Jokos täällä muutkin ovat jo keränneet suvun koolle seuraamaan NEOM:in julkistusta?
On muuten todella tuttu tunne, josta pitäisi kyllä päästä eroon. Varsinkin ostopäivänä tulee vilkuiltua uutta riviä / lisäystä ennätystarkkaan, ja jos myöhemmin päivällä saa vaikka prosenttia halvemmalla, niin harmittaa tavallistakin enemmän. Tai sitten jos myyty osake jatkaa nousemistaan vielä vähän ylemmäs.
Tähän liittyy paheena myös senttien viilaus. Useampia kauppoja on jäänyt kokonaan toteutumatta sen takia että on jäänyt venkslaamaan senttien kanssa. Esimerkiksi tänään yhden myynnin kanssa laitoin kaksi senttiä korkeamman hinnan kuin silloinen päivän korkein kurssi, jäi toteutumatta, ja lopulta myin 10 senttiä alempaa pois. Ja jos olisin malttanut odottaa päivän loppuun asti, olisin saanut enemmänkin kuin tuon alkuperäisen toimeksiannon verran.
Olin hetken poissa eikä kukaan ole edelliseen 30 minuuttiin käynyt Kamux -ketjuun kommentoimassa Sakasta.
Nähtävästi ovat koska ainakin tällä hetkellä sivut ovat kaatuneet
En kehtaa ruuhkaista Kamux-ketjua ruuhkauttaa enempää kahvihuonetason jutuilla:
Eilen Kamux-ketjussa kyseenalaistettiin Kamuxin markkinointia ja brändiä. Tuumasta toimeen totesi Kamux ja markkinointipäällikkörekry tuli vastaan Twitterissä:
Hakuaika alkanut 12.11.2021 joten ei mahtanut sittenkään olla inde-efektiä
Edit: Vaihdettu linkki Kamuxin rekrysivulle, suora markkinointipäällikkölinkki ei tahtonut toimia…
Niin vaan se sentimentti kääntyy finanssialankin suhteen, mikä on tämän hetkinen inhokkisektori jos alkaisi kontrata? Pohjoismainen kasvu?
Silloin -80 luvulla Helsingin Kauppakorkean kursseilla yksi yrityksen myyntihinnan arvonmäärityksen peruste oli vuoden liikevaihto - maksimiarvo oli siis vuoden liikevaihto.
Ei siis toki ainoa, mutta yksi hyvin validi lähtökohta hinnan arviointiin.
O tempora, o mores.
Silloin toki kukaan ei haaveillut tuhat- tai miljoonakertaisesta skaalautuvuudesta eikä disruptio ollut edes taloussanakirjassa…
Pörssi on huutokauppaa yhtiön tulevaisuuteen liittyvistä mielipiteistä. Pörssissä ei kysellä miksi uskot osaketta olevan omassa tapauksessasi hyvä ostaa tai myydä. Kun mielipidettä mitataan rahalla olisi varsin hyvä pystyä muodostamaan mahdollisimman järkevä kokonaisuus sen tekemiseen. Kun kuuntelee omista näkemyksista eroavia, mutta hyvin perusteltuja näkökulmia, niin oppii itsekin tarkastelemaan asioita eri lähtökohdista. Kunkin omassa harkinnassa sitten on kuinka paljon valmis panostamaan mielipiteensä oikeellisuuteen ja keskittääkö uskomuksensa kuinka moneen yhtiöön.
Onko täällä porukka kohdannut Quartr-appia? Yhdessä sovelluksessa kuunneltavassa muodossa yrityksien tulosjulkaisutilaisuudet. Ennen on tullut Inderesin sivuilta kuunneltua ne, mutta nyt menee varmasti tuon appin kautta.
Pitääkö olla Inderesin osakkeenomistajana huolissaan?
Edit: pistin viestin myös Inderes-yhtiöketjun puolelle mikäli aiheesta syntyy keskustelua.
Esimerkkinä kohtuullisen hiljaisen - ja äärimmäisen asiantuntevan - ketjun, joka käsittelee metallista tehtyjä vettä syrjäyttäviä esineitä: ei siinä ole ollut mitään syytä karsia esimerkiksi kurssispekulaatioita.
Keskustelijat jopa sopivat keskenään, että sitä ketjua ei jaeta pienempiin osa-alueisiin (vaan ainoastaan merkitään tunnisteilla viestit), joten kaikki hyvin.
Sijoitussuosituksia ei toki jaeta, mutta tulevaisuuden näkymistä keskustelu on aktiivista. Kaikki hyvin siis…
Viittamasi ketju on mielestäni foorumin laadukkain, imho. Itse en siellä osallistu keskusteluun vajavaisesta asiantuntemuksesta johtuen, mutta luen erittäin mielellään ja opin siinä samalla. Parin vuoden päästä saatan sinne jotakin kirjoittaakkin kun aiheen opiskelu on siinä pisteessä
Eikä unohdeta värivahaa. Sitten katsot ekan pesun jälkeen, että mihin se virheetön maalipinta jäi.
Ei ole todellista, jengi on sekaisin. Nyt on sellainen hype päällä GMG:ssä ettei ole tosikaan.
Miksi Nordnetissa ei voi shortata Riviania?
Ei lisättävää.
Olisikohan tässä synergiaa saatavissa yhteistyöllä Harvian kanssa… Digihydrauliikkaa mukaan niin saadaan kunnollinen markkinapenetraatio käyntiin sauna/spa-alalla? Kuten joku jo Harvian suhteen näillä pyöritteli, voi tässä olla hyvä markkinarako…
I’ll see myself out.
(syytän tästä viidettä peräkkäistä 12h yövuoroa)
Voisikohan Suomen maajoukkueeseen sijoittaa? Selkeä käänneyhtiö jonka arvostus varmasti raketoi tulevaisuudessa, ja nyt saa vielä halvalla, yhden Ranskan keskimääräistä hintavamman pelaajan hinnalla ostaisi varmaan useammankin Suomen joukkueen…