Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Hyvä pointti, mitä olisi voinut käydä videollakin.

Chipotlella on läpi sen pörssihistorian suh hyvät kasvu- ja kannattavuusnäytöt. Isoimmat romahdukset ovat olleet 2008 finanssikriisissä, mikä johtui yleistaloudesta: Chipotle itseasiassa kasvoi voimakkaasti läpi kriisin.

Mutta esimerkiksi 2015–> monttu johtui kolikriisistä (mikä yhteensattuma!). Tämä venyi pidemmäksi rumbaksi, mikä romautti tuloksen (joka on itseasiassa edelleen alle 2015 huipputuloksen vaikka liikevaihto rikkoo ennätyksiä jo).

Joka tapauksessa, mietin tätä hyvänä esimerkkinä koska osa romahduksista on johtunut ulkoisista syistä (finanssikriisi), osa sisäisiä mutta ei välttämättä vahvalle brändille kuitenkaan kuoliniskuja.

Kaikille huippufirmoille iskee pahoja paikkoja: Berkshire Hathaway on puolittunut jokusen kerran. Amazon laski 90 % it-kuplan puhjetessa ja meinasi mennä konkkaan, jne.

Sijoittaminen ja pitkäjänteisyys vaatii uskoa ja näkemystä, koska tällaisia “kolikriisejä” ja muita romahduksia osuu kaikkien kohdalle ajan myötä väistämättä. Sitä halusin tuoda esiin, osakkeiden holdaus kun on ollut lyhyttä koronakriisin sukellusta lukuunottamatta harvinaisen helppoa viime vuosina.

Tottakai tässä esimerkissä on paljon jälkiviisautta: on myös lukuisia esimerkkejä firmoista, jotka olivat laadukkaita, ajoivat kriisiin eivätkä selvinneet. Kaikkea ei kannata holdata väkisin hampaat irvessä. :smiley:

(En olekaan hetkeen avannut 10-K raporttia. :smiley: On nämä kyllä ylivertaisia selkeydessään huolimatta puisevasta ulkoasustaan. :smiley: )

19 tykkäystä