Inderesin kahvihuone (Osa 3)

"Betolarin liikevaihto oli viime vuonna 13 000 euroa. Liiketulos oli miljoona euroa miinuksella.

Katsotaan siis tulevaisuuteen.

Betolar tavoittelee kymmenessä vuodessa yli miljardin euron liikevaihtoa ja hyvää kannattavuutta.

Täytyy onnitella Betolarin talousosastoa. Yhtiö uskoo saavansa ensimmäiset kaupalliset asiakassopimukset vuoden, kahden sisällä. Siitä huolimatta yhtiö uskaltaa antaa liikevaihto- ja kannattavuustavoitteen kymmenen vuoden päähän.

Kunnioitettava suoritus!"

Lopun alkua kun Helsingin pörssissäkin IPOja tupsahtelee kun sieniä sateella, osa olemattomalla liikevaihdolla ja kristallipallosta nähdään 10v tulevaisuuteen?

72 tykkäystä

Just ihan samoja ajatuksia. Ajattelin ensin että kyse on jostain potentiaalisesti mullistavasta Data/SaaS start-upista, mutta että uudenlaista betonia :brick: Kun tuon huomasin hörähti varmaan viikon edestä aamulla kahvia nenään :joy:

9 tykkäystä

On kolme tekijää, jotka luovat suurimman osan innovaatioista: Laiskuus, ahneus ja pelko. Kun joku ilmoittaa kehittävänsä jotain mullistavaa (jahka ensin saa aloitettua kehityksen usein pisteestä nolla), itse tulee pohdittua täyttääkö idea ja ennenkaikkea toteutussuunnitelma vähintään kahden kolmesta suuresta kehitysajurista tarpeet. Tavallaan ehkä kolmen, koska ahneus on liene IPOssa jo kaikilla osapuolilla vakiovarusteena. :grin:

Edit. Alkuperäisessä listassa oli 4 mainittu, mutten enää muista sitä, kun kaikkeen on käynyt joku kolmesta jo.

3 tykkäystä

Luin Hesarista että Rivianin 68 miljardin listautuminen oli USA:n suurin sitten Facebookin listautumisen vuonna 2012. Toimittanut 150 autoa. Tekee hirveää tappiota ilman liikevaihtoa.

No, ihan perusteltua kaikki kun huomioi alhaisen korkotason, pitää osata joustavasti mukauttaa sijoituskriteerejään 2020-luvun toimintaympäristöön.

51 tykkäystä

Vielä hetki, niin 5k€ ylittyy. Giga-mahtavaa! saa nähdä ylitetäänkö tavoitetaso jo puoliltapäivin. Kiitos @SamiK tämän aloittamisesta. :slight_smile:

:rocket: :rocket: :rocket:

image

https://oma.pelastusarmeija.fi/joulupata-2021/12-5318

20 tykkäystä

Mäkiseltä tullut taas loistava (mutta liian lyhyt) teksti blogiin:

Miehen tekstissä kiehtoi taas se, kuinka aidosti hän ilmaisee ajatuksiaan ja skeptisesti suhtautuu indeksin voittamiseen, vaikka kaikki tietää, että Mikko on Suomen parhaimpia sijoittajia. Huomaa myös tässäkin tekstissä sen, että sijoitushommat menevät jopa ammattilaisillakin puuduttavaksi pitkässä juoksussa. Ainahan sijoittaminen on aluksi jännittävää ja kivaa, mutta haluan nähdä kuinka moni nykyaktiivisijoittajista on markkinoilla mukana vielä 10 vuodenkin jälkeen (toivon toki vilpittömästi että mahdollisimman moni). Sijoittaminen ei ole nimittäin perusluonteeltaan helppoa eikä hauskaa, eikä sen pidäkään.

Olen myös viime aikoina ajan kuluksi lukenut Jens Kyllösen (valitettavasti suljettua) blogia Sijoitustiedossa ja niitä vanhoja tekstejä siellä, kun kaveri on näppärästi tehnyt avausviestiin koosteen hänen kirjoituksistaan. Miehen strategia ei ehkä ole ihan samaa luokkaa kuin meikäläisen ja pokerista nyt en ainakaan tiedä mitään, mutta en näe pahitteena koskaan lukea itseäni (n.100 kertaa) fiksumman kaverin tekstejä. Ja pirun mukaansa tempaavasti kaveri osaa muutenkin kirjoittaa!

46 tykkäystä

Jostain luin, että sieltä löytyvät kuitenkin sijoitukset Amazonilta, Fordilta ja Blackrockilta, joka luonee uskoa.

Mutta joo, EV-kupla taitaa pullottaa.

1 tykkäys

Tiedotteen mukaan Betolarissa yhdistyvät data ja tekoäly, alustat, liiketoimintaekosysteemit, vastuullisuus, vihreä siirtymä ja hyperautomaatio.

Jäiköhän mikään teknohypebumtsibum-trendisana mainitsematta :sweat_smile:
Vety ja EV nyt ainakin voisivat vielä lisätä presentaatioon :thinking:

9 tykkäystä

Keskiverto-osake nousee keskivertovuonna 4 %. Siihen osingot päälle. Siitä innokas kaupankävijä maksaa komissiot, mahdolliset verot, mahdolliset valuutanvaihtokulut ja spreadit. (Kuinka moni laskee valuutanvaihtokuluja tai spreadeja ollenkaan??)

8 tykkäystä

Välillä on hauskempaa, välillä vähemmän hauskaa. Itse muistan vaikeammiksi jaksoiksi 2000-2003 -välin pitkän laskun, finanssikriisin 2008-2009, eurokriisin (oliko se 2011) ja n. kolmen vuoden paikoillaan junnaamisen äskettäin. Eli melkein puolet sijoitusajasta on ollut vähemmän kivaa :smiley: Nojoo, ei noi mitään ylitsepääsemättömiä olleet, muuten olisin jo lopettanut koko touhun (tai siirtynyt täysin passiiviseksi indeksisijoittajaksi).

