Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Itsekin tuolla Euroclearissa kävin säännöllisesti ennen korona-aikaa, paikan päällä asiakaspäätteellä tosiaan voi tehdä vain yhtiökohtaisia hakuja eli et voi syöttää hakukenttään kenenkään nimeä ja saada kerralla kaikkia henkilön omistuksia eri yhtiöissä.

Ainakin ennen siellä oli vain yksi asiakaspalvelupääte yhtiöhakuja varten, mutta todella harvoin joutui odottamaan vuoroaan.

Helsingin Kampissa siis sijaitsee, kauppakeskuksen ulkopuolelta sisäänkäynti.

Lisäys: Sellainen pikku yksityiskohta tuli mieleen, että hakuja tehdessä osakkeenomistajien postiosoitteet ovat myös täysin näkyvillä eli melkoinen henkilörekisterihän tuossa on kyseessä.

11 tykkäystä

Löytyipäs kätevä sivusto. Pikku epätarkkuuksia löytyy, mutta kokonaislaatuiseen osakkeen vilkaisuun ihan ok, kerran on niin yksinkertainen ulkoasu. https://roic.ai/

4 tykkäystä

Ei ainakaan suomalaisia tunnu löytyvän, mitä nyt nopeasti muutamaa firmaa testasin haulla.

3 tykkäystä

Nokia oli ainoa mitä itsekin löysin pikatestillä.

1 tykkäys

Juu taitaa rajoittua pohjois-Amerikkaan, niin kuin nämä yleensä tuppaavat.

// Nokia tosiaan ADR jenkkipörsissä niin sen takia löytyy.

2 tykkäystä

Kiitos @pt99659 ja @NukkeNukuttaja!

Välitin tiedon jo eteenpäin ja sain kuulla, että hän oli jo ehtinyt kysellä jopa Fivalta, mitä tehdä kun eräs pieni pörssiyhtiö ei ole joko vastaillut sähköposteihin ollenkaan tai on vastannut kysymyksen ohi.

Pitääpä Juurikinkin käydä ihan mielenkiinnosta tutustumassa palveluun. Menee kylläkin ensi vuoteen, kun on korona-aikana ollut niin vähän syitä lähteä Suomen reunalle.

Saako sieltä printtejä? Entä saako ottaa tiedoista valokuvia? Vai pitääkö olla salavalokuvaussilmälasit päässä? :wink:

3 tykkäystä

Näyttää kätevältä, ja anekdoottisen kokeilun perusteella Yahoo Financea paremmalta

(Yahoo Finance, tai pikemminkin heidän lähdepalvelunsa näyttää edelleen virheellisiä EPS lukuja SNAP osakkeen suhteen. Todellisuudessa olleet miinuksella koko vuoden Q1, Q2, ja nyt raportoitu Q3. Tämä palvelu näyttää nuo numerot oikein :beers: )

1 tykkäys

Hienoa että @Jukka_Lepikko on liittynyt foorumille. Itsekkin tulee katseltua tuota traders clubia vaikka en treidaa tai läytä teknistä analyysiä.

Täällä tosiaan muitakin ketjuja kuin tesla,viikinkipäällikkökin useasti kysellyt TA ketjuissa että mille jonkun firman osake näyttää teknisessä mielessä.

Täällä kun pyöritellään firmojen valuaatioita ja arvostuskertoimia niin olisi erittäinkin mukavaa jos liityt keskusteluihin.

Itse pidän markkinan ja muiden sijoitus tyylien perkaamisesta. Auttaa ymmärtämään paremmin kokonaisuutta. Jos minä myyn niin miksi joku haluaa ostaa,näyttääkö osake teknisesti olevan enemmänkin osto kuin myynti.

Ja vielä iso kiitos siitä mitä olet tuonut suomalaisten sijoittamiseen ja sijoittamisen tunnettavuuteen yleensäkkin.

Tämä nyt ei ollut mikään oodi mutta onhan se fooruminkin kannalta erittäin hyvä että täällä on oikeasti suomen kärkipään sijoittajat

18 tykkäystä

En ole printtimahdollisuutta kysynyt, vahtimestarilta voi tiedustella. Mietin vaan mitä printtailet, yhden nimen ja yhtiön kerrallaan? Voi olla nopeampaa pikamuistiinpanot :slight_smile: En usko, että pystyt asiakaskoneella mitään tiedostoa luomaan kaikista hakemistasi kohteista ja printtaamaan kerralla.

