Ollaan ilmeisesti timontin kanssa samanikäisiä, koska itselläkin oli 9.lk meneillään.
Muistan hyvin sen päivän, sillä se oli niitä viimeisiä päiviä, jotka vietin ensirakkauteni kanssa ennen kuin hän lensi takaisin Englantiin opiskelemaan. Päivä kului meidän kaveriporukan kanssa ja olimme täysin tietämättömiä, mitä muualla tapahtuu. Kun tulin kotiin äiti selosti hätääntyneenä tapahtumat ja iltaiset uutiset pyörivät telkkarissa. Se tosiaan tuntui siltä, että televisiossa pyöri lähinnä joku niistä äidin toimintaelokuvista. Erityisesti mieleen jäi tunnelmien vastakohtaisuus.
Tuolloinen nuori minä osasi siinä kohtaa todeta vain kauhuissaan ”Voi kamala!” Ja painua nukkumaan. Enhän osannut vielä ajatella, mitä kaikkea tuo tarkoitti ihan minulle itsellenikin.
![kuva](https://files.uploads-eu3.communiteq-cloud.com/uploads/db2934/original/3X/d/1/d1c8ccec44c273f3752dcb9bfafedddc6f2023c3.gif)
Seuraavana päivänä todellisuus iski vasten kasvoja. 9/11 oli normaali arkipäivä ja seuraavana päivänä palattiin kouluun. Olimme lähdössä luokkaretkelle Etelä-Ranskaan syys-lokakuun vaihteessa.
Tarkkoja päivämääriä en muista, mutta syntymäpäiväni 3. lokakuuta vietimme siellä.
Olimme suunnitelleet reissua jo pitkään ja keränneet rahaa. Koko yhteinen hankkeemme taitaa olla se yksi syistä, miksi yläasteaikainen nörttiluokkani oli niin hyvällä hengellä varustettu tiivispaketti. Matkan aikana oli molempiin suuntiin yksi välilaskeutuminen Saksassa.
Jos en aivan väärin muista, 9/11 terroriteon jälkeen tippui ennen meidän matkaa myös toinen lentokone Euroopassa, jonka arveltiin liittyvän terroritekoihin. Tämä sai yhden luokkakaverimme vanhemmista perumaan hänen reissunsa. Me puhuimme todennäköisyyksistä saman tapahtumisesta meille varsin huolettomasti. Tulee mieleen asenteessa sama, mitä koronan alussa oli havaittavissa muillakin.
Lentokoneiden turvallisuus määräyksethän muuttuivat tuon päivän jälkeen. Eikä mikään ihme. Silti muistaisin kuljettaneeni repussani kokonaisen pullon niitä shamppoita, eikä meikkipussianikaan syynätty nykyiseen tapaan. Kokonaismäärä oli vielä pakkauskokoa oleellisempi ja jos hiukan rajoitukset ylittyi, sitä katsottiin läpi sormien.
Silloinen poikaystäväni lensi ennen meitä Englantiin pian terrori-iskujen jälkeen. Hän sanoi matkasta lähinnä, että hänet oli tutkittu tarkemmin kuin aikaisemmin. Hassua, etten osannut olla hänen puolestaan edes huolissaan.
Koska yläasteikäiset viljelevät huonoa huumoria, matkan yleiseksi vitsin aiheeksi syntyi, ettei saa puhua terroristeistä tai pommeista. Muuten sinut viedään pois. Lentokentällä pelkäsimme myös matkalaukkujemme puolesta. Jos olisit jättänyt hetkeksikin matkalaukkusi yksin, koko lentokenttä mukamas suljetaan pommiuhan vuoksi. Olimme ehkä aavistuksen teatraalisia tämän suhteen. Jälkikäteen ajatellen, on mahtanut opettajaa hävettää.
Niin niin… Kaikkea sitä nuorena.
![kuva](https://files.uploads-eu3.communiteq-cloud.com/uploads/db2934/original/3X/b/d/bd1cd3a0ed4d7cb2a5eb6602698fa03c1c6377f3.jpeg)