Periaatteessa sijoittaminen voi olla äärimmäisen yksinkertaista (ostaa vaikkapa S&P500-indeksirahastoa ja antaa sen olla vuosikausia tekemättä yhtään mitään) tai sitten siitä voi tehdä hyvinkin monimutkaista. Indeksistrategialla saa markkinatuoton helposti ilman vaivaa (ja pärjää vallan mainiosti suhteessa aktiivisiin sijoittajiin). Aktiivisia strategioita taas on pilvin pimein ja niiden tuotot ja riskit vaihtelevat paljon.

Itse tiedän, että pitäisi pyrkiä tekemään vähemmän, mutta laadukkaampia sijoituspäätöksiä. Ihan Warren Buffetin tyyliin en vielä veny, missä ostetaan isolla näkemyksellä jotain ja sen jälkeen vain omistetaan sitä vuosia-vuosikymmeniä tekemättä mitään niin kauan, kuin yhtiö täyttää sijoituskriteerit.

20 tykkäystä

Hieman puolenpäivän yli meni. Mutta nyt on potti kasassa. @Rahapaallikko näköjään pisti nimensä mukaisesti vähän isommalla liidulla piirrellen.

8 tykkäystä

Ihan järjetön määrä anteja, osallistuin jo Duelliin ja Norrhydroon. Nurkan takana odottavat jo Lamor ja Digital Workforce, jotka molemmat kiinnostaisivat. Betolar saattaa ehkä kuiteskin jäädä väliin… Yritin etsiä mistä tätä olutta saa, ilmeisesti olikin Vincitin ipoa varten tehty. Panimo toki mennyt tässä välissä jo konkurssiin. (Enne?)
image

11 tykkäystä

No huh, kävin vilkaisemassa minkä verran Ostin/myin ketjuun on tullut Norrhydro merkkauksia viimeisen 5 tunnin aikana, niin ei siellä montaa muuta viestiä ollutkaan :joy: Taitaa kyllä tulla laihin IPO-saalis tähän mennessä…

Tai mitä jos yhteistyön hengessä tehdään niin että kaikki muut käy merkkaamassa minimit, niin että edes minä saisin vähän enemmän? Turha kai kaikkien on sellaista merkata mitä ei kuitenkaan saa :stuck_out_tongue_winking_eye:

12 tykkäystä

Mietin tänään miksi Nonnero-jengi paiskoo mm. Harviaa, Kamuxia ja Kambia surutta laitaan, kun ulkomaan instikat ovat kaikissa ostoksilla ja Kambikin on kolmen kuukauden korkeimmassa kurssissa ja selvästi vahvassa noususuunnassa. Eli tuntuu kummalliselta luopua ko. osakkeista juuri nyt. Sitten tajusin, että Norrhydron anti loppuu tänään, ja osa porukasta tarvii selvästi rahaa osallistuakseen antiin, jotta voi taas saman tien viskata Norrhydron osakkeet laitaan ensimmäisenä pörssipäivänä.

Ja sitten kun olen lukenut kuinka monen esikuva täällä on Warren Buffett ja hänen ideologiansa sijoittamiseen, niin aika jakomieliseltä meiningiltä välillä tuntuu.

48 tykkäystä

En osallistunut näihin myynteihin mutta itselleni toi Itävallan full lockdown ja mahdollisesti Saksa perässä aiheuttaa kyllä myyntipainetta. Baijerissa peruttu joulumarkkinat ja olisko yökerhotkin jo kiinni. Toki en sano että liittyisi noihin lafkoihin mitenkään kun moni hyötynyt koronabuumista, mutta markkinoilla yleisesti voisi kuvitella olevan myyntipainetta. Onko tässä turha hinnoitella normaalia post koronaa jollei sellaista aikaa tule koskaan🥴.

7 tykkäystä

Laskeskelin nopeasti ostin/myin ketjusta reilu 100000 kpl merkintöjä Norrhydroon ja veikkaan että merkitsijöistä vain murto-osa on tuonne ilmoittanut (itsekkin merkkasin mutten kirjoitellut). Maksimissaan reilu miljoonahan noita uusia osakkeita yleisöantiin tuli.
Taitaa saatava osakemäärä olla pienoinen pettymys, mutta tuskin yllätys.
.

11 tykkäystä

Avanzasta löytyi tälläinen linkki jossa Ruotsi osakkeiden shortti positiot.

Kansainvälisen miestenpäivän kunniaksi USA:n presidentti on tänään nainen.

24 tykkäystä

Kommenttini kohdistui siihen, että sinun konsultaatiosi sijoittamisesta jollekin kaverillesi tai sukulaisellesi lähti siitä ideastasi, että “katso vuoden ajan, josko tilille kertyy jotain, ja jos ei kerry, niin ei kannata alkaa sijoittamaan”.

En siis kommentoinut mitenkään sinun kuittejasi tai sinun kirjanpidon ongelmia…

Tiedän surkeat viestintäkykyni. Olen tästä syystä myös poistunut osista keskustelupalstoista. Minun tehtäväni ei ole alkaa arvioimaan kenenkään etenkään sukulaiseni rahankäyttöä. Varmasti on monia keinoja menojen tarkkailuun, mutta minun tehtävä ei ole ketään patistaa niitä käyttämään.

Miksi suosittelisin henkilölle, joka ei kykene säästämään sijoittamista. Kaikista ei tule sijoittajia.

1 tykkäys