2 tykkäystä

Ai sieltä ei saakaan yksittäisen firman Top 5000 -listaa? Ei tässä nyt mitään firmaa valtaamassa olla, kai. Juurikki on osakeomistuslistan potentiaalinen viihdekäyttäjä. :smile:

1 tykkäys

En nyt 100% varma ole tuosta etteikö saisi, ei ole ollut tarvis. Viittaan edelleen vahtimestariin :slight_smile:

Muokattu vähän lausetta.

2 tykkäystä

Olen aina välillä pohtinut asiaa nimeltä kurssin houkuttelevuus.

Itselleni selkein esimerkki asiasta on juurikin tämä Kamux.

Yhtiö ei näytä nauttivan foorumin suosiota kyseisen asian takia. Keskustelualue on suhteellisen hiljainen.

Kamux

Kurssi kävi melkein 18€/osake. Jengi osti paljon ja meininki oli leppoisaa. Sitten tuli lasku. Kaikki luulivat että kestää max viikko ja kurssi on jo ainakin 17€/osake. Kuinkas kävikään, kurssi on käynyt “korkeimmillaan” kurssilaskun jälkeen 14,72 tasossa/osake. Kirjoitushetkellä 13,72 eli euron alempana yhden lapun kohdalla. Miksi kurssi ei ole noussut? Mikä mataa? Toki koronalla ja sirupulalla on osansa, hulluhan ne kiistäisi, mutta tällä hetkellä on fiilis mahollisesti: “miksi se kurssi ensi viikolla yli 5e nousisi yhdeltä kipaleelta, kun ei se hetkeen ole niin tehnyt.” On siis oletus, joka valtaa muidenkin fiiliksen. Miksi tulevalla viikolla tapahtuisi jotain, jota ei ole hetkeen muutenkaan tapahtunut. Toisinsanoen ei uskota nousuun, koska mikään ei anna lupausta tai perusteita sille, että niin kävisi. Kuitenkin sitten taas kun osake joku päivä on sen lähemmäs 18€/lappu, niin kurssi varmasti vetää ylöspäin koska sijoittajilla on fiilis että “hei, mehän lennetään, nyt lähtee!”

Sentimenttiä ihmiset hyvät, sentimetinmenttiä!

16 tykkäystä

Paljon sanottu firmasta jonka yhtiöketjussa on kolmanneksi eniten viestejä koko foorumilla. :smiley:

Käy lukemassa sitä yhtiöketjua, ei voi olla paljon viestejä viime osarin jälkeen jos on hiljainen. :wink:

19 tykkäystä

Kurssien pähkäily on aina luku sinänsä. Kuitenkin koronan ja sirupulan vaikutus on enemmänkin positiivista kuin negatiivista käytettyken autojen kaupalle. Sirupula hidastaa uusien autojen valmistusta ja siten lisää kysyntää vähän käytetyille autoille, uutta kun ei saa kuin kuukausia odottamalla. Korona on myös lisännyt halua liikkua mieluummin omalla autolla kuin julkisilla kulkuvälineillä, se myös lisää käytettyjen autojen kysyntää. Koronan ja sirupulan vaikutuksesta käytettyjen autojen hinnat ovat nousseet koko maailmassa. Jos pähkäilee Kamuxin kurssireaktiota, niin olisiko siinä diskontattuna rokotusten vaikutus koronan talttumiseen ja kulkuvälinekaupan normalisoitumiseen, en tiedä.

