Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Miten aikaisempi rahankäyttö liittyy mitenkään tämänhetken rahankäyttöön? Vrt ”sunken cost fallacy”.

Kuukausisäästämisen idea lienee se ettei kaikkea kyhnyä sittenkään törsää. Jos sellainen ei sittenkään tunnu tarpeelliselta niin sittenhän sen joutaa lopettamaan, muttei salkun koolla siinä nyt suoranaista merkitystä tarvitse olla. Epäsuorasti toki niin, että jos puskuri on jo riittävä niin joutaahan ne rahat sitten vaikka juomaan.

Toisaalta mikä ongelma se ylipäätään on, että pääoma karttuu vain vähän lyhyellä aikavälillä? Mainio esimerkki täysin keksitystä ”ongelmasta” IMO😀
Itse kyllä mieluummin otin isoimman osan kk-säästöstä kerralla käyttöön vipuna

1 tykkäys

Koko Inderes ja @Erno_Hilvenius iso kiitos tästä mainoksemattomuudesta, on suuri ilo lukea foorumia ja sivustoa, kun pinnalle ei hypi bannereita ja sivuston laidoilla ei vilku yritysten mainokset. Tälläisiä selkokielisiä sivustoja ei juurikaan taida netissä olla.

Esimerkiksi etuovesta asuntojen selaaminen. Sivuille mennessä ensin hyppää kokosivun banneri, sitten kun avaa huoneistokeskuksen ilmoituksen, niin siihen aukeaa chattibanneri suoraan asuntokuvien selauksen kohtaan, huonompaa paikkaa ei enää voisi olla. Alle laitan esimerkkikuvan, miten sivusto on ärsyttävä käyttäjälle, tuon chatin alla on se nuoli, jolla selataan kuvia seuraavaan.

  • SUOMESSA analyysiyhtiö Inderes on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, käytännössä ilman perinteistä mainontaa.

Inderesin kumppanuuksista vastaavan Erno Hilveniuksen mukaan yhtiö ei ole käyttänyt viime vuosina perinteistä mainontaa yksittäistä kampanjaa lukuun ottamatta.

”Me haluamme rakentaa yhteisön luottamukselle. Facebook tai Google eivät myy luottamusta, vaan silmäpareja, eikä se reitti tunnu kovin pitkäjänteiseltä.”

Mainoksettomuudesta huolimatta Inderes panostaa markkinointiin. Yhtiö julkaisee päivittäin analyyseja ja videoita, joita se jakaa omilla sivuillaan ja eri some-kanavissa.*

*Inderesin ympärille on muodostunut tiivis sijoittajayhteisö, joka kohtaa Inderesin sivuilla ja keskustelupalstalla. Myös Inderesin oheistuotteet, kuten paidat ja kangaskassit, ovat kysyttyä tavaraa ja levittävät yhtiön tunnettuutta.

Hilveniuksen mukaan Inderes on halunnut pitää paidat ja kassit niukkuustarvikkeina. Kun jossain näkee yhtiön fanituotteen, on sen kantajalla lähes varmasti suora linkki Inderesin yhteisöön.

”Inderesin kangaskassia kantavat voivat moikata kadulla toisiaan, vähän kuten Tesla-kuskit moikkailevat toisiaan liikenteessä.”

Inderesin mainokseton strategia näkyy myös sen omilla sivuilla. Yhtiö ei halua täyttää sivujaan mainosbannereilla, vaikka Hilveniuksen mukaan moni olisi kiinnostunut maksamaan näkyvyydestä tarkasti kohdennetulle sijoittajayleisölle. Joitain kaupallisia yhteistöitä yhtiö on kuitenkin kokeiltu sivuilla.

