On varmaan hyvin tuskaissaa antaa noita targetteja. Excel sanoo, että liian hapokasta, mutta case vaan etenee niin hyvin, että analyytikko uskoisi vahvasti olevansa väärässä jos kääntäisi vähennä puolelle. Sitten on vaan pakko taiteilla lisää suosituksen mukainen tavoitehintakin.
Kyyninen voi toki olla. Itse en kuitenkaan usko asiakassuhteen vaikuttavan tavoitehintojen muodostumiseen.
Mikaelillahan on tietenkin oma lehmäkin ojassa QT:n suhteen (liputus 50k€ jo aikoja sitten). Mutta hänhän ei voi treidata suosituksiaan vastaan. Nyt kun suositus on lisää, ei hän voisi rahastaa. Minusta tekemisen integriteetti paistaa muutenkin läpi. Jos Inderes yhteisö ei luottaisi riippumattomaan analyysiin… ei inderesistä paljoa jäisi enää jäljelle.
Inderesin tai Mikaelin riippumattomuuden epäileminen on mielestäni turhaa, enkä usko siihen tipan vertaa. Tottakai analyysiin vaikuttaa aina analyytikon henkilökohtaiset mielipiteet ja päätelmät, mutta mielikuva mahdollisesti puolueellisesta analyysistä on, ainakin Inderesin kohdalla, väärä.
Itse kuulun siihen, ilmeisen pieneen, ryhmään, joka edelleen sitkeästi pitää kiinni ajatuksesta, että QT:n arvostuksessa on iso kupla. Totesin viime vuoden kesäkuussa, että se, etten palannut omistajaksi saattaa osoittautua virheeksi “suurella todennäköisyydellä”. Kun nyt katsoo kurssia voin valitettavasti todeta olleeni oikeassa. Tarkoitin silloisella kommentilla yhdistelmää QT:n tuotteita, palveluita ja arvostusta. Nyt yhtiön arvostus tuntuu olevan ainoa merkittävä pörssikurssia ohjaava tekijä. Alle sadan miljoonan liikevaihto ja yli kahden miljardin mcap vaatisi omasta mielestäni paljon enemmän liiketoiminnan oletettuun kehittymiseen liittyviä perusteluja.
Mutta, ehkä näitä QT-juttuja voisi palautella vähitellen myös QT-ketjuun? Kahvihuone ja Pörssien suunta -ketjut ovat jo yhtä QT:tä, kun joku keksi, ettei QT-ketjussa saa enää esittää QT-mielipiteitään.
Innofactoriinkin vihdoin näkemystäni vastaava targetti! tais siis en vielä luenut raporttia, mutta @Kunhalvallasaa kanssa ollaan tuolla muhinoitu jo sieltä 0,4 ->>> eteenpäin
Ollut jo pari kvartaalia suurin It-palvelu positioni, muut ovat Gofore ja Digia, salkussa käväisi myös Tieto-evry pohjalta ostettuna ja helpoin nousu rahastettuna It-Palvelut on hyvä sektori, kun oli halpa ja turvallinen, korona hyötyjiä ja hyvät ajurit ja kasvoivat kaikki… Nyt toki korjaantunut vähän paremmille tasoille, jotka tätä kuvastavat… siellä ne vähän aikaa sitten vielä kaikki mörni, Siili mukaanlukien…
Mutta asia: taisin kertoa karhuilu-langalla tehneeni harvennushakkuuta salkussa, oli kesällä/syksyllä huikan rönsyillyt…
Ja nyt huomaan että yli puolet (3/5) yhtiöistä on naimisissa Metsä Fibren Kemin investoinnin kanssa. Valmet, Kreate ja Lehto. Jos saisi vielä Pihlis ja Wärre sopparit
Mutta oudointa on, etten osaa sanoa 32 vuoden piensijoittajan kokemuksella onko tämä riskienhallinnan kannalta hyvä vai huono asia.
Pullat ON hyvin uunissa mutta jos kurssin suhteen mennään kuplaan ennenkun pullat kypsyy saattaapi seurauksena olla monta itkevää koti-isää jos noustaan parabolisesti ilman kontrollia ja se kupla jossain vaiheessa puhkeaa (joku riskeistä toteutuu ja ilmenee heikkoutta). Olisin mieluusti nähnyt hieman maltillisemman tavoitteen noston… nyt on valitettavast kyll vahva tuntuma että häntä heiluttaa kissaa ennemminkin kuin toisinpäin…
No joo. Sitten kun otat huomioon ne tunnit mitä käytit yhtiön tutkimiseen ja IPOn miettimiseen ja tänään kurssin tarkkailuun jne. niin tuntipalkka ei enää välttämättä ole kummoinen.
Toki minähän tein saman enkä tienannut mitään, eli ehkä se IPO-napin painaminen olisi sittenkin ollutkin järkevää
On tää niin hauskaa: tänään sedän tilille kolahti tuo eläkeyhtiön kerran kuussa maksama, raskaasti verotettu “osittain varhennettu vanhuuseläke” 945 eetua. Vuosikymmenien raadannan jälkeen, Wow!! Kiitos Sanna
Mitähän hauskaa tälläkin tekisi? Ai niin, saahan sillä 10 Kuutin uutta osaketta ja toistaiseksi vähän jää vielä kaffe-rahaakin. Paino sanalla “toistaiseksi” …
Masse-setä, FA, Voiskohan toi eläkeyhtiö ostaa sedän juustotilille joka kuukausi 10 Kuutti-lappua ihan suoraan, niin jäis tällainen turha byrokratia pois välistä ??
Ite toivoisin enemmän rohkeutta noihin hinta-arvioihin/suosituksiin, jos niitä on pakko antaa. Jos Qt:n osakekohtainen arvo on Inderesin mielestä, vaikka 200e/osake, niin laitetaan se arvio siihen rapsaan. Eikä niin, että annetaan alikanttinen hinta-arvio vain markkinoiden takia. Ja sitten markkinoiden kouhunnan takia sitä hinta-arviota nostetaan viikon tai kahden päästä.
Syytän tästä suomalaisuutta, koska ilkkumistahan siitä kuulisi, jos menisi hinta-arvioissaan “konsensuksen” ulkopuolelle.
@Masse masse, nyt on hätätila! Kuutti porhaltaa vauhdilla kohti maagista 100€ rajaa. Kyse on enää ehkä vain päivistä tai viikoista.
Nyt pitäisikin alkaa kiireen vilkkaa suunnitella, millaista juhlaa viettäisimme porukalla täällä foorumilla kun tuo tapahtuu… olemme ihan vallan unohtaneet valmistautumisen tuohon historialliseen hetkeen
Verphu vois ainakin antaa luvan toiseen hehkutustuntiin, tai vaikkapa 100 minuuttiin. Tulis himmeetä memekontenttia ! Mä luulen et Kuutillakin talon sisällä tätä meininkiä seurataan ja nautiskellaan.