3 tykkäystä

Toinen asia mitä haluan vielä raapaista ja avautua:

Myyminen huonojen uutisten tähden

Kuvitellaan että omistat renaultin osakkeita. Otetaan 10v aikalukko. Ekat viisi vuotta menee kevyesti ja tulevaisuus näyttää selkeältä. Yhtäkkiä 10v keskivaiheilla tulee vuoden aikana kaksi pienempää huonoa uutista ja yksi vakavammanlaatuinen huono isompi uutinen. Tässä kohtaahan sijoittaja myy vähintäänkin osan sijoituksistaan sillä pelko leviää sijoittajien keskuudessa nopeammin kuin tulipalo puuvillatehtaassa. Myykö auton omistaja autoaan pois tai talonomistaja taloaan pois yhden huonon uutisen tähden vaikka pitohorisontti on pitkä? Ei myy, miksi? Auton tai talon omistaminen on paljon isompi ja tärkeämpi asia elämässä keskimäärin kuin osakkeiden omistaminen. Myös irtautuminen on nopeampaa vähintäänkin osakkeiden keskuudessa. En osaa ottaa kantaa siihen, vaikuttaako asia nimeltä arvon tippuminen autoilun suhteen. Talothan pitää arvonsa hyvin keskimäärin jos vain ylläpidät niitä oikealla tavalla. Toki osakkeen myyminen perusteilla on järkevää. Kuinka moni pohtii viikon auton myymistä ja myy auton? Kuinka moni pohtii osakkeen myymistä viikon ja myy sen? Niimpä.

Tiedän, että asiat eivät ole järin verrannollisia keskenään eikä niitä tule verrata koska ne ovat eri arvoisia elämässä elämän eri hetkillä. Silti aina välillä pyörittelen näitä asioita. Toiset ostaa auton 100-600k ja omistaa sijoituksia 50-200k edestä. Toiset omistaa sijoituksia 100k -5 milj€ edestä ja ostaa auton 10-50k edestä. Eri ihmisille eri asiat tuovat ja antavat arvoa. Toiselle auto on tärkein koska elanto riippuu siitä sillä työmatka on todella kaukana ja pahimmillaan muilla kulkuneuvoilla ei pääse paikkaan x.

Rentoa pohdintaa. Omia kirjoituksia ei kannata ottaa turhan vakavasti. Silti näistä voi jollekin herätä jotain ajatuksia mitä tykkää pohtia, tajuaa jotain uutta jne. Saturday deep thoughts from Data-animal.

2 tykkäystä

Tässä olet oikeassa. Kamux saa paljon tukea koronasta ja sirupulasta. Kumpikin hyödyttää ja edesauttaa yhtiön toimintaa ja kannattavuutta. Keskustelupalstoilla on hiljaisempia kausia välillä. Asioille tulee välillä fokusta enemmän ja asiat ja yhteisöt x ja y aktivoituvat eri tavoilla eri asioista. Toisina kausina on sitten hiljaisempaa. Se on täysin normaalia.

2 tykkäystä

Pakko ottaa tähän kantaa, että ei kai suurin osa myyjistä myy osakkeita pelon takia? Huonojen uutisten myötä osakkeen tuotto-odotus todennäköisesti laskee ja sijoittaja siirtää rahansa paremmalta vaikuttavaan hevoseen.

8 tykkäystä

Pelko ei ole syy vaan seuraus ja reagointi. Hätäilyä useasti. Syy on sitten siellä taustalla minkä pohjalta toimitaan. Toki jokainen sijoittaja toimii omalta osaltaan miten parhaaksi näkee. Näitä yhtäkään asiaa ei voi eikä saa yleistää.

Auto ja osakkeet on varmaan aika kääntäen verrannollisia, jos asiaa pohtii tuosta eteenpäin. Toisen ostaa lähes aina käyttöesineeksi tiedostaen arvonaleneman. Kun taas osakkeet on pääomaa, jonka arvon olettaa nousevan ja itse lähes aina jättää yrityksen toiminnan muille.

Siinä mielessä tuo parempaan hevoseen vaihtaminen on kliinisen hyvä kuvaus molempien myyntihetkestä. :grin:

3 tykkäystä

Jos pokerilla haluaa tehdä rahaa siihen pitää suhtautua ilman mitään glamouria. Tietyllä taitotasolla saat keskimäärin tietyn tuntipalkan (ainakin nettipokerissa) ja jokainen tekee oman arvion onko tuntipalkka niin hyvä että haluaa pelata.

Itse pelaan nettipokeria tällä mentaliteetilla. Oma taitotaso ja sitä kautta tuntipalkka on todella matala, mutta peli itsessään on niin kiinnostava, että melko paljon tulee pelattua.

12 tykkäystä