vuonna on jatkuvasti ollut juttuja “spriitakavarikoista” ja pidätyksistä. Oli jopa laittoman alkoholin kauppoihin liittyvästä murhasta juttu joka tapahtui Lahdessa. Helmikuussa 1925 oli Tampereella 253 juopumusrikkomusta ja 39 kieltolakirikkomusta, spriitä takavarikoitiin 356 litraa.
Edellispäivän lehdessä oli ilmoitus taidehuutokaupasta missä oli aikamoinen lista suomalaisen taiteen kultakauden maalareiden töitä tarjolla. Edelfelt, Järnefelt, Halonen, Schjerfbeck, von Wright, Gallen-Kallela, jne. Mulle jäi vaan vähän epäselväksi että kuka niitä oli myymässä ja miksi, ilmoituksessa luki vaan että huutokauppa on Tampereen Teatteritalolla ja että “myytäväksi määrätty kokoelma sisältää blaa blaa blaa”. Olisi mielenkiintoista tietää kuka noita on tuolloin ostellut. Kai ne jollekkin Gösta Serlachiukselle on loppupelissä päätyneet.
trump aikoo vastata EU:n vastatulleihin. hyvä tiivis juttu. valeita ja vääristelyjä trumpilta taas
Counter-counter-tariffs? Trump threatens to hit back against EU’s retaliation
Paljon mesotaan syntyvyyden laskusta. Oman osansa soppaan tuo eliniän kasvu. Parempi jättää kaikki Eläkeläiset hoitamatta niin loppuu se kasvu…
On se melko kestämätön tilanne kun nykyinen nuori sukupolvi (2000 luvulla syntyneet) ei työllisty eikä lisäänny. Huoltosuhde on 2070 luvulla merkittävästi erilainen kuin 2024., yli 65 vuotiaita on 51% enemmän ja 15-65v on vain 8% enemmän…
Osinkokevään alun kunniaksi tein pientä “tutkimusta” Pohjoismaiden mahdollisista piilotetuista “osinkohelmistä”. Löytyi seuraavat yhtiöt, joista ei foorumilla suuremmin ole ollut mainintaa:
Bouvet : IT(?) Konsultointiyhtiö. Jakaa osinkoa ilmeisesti kahdessa osassa, suurimman osaan keväällä ja kevään osinko% noin 4% ja päälle mahdollisesti syksyllä toinen pienempi erä. P/E hieman alle 20. Nordnetin perusteella tekee n. 10% nettotulosta liikevaihdosta ja kasvu ollut ihan mukavaa.
Multiconsult : Rakennusalan konsultointiyhtiö. Jakaa noin 5,6% osinkoa kerran vuodessa. P/E 12-13 paikkeilla. 6-7% kannattavuus. Mikäli rakentaminen lähtee nousuun, niin yhtiö hyötynee etupainoitteisesti kun konsultointi kyseessä. Sekä liikevaihto, että tulos kasvanut hyvin lähivuodet, ennätysosinko tänä vuonna.
Onko kukaan seurannut kyseisiä yhtiöitä tarkemmin?
Jostain syystä Norjan lippuemoji nimeltään bouvet_island, vaikka yritin Bouvetia etsiä keskulteluista, eikä löytynyt hirveästi viestejä yhtiöstä
millälailla EU:n vastatullit teräs ja alumiinitulleille oli epäkunnoittava? no kai tämä on sitä trump-kieltä missä lokiikkaa ei ole.
Trump & co. eivät anna faktojen häiritä hyvää juttua.
Totta on se, minkä haluan olevan totta. Ja kaikki info tai data mistä en pidä, on valhetta. Simppeliä.
Tullut huomattua. Lisäsi meillä kaikenlaista voimavarojen kulutusta ihan hillittömästi. Mm. auto piti uusia ja se meni puihin. Siitä kohtuullinen kolhu talouspuolelle. Viimeisimmän kanssa painittu myös terveyshaasteiden kanssa ihan alusta asti, joten sekin vie lisää voimavaroja, eikä ole kokemuksena oikein verrattavissa kahteen ensimmäiseen. Pääsee myös näkemään käytännön tasolla palvelurakenteita ja jonoja.
Pohdin, että keppinä lapsenhankintaan tulevaisuudessa kaikille lapsettomille lätkäistäisiin raippavero, jota voi kiertää täysmääräisesti esim. antamalla ajastaan vähintään 260 tuntia vuodessa (5h/viikko) vapaaehtoistöihin. Tämän seurantaan toki luotaisiin erillinen valvontavirasto, jonka kustannus ylittäisi laskennallisesti raippaveron tuottaman verohyödyn.
En mielelläni avaisi pandoran lipasta ja päästäisi politiikkamörköä kahvihuoneelle, mutta muutama päästä heitetty ajatus hedelmällisyyskeskusteluun.
-Ansiotuloverotuksen kevennys tai jopa poisto synnyttäneille äideille. Huom. ansiotulo, muuten verotuksen poistamisessa ei mielestäni mitään järkeä.
-Myönteisemmän ilmapiirin luominen yleisesti (tämä on pirun hankala, pikemminkin pirullinen ongelma.) Miksi tehdä lapsia, kun ensinnäkään et löydä puolisoa, töitä ei ole, ja jos on niin palkalla et elätä uudellamaalla kuin itsesi ja puolison kanssa ehkä yhden lapsen.
-Em. liittyen riittävän isoja perheasuntoja ei ole, koska tukipolitiikan muodossa ohjattu tekemään pienempiä, jotka nyt seisovat tyhjinä.
