Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Klubit ja baarit taitaa täällä olla menossa kiinni ensi viikon ke. Alueilla, joilla 7 päivän ilmaantuvuus suurempi kuin 1000 tulee kai lockdown, eli menee vähän enemmänkin paikkoja kiinni. Oman asuinpaikan ilmaantuvuus meni eilen yli 1000… vähän jänskättää kun suomalaisena ei ole lockdownia vielä päässyt kokemaan.

1 tykkäys

Pitkän aikaa on ollut jupinaa, että osakkeet ovat kuplassa. Olen aina pudistellut päätäni, että ehei, ei ole. Jotkut osakkeet ovat kuplassa, mutta markkinat kokonaisuudessaan eivät ole. Tässä marraskuun aikana en ole enää niin varma

Kun katson ensi vuoden ennusteita, niin osakkeet niilläkään eivät ole mitenkään edullisia. Pitää katsoa vuoteen 2023 tai jopa 2024, jotta tuotto-odotus alkaa olemaan houkutteleva. Mitä jos vuosi 2021 ja sen kasvu olikin poikkeus eikä sääntö?

Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia fiiliksiä? Miten olette toimineet?

Itse olen ajatellut, että velkaiset ja turhan yliarvostetut firmat pitäisi myydä pois. Sellaisia minulla ei mielestäni ole (NoHolla on kyllä velkaa, mutta arvostus on ihan järkevä). Olen päätynyt siihen, että istun käsieni päällä, teen vain todella tarkkaan harkittuja ostoja isolla turvamarginaalilla tai kasvatan käteispottia.

Olen aika nuori kaveri vielä. En ole koskaan ollut kunnon laskumarkkinassa. Aion vain yrittää pysyä kyydissä ja pitää silmät kiinni, jos meno menee hurjaksi. Pääomalle ei voi käydä vahinkoa, jota en loppuelämäni aikana ehdi korjaamaan. Sitten toivottavasti olen viisaampi, kun seuraava karhumarkkina on ajankohtainen joskus kaukana tulevaisuudessa.

21 tykkäystä

Ehkä meidän pitäisi tehdä ainostaan minimi merkintä, niin sitten pörssistä saa taas heti haluamansa määrä kohtuulliseen hintaan, muuten kun suuri osa meistä tahtoo pikavoito mikä on maksimisään 100€!, kun kaikki saavat noin 300-500€ mistä tahansa iPod.sta niin voittaja on vain välittäjä, koska saat liian pieni määrä, niin et voi vain pidä vaan sinun myydä heti pois tai osta lisä…

1 tykkäys

Olisi mielenkiintoista tietää paljon merkintöjen kokonaismäärä olisi, jos kuvitellaan tilannetta missä jokainen saisi haluamansa määrän.

Voisi Norrhydrokin olla aika arvokas yritys sen jälkeen :sweat_smile:

Jotkut osakkeet kyllä ovat varmasti kuplassa ja aika isossa sellaisessa, sen takia indeksisijoittajat ovat nyt kovasti mielissään kun saavat nauttia kaikesta yhtäaikaa, sekä normiosakkeista ja saaneet siihen päälle kaiken kuplaantuneen materiaalin tuoton. :grinning:

Ei kaikki ole kuplahintaisia, mutta,voisi kyllä sanoa että mitään et saa halvalla tällä hetkellä, ja siinähän sitten käy niin että tuotot tulee olemaan todella surkeita muutaman vuoden säteellä ja se on ainakin fakta, Aivan turha kuvitella että tämmöinen pörssihype kovin pitkään jatkuisi, sitten kun aletaan todenteolla puhallella ilmoja pois kaikista hypeosakkeista niin siinähän käy sitten sillä tavalla että ihan perus osinkolaputkin lähtee laskuun siinä samalla.

Itsellä tällä hetkellä osakepaino vain 50% ja siinä pysytään, pörssi ei ole vieläkään oikein ymmärtänyt edes sitä asiaa että Koronasta tulikin ihan lopullinen vitsaus, ootteko pistänyt merkille semmoista asiaa että jostain ihmeellisestä syystä juuri tälläkin hetkellä paukutellaan silti ATH rajoja uusiksi koko ajan? Itsellä alkaa ainakin kyllä hälytyskellot