”Haluamme pitää sivujemme sisällön omissa käsissämme ja ansaita siten yhteisön luottamuksen.”*

68 tykkäystä

Tekis niin pirkuleesti mieli tankata edes yhtä osaketta. Sit yhtäkkiä huomasin ajattelevani deltta-varianttia ja tätä maailman tilannetta. Tajusin, että täähän saattaa pahentua vielä jos se (delta) alkaa myöhentää Suomee enemmänkin. Siksi odottelen josko parempi dippidibaduu tulisi vielä hehkuvampana jonain aamuna pörssiin. Tänä päivänä kaikki on maapallolla niin epävarmaa, että pitää oikeesti miettiä seuraavaa liikettä. Ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan, jos edes tuo.

2 tykkäystä

Tänään tuli ilmoitus että huomenna nostettavissa

Aamulla kattelin salkkua ja pohdin (leikkimielisesti), että pitäis varmaan myydä pois kaikki, kun varmaan se pörssin torstaipaniikki iskee taas.

Mutta ei. Josko sitä huomenna vähän rahaa laittaisi salkkuun kuitenkin. Ja kohtahan se on uusi viikko :face_with_hand_over_mouth:

2 tykkäystä

Meinasi tukka lähteä päästä kun avasi sakun tänää kun 3kk palkka hävinnyt kun pieru saharaan. Kirjaimellinen kynttilä illallinen tnää kun all in osakkeissa eikä varaa lisäillä :sweat_smile:

51 tykkäystä

Varmaan kaikki tietää tunteen. Muistan kun ostin auton juuri ennen koronapudotusta ja ei mennyt kauaa kun ilmoitin osakejuttuja seuraamattomalle puolisolleni sijoitusteni arvon laskeneen muutamassa päivässä ostamani auton arvon verran.

Tänään tähän mennessä salkun arvo sulanut noin lomarahojen verran mikä vähempi kuin viime päivien nousut.

5 tykkäystä

Ei sijoittamisessa niitä €uroja pidä katsoa - vaan %. ( Toki jos jotain riski paperia salkussa jonka vuoksi salkku ottaa extra hittiä niin :man_shrugging: ) Tänäänhän kyllä oli ihan tavallinen pörssi päivä. Kaipaisin vain lisää tälläisiä :slight_smile:

8 tykkäystä

Oma käsitys on ettei indeksitasolla nähdä vielä pysyvää laskua, mut vuoristorataa on varmasti luvassa.

1 tykkäys

Nousupäivänä kiva katsella euroja ja laskupäivänä pitäisi osata todeta prosentuaalisen laskun olleen pieni. :slight_smile:

Muistan jossain vaiheessa koronarallia seuranneeni ennemmin indeksien kehityksiä tai poimimalla yksittäisten osakkeiden hintoja sen sijaan että olisin kirjautunut NN missä hyppää ensimmäisenä silmille euromääräinen kehitys.

1 tykkäys

Joskus joku tilastoprofessori totesi, että parhaiten lotossa tienaa kun jättää pelaamatta, mutta jos pelaa niin 1 rivi / viikko riittää. Sitä suurempi määrä rivejä vaikuttaa niin mitättömän paljon todennäköisyyteen, että se on vain itsensä huijaamista. Totesi lopuksi, että lottoaa sen yhden rivin kun on suuri päävoitto :smiley:

4 tykkäystä

Mä tänään myhäilin innoissani sitä, että miten paljon isommalta se 2% pudotus euroissa oli kuin esimerkiksi viime syksynä. Ja innoissani selitin puolisolleni odottavani sitä, kun alkaa samanmoiset heitot olemaan satasissa tai tonneissa :sweat_smile:

5 tykkäystä

Tässä kyllä tilastoprofessori puhui palturia. Esimerkki. Yhden pallon lotto missä numerot 1,2, 3 ja 4.
Ensimmäisellä rivillä voiton todennäköisyys on 25%. Toinen rivi nostaa voiton todennäköisyyden 50% ja seuraavat 75% ja neljäs 100%. Eli jos ei nyt veikkaa samoja numeroita useammin on jokaisen rivin pelaaminen yhtä hyvä(tai huono) sijoitus. Poikkeuksena on tietenkin suositut rivit ja edellisen viikon voittonumerot. Jopa kaikista vähiten pelatut numerot on yhdistelmänä suosittu. Jos lottoa joskus pelaa ja erehtyy valitsemaan numerot itse niin että ne vielä muistaa sitten kannattaa varautua pelaamaan tämä rivi loppuelämänsä. Muuten sitä jossittelun määrää ei kestä lähipubin kanttiksetkaan jos se joskus olisikin sitten osunut.