-Yleisesti perhekeskeisyys ei ole kuuminta hottia. Ihmiset pitäisi saada lisäksi tapaamaan toisiaan kasvotusten ja pois virtuaalimaailmasta.
-Tulisi tehdä radikaaleja poliittisia päätöksiä siitä, mitä palveluita hyvinvointivaltio tarjoaa. Nyt se näyttäytyy monelle ja etenkin nuorelle molokin kitana, johon joudut heittämään kasvavissa määrin veroeuroja ja eläkemaksuja tietäen, että boomerit samalla valittavat, että ovat eläkkeensä ansainneet ja nuoret vain laiskoja vellihousuja.
Ugh, olen puhunut.
Tässä on tällaisia ennustuksia liittyen Viissataseen.
https://x.com/meetblossomapp/status/1900181105849798891
No tämähän on just tasan tarkkaan se, mistä Pentti Linkola haaveili. Ei vaan tarvinnut ryhtyä mihinkään väkivaltaiseen, vaan eläinkunta voittaa ihan ihmiskunnan omien elämäntapavalintojen suorana seurauksena. Win-win.
Nyt kun Euroopassa on käyty vuosia veristä sotaa, puhumattakaan Trumpin viinasodasta Eurooppaa vastaan, on hyvä tuoda esille, että sotaa voidaan käydä myös muilla tavoin. Mielestäni Kanadan ja Tanskan esittämä malli kelpaisi minulle.
https://x.com/CraigBaird/status/1899842167746539881
Mistä me haastettaisiin Ruåtsalaiset? Viedään lippu, Paavo Nurmen juoksijapatsas ja pullo Finlandia vodkaa Wasa-laivan kannelle?
Mitenkäs siihen voisi sijoittaa? RICK löytyisi jenkeistä, jos strippiklubit on riittävän lähellä OF listautumista odotellessa?
Hyvä, että löytyy kohtalontovereita nuorena lapsia saaneita. Harmi ettei vaan osunut meilläkään samaan päiväkotiin. Kaikki järjestään 35v+ kiireisempiä, stressaantuneempia ja kireimpiä tyyppejä mitä olen tavannut.
Itse 23v korkeakouluopiskelijana sain viedä poikaa klo 9 hoitoon ja kouluhommat tehtyäni kahden jäljistä hakemaan niin ei paljon stressi painanut, vaikka ei ollut 5k kuukausipalkkaa ja 400k omakotitalolainaa. Sain nauttia pojan kanssa vietetystä iltapäivistä ja ensi vuosista niin paljon ettei harmita yhtään, että tuli hommattua nuorina lapsia ja jätettyä noin 95% opiskelijaryypiskelyistä väliin. Vähän kalvasi mieltä jossain kohtaa, että jäi verkostot luomatta opiskeluajoilta, mutta ei sekään näköjään mikään este työpaikan saannille ollut.
Olen yrittänyt tätä omaa kokemuksen kautta hankittua tietoutta nuorena lapsien saannin hyvistä puolista siirtää omille kavereille, mutta ei meinaa viesti mennä perille. Halutaan se jo aikaisemmin mainittu ura, talo, 50k katumaasturi, maailmanympärimatka yms. ennen sitä. No ei siinä mitään noiden tavoittelu lähtökohtaisesti ihan ok, mutta suurimmalla osalla näiden saavuttaminen tarkoittaa korporaatioportaassa korkealle kapuamista. Sitten kun olet sinne korkeammalle tasolle päässyt niin minun näkemyksen mukaan siellä on aikamoiset vastuut ja kiireet odottamassa. Ihmisen psykologia vähän oppineena, näistä eduista on myös todella vaikea päästää irti ja tulla rappunen yksi tai kaksi alaspäin, kun sinne on kovalla työllä kavuttu vuosia uurastaen.
Tässä kohtaa ikää alkaa olemaan se mainittu 35+ ja aletaan miettimään lapsien hankintaa. Tässä kohtaa kun hankit ne lapset niin monella jää tyystin tyngäksi yksi elämän hienoimmista kokemuksista. Lapsen kasvaminen pienestä avuttomasta ihrakasasta kyvykkääksi yksilöksi. Mikään projektin loppuun saaminen, palkkapussin kasvaminen, isot bonukset, ylennykset tms. eivät vedä vertoja sille, että laitat itsesi likoon joka päivä vuosien ajan ja näet kun lapsestasi alkaa kasvaa yhteiskuntakelpoinen nuorukainen. Kun tämän saisi iskostettua nuorten aikuisten päähän, selviäisimme monelta masennusdiagnoosilta ja Suomen talous lähtisi kauan toivottuun kasvuun pitkällä tähtäimellä.
That escalated quickly, mutta toivottavasti jäi jollain nuorukaisella vähän edes päähän raksuttamaan ja ajatuksia herättämään.
Raikkaan moderni mielipide nykypäivänä! Itse olen ajatellut pystyväni iäkkäänä vanhempana nauttimaan pienokaisten kohelluksesta pienemmällä stressillä. Ja jos ja kun joku asia hajoaa niin suottako siitä meteliä nostamaan. Mutta näköjään nuoremmatkin osaavat nauttia vanhemmuudesta stressittömästi. Hatun nosto elämänvalinnastasi! Se on ainakin takuuvarmaa että parin kk:n unettomat yöt 40+ näkyy naamataulussa taatusti dramaattisemmin kuin nuorilla. Ehkä iltariehun aikaan toivoisi itsellä riittävän puhtia pidempään. Ja toivotonta on yrittää leikkiä lattialla 10 minuuttia pidempään… Kyllä voin hetken ajatusta makusteltuani suositella lasten hankkimista nuorena🤣