Keskustelin tänään isäni kanssa viimeaikaisista sijoituksista & niiden onnistumisesta. On hauskaa huomata kuinka ahneeksi sitä tulee, kun voiton nälkä kasvaa.
Ostin Sieviä viimevuoden puolella, kun sitä sai euron tienoilla. Ajattelin, että jos sitä pitäisi tammirallin ja myisi “pienehköllä” voitolla pois (tavoite n. 10%).
Noh, isäni osti Sieviä myös, hieman kalliimmalla. Sievi kuitenkin lopulta syystä tai toisesta jäikin pidemmäksi ajaksi salkkuun ja aloin uskoa yhtiön tarinaan.
Tänään, kun alkuperäisestä eurolla ostetusta sijoituksesta kasvoi 1,5€ totesin, että eiköhän realisoida tuotot, kun markkinat siihen suo mahdollisuuden.
Nyt jälkikäteen mietin vain, että miksi alunperin edes sijoitin Sieviin?
-Oikeastaan “pikavoittojen perässä” ja olisin tuolloin ollut hyvinkin tyytyväinen 10% nousuun. Olin itseasiassa myyntiaikeissa noin 1,2€ paikkeilla jokunen aika sitten. Tänään ennen toimeksiannon virittelyä ajattelin, että “jos tuolloin olin valmis myymään, niin miksi en myisi nyt, kun ollaan noustu vauhdilla vailla huolia? Minkälaista tuottoa alunperin lähdin edes hakemaan tällä lapulla?”
Siitä on tovi kun olen saanut viime kerran 50% tuoton sijoitukselleni. Isäni omistaa edelleen Sieviä ja juttelin hänen kanssaan myös tästä ahneudesta, joka kasvaa kasvamistaan, kun prosentit vilisee silmillä “No jospa tämä tästä vielä nousisi, sitten kun ylittää X%, niin myyn ja otan voitot kotiin”
Uskon, että Sievi nousee edelleen, varsinkin mikäli Indoorin mahdollisesta listautumisesta tulee lisää tietoa, mutta markkinoilla ylipäätään menee todella lujaa ja onhan Sieviä pumpattu tässä viimeisen kuukauden aikana aika kovaa vauhtia, etenkin Jussi Capitalin myyntien loputtua. En toki poissulje mahdollisuutta palata omistajaksi, mikäli kurssi korjaa…
Salkussani on 35% käteisenä odottelemassa otollisimpia aikoja. Käteistä on omaan makuun ehkä hieman liikaakin, eikä näillä arvostuskertoimilla kehtaisi mennä laittamaan mihin sattuu. Eli toisinsanoen jäädään toistaiseksi syömään kynsiä ja katselemaan sivusta kun muut tuplaa rahansa ja minä itken itseni uneen. 