6 tykkäystä

Ei se lottopallokone kai nyt kuitenkaan muista, mitä se on edellisellä viikolla arponut?:face_with_monocle:

Edit: Vai onko edellisen viikon numerot suositumpia kuin sattumanvaraiset numerot?

Jep. Eräs huonoimmista ideoista koska jos osuu, pääset jakamaan monen muun kanssa…

(samoin kun jos lottoat jotain nerokasta kuten 1-2-3-4-5-6-7 joita on niin monta joka viikko että sitten kun napsahtaa niin tulee itku kun saalis on olematon)

Loton ainoa taitoelementti; älä valitse numeroita joita muut ovat valinneet ettei tarvitse jakaa pottia jos käy uskomaton mäihä.

14 tykkäystä

Tämä on kanssa jokseenkin huvittavaa, kun ei ne todennäköisyydet siitä yhtään parane, mutta kun kaikki lottoaa laumana niin jakamisen todennäköisyys vaan kasvaa. Ja jokainen loton päävoitto on kuitenkin tavalliselle pulliaiselle ihan yhtä mullistavan suuri suhteessa sen merkitykseen koko elämälle.

1 tykkäys

Jos mietin oikein perinteisen suomalaisen aikamiespojan mielikuvan missä vkonloppu kuluu Koffilaatikon, Malboron ja maikkarin lauantai-illan viihteen parissa ja siinä kyljessä viisi riviä lottoa, niin väittäisin että päävoiton todennäköisyyksistä huolimatta se Lotto on ehdottomasti todennäköisin skenaario missä “Paavosta” tulee miljonääri.

17 tykkäystä

Eiköhän sen lottoamisen idea ole ihan vain siinä että se antaa kaikille (taviksille) mahdollisuuden unelmoida, harvempi tuskin oikeasti miettii todennäköisyyksiä kun sen rivin prisman kassalla lyö sisään. Mitä tulee todennäköisyyksiin niin kyllähän ne paranee kun pelaa 1000 riviä mutta se on silti häviävän pieni. Itse heitän satunnaisesti eurojaska rivin niin voi unelmoida isosta läjästä osakkeita🤣

5 tykkäystä

Niin. Proffakin lienee tarkoittanut juuri sitä, että sekä 1:15000000 että 10 tai vaikka 50:15000000 todennäköisyydellä tapahtuva tapahtuma on niin epätodennäköinen, että halutessaan osallistua pääpotista unelmointiin, on se taloudellisesti järkevintä tehdä ostamalla vain yksi rivi, sillä mikään järkevä määrä rahaa ei nosta voiton todennäköisyyttä merkittävästi. Jos tilastotieteilijä loppuun toteaa vielä itsekin lottoavansa kun potti on suurin, voi kuulija olla varma, että kyseessä on ainakin jossain määrin humoristisia huomioita sisältävää turinaa.

4 tykkäystä

Eilen saatiin piiiitkästä aikaa laskupäivää.
Pörssikurssit jatkaneet reipasta nousua koronapohjilta.
Koronan Delta-variantti levinnyt ympäri maailmaa ja tartunnat nousussa.
Inflaatio nostanut päätään ja tuotannon pullonkauloja tullut sinne ja tänne.
Markkinat hermoilleet FED ja EKP -kokousten vanavedessä.

Niinpä kyselyä:

Oman salkun viimeaikaiset liikkeet:
  • Olen tyhjentänyt koko salkun
  • Olen kevennellyt salkkua
  • En ole tehnyt mitään erikoisempia liikkeitä
  • Olen varovaisesti nostanut salkun osakemäärää
  • All-in markkinoilla, cash is trash

0 voters

3 tykkäystä