Taloushistoria kiinnostaa, joten jonkin verran on tullut luettua pörssin historiasta ja henkilöistä.
Henrik Kuningas (1951-2019) on esillä muiden muistelmissa ja muissa yhteyksissä. Kuningas itse antoi harvoin haastatteluja ja piti matalaa profiilia. Viime vuosina oli esillä säätiönsä lääketieteelliseen koulutukseen tekemien lahjoitusten kautta.
Tässä pari teosta ja lyhyet lainaukset maistiaisiksi. Aurinkoista lomaa @OlaviX ja muut lukijat.
Meklari: julkihuudosta algoritmikauppaan: 30 vuotta pörssimeklarin työtä. Otava 2014
Pörssimeklarit-yhdistyksen historiikki sisältää Kuninkaan ja muiden meklareiden muistelmia. Otteita kirjasta löytyy myös Arvopaperi-lehdestä: Henrik Kuningas antoi haastattelun –" Minulla on ehdotus, josta hän ei voi kieltäytyä" | Arvopaperi
Kuningas muisteli meklariuransa alkua näin:
“Aloitin työt Erik Selinin pörssiavustajana, aluksi ilman palkkaa. Raimo Ilaskivi oli tuolloin pörssin johtajana. Kauppaa käytiin pörssisalissa arvokkaasti ja rauhallisesti, eivätkä osakkeiden kurssit paljoa heilahdelleet.”
80-luvulla perusti pörssivälittäjä Oy H. Kuningas & Co Ab:n. Sitä aikaa muisteli näin:
“En voi väittää, että olisin kyennyt ennakoimaan tuon vuosikymmenen huikean pörssikaupan kasvun ja kurssien nousun, mutta ei se mitään tikanheittoakaan ollut.”
Markku Kuisma - Teemu Keskisarja: Erehtymättömät. Tarina suuresta pankkisodasta ja liikepankeista Suomen kohtaloissa. WSOY 2012.
Kuisman ja Keskisarjan teos käy läpi ajanjaksoa 1862-2012. Kuninkaasta he kirjoittavat näin:
“Handelshögskolanista tullut Henrik Kuningas oli hiukan toista maata. Esikuvia löytyi maailmalta, mutta pörssihauet olivat jossain määrin oma lajinsa. […] Monet pörssihauet eivät piilotelleet kaislikossa vaan paistattelivat julkisuudessa melkein Miljardi-Mikan ja Tosi-on-Jaskan tahtia. Kokeneemmat sijoittajat pankkiirit ja pörssivälittäjät yleensä eivät leveilleet voitoillaan ja toteennäytetyllä osaamisellaan.”
City-lehden arkistosta löytyy vanha lehtijuttu vuodelta 1988: Henrik Kuningas: Kuningashai
[…]… pörssin kuuluisimman, mutta tuntemattomimman meklarin ja pankkiiriliiikkeen omistajan Henrik Kuninkaan, 37, tapaa toimia. Hän ei itse generoi suuria tilanteita, mutta on aina mukana kun jotakin merkittävää tapahtuu. Hänellä on valtava verkko henkilökohtaisia kontakteja, joiden kautta hän pitää itsensä kaikessa hiljaisuudessa ajan tasalla…"
Jorma Vuoksenmaa muisteli Nordnetin blogissa omaa sijoitushistoriaansa. Jorma Vuoksenmaan historia osakesijoittajana ja treidaajana | Nordnet
“Legendaksi jo tuolloin nousemassa olleesta Henrik Kuninkaasta paistoi energia ja karisma. Moni muukin meklari oli tuolloin hahmo, lähes rocktähti, ja heidän liikkeitään seurattiin kuin näytelmää.”
Kuningas oli myös mukana SYP:n palkkaamana neuvottelijana Kouri-kaupoissa. Tuosta aiheesta:
- Hesari kirjoitti 1990-luvun alussa näin: https://www.hs.fi/talous/art-2000003102015.html
“Kuningasta on käytetty välittäjänä suurissa osakekaupoissa suurelta osalta sen takia, että hän osaa pitää suunsa kiinni.”
- Pentti Kouri: Suomen omistaja ja elämäni muut roolit. Otava 1996.
- Jaakko Lassila: Markka ja ääni: suomalaisen pääoman palveluksessa. Kirjayhtymä 1993.
- Harri Saukkomaa: Kuka tarvitsi Pentti Kouria? kertomus vallasta, rahasta ja pankin moraalista. Otava 1991.