Ihan kiva että näitä järjestelyjä tehdään, mutta miksei kukaan ole vielä kysynyt että mitä käy Heikkilä & Vilénille??
Pitää kannella kilpailuviranomaisille jos tässä on pienikin riski että kyseistä formaattia ei voida jatkaa.
Edit. Oli täällä näköjään joku muukin huomannut oikean syyn kaupan takana
Nyt kun suuri osa USA:n helikopterirahasta on menossa pörssipeliin, ei voi olla ihmettelemättä, ettei siellä olla hyödynnetty paikallisrahan kokemuksia.
Paikallisrahan ideana on, että muodostetaan vaihdon piiri, jossa eri alan ammattilaiset vaihtavat keskenään tavaroita ja palveluja käyttäen paikallisrahaa, joka toimii vain tässä vaihdon piirissä. Tuloksena on paikallistalouden elpyminen.
Entä jos FED:n helikopteriraha annettaisiinkin dollarimääräisinä seteleinä, joita voi käyttää vain oman postinumeron alueella tavaroiden ja palvelujen ostoon. Vastaavasti yritykset voisivat lunastaa nämä paikallissetelit vain oman postinumeron osalta.
Kiertoteitä väärinkäyttöön varmasti löytyisi, mutta 99 % ihmisistä on niin laiskoja, että raha menisi pääosin sen oman paikallistalouden elvyttämiseen. Idea on vapaasti kerrottavissa myös EKP:lle.
GME nousu on kyllä yllättänyt minut. Kaksi osaketta on. Sanokaa nyt viisaat, onko edes teoriassa mahdollista ’ to the moon’
Tuolla wsb- jutuissa puhutaan kymppitonnien noususta .???
Lyhyellä tähtäimellä nousua voi olla tiedossa. Liian pitkään ei kannata kuitenkaan kyydissä istua, sillä alashan se tulee sieltä lopulta.
Missä mielessä siellä pohditaan “kymppitonnien nousuilla”? Jos hintaa tulisi osakkeelle pari nollaa lisää, taitaisi market cap ohittaa jo Amazonin. Siitä voi päätellä kuinka järkevää se olisi.
Teoriassahan kunnon short squeezin osuessa GME voisi hetkellisesti mennä vaikka kymmeniin tuhansiin, mutta tuo kyllä vaatii aika monen tähden ja planeetan linjausta sekä uhria Saatanalle tapahtuakseen. WSB puolellahan tuota hehkutettiin jo viimeksi ja sillähän saatiin kivasti mukaan uusia paisteja ostamaan huipulta, jotta alkuperäiset tahot saivat käärittyä maksimaaliset massit taskuun. Nyt ollaan taas tekemässä samaa kuprua. Tuossa ei kannata enää mielestäni nojata siihenkään, että tuo squeez tapahtuu, koska voisin aika varmuudella sanoa, että instikat on nyt osanneet varautua tähän, koska viimeksi yllätettiin erittäin pahasti housut kintuissa.
Viime kerralla tästä bugituksesta pääsi kongressin kuultavaksi ja jälkipyykki tuon osalta on vielä kesken, joten uskoisin että systeemejä on tuunattu tämän jälkeen… Kaikki tietenkin on jälleen kerran mahdollista kun GME:stä puhutaan.
Eiköhän siellä oo näitä 300$ ostaneita baghodlereita jotka alkaa tasottamaan tota nousua myynneillään. Toki jos silloin fomotti kyytiin niillä hinnoilla niin mikseipä nuo nyt “odottaisi” sitä kymppitonnia kun pääsivät vasta omilleen.
Muistaakseni 2016 romahduksessa Kiinassa mm. analyytikoita painostettiin antamaan positiivisia suosituksia ja eri tahoja pakotettiin ostamaan osakkeita, jotta lasku rauhoittuisi.
Nyt vuorostaan sensuroidaan tiedonhakua jotta ihmiset ei panikoisi.
Ihan esimerkkinostona että voi ne osakemarkkinat näinkin ”toimia”.
Nasdaq peruutteli tänään tukevasti lähteneen avausrallin 0-viivan tuntumaan.
Hermoillaan juuri alkavaa USA:n Bond-huutokauppaa. Aloittavat ilmeisesti kaupan ensin lyhytaikaisemmista korkolapuista. Tuon yhden lähetyksen mukaan seuratut 10 vuoden laput olisi noin tunnin päästä vuorossa.
Lopputulos voi johtaa rallin jatkumiseen tai uuteen huuhteluun alas, jos korot lähtevät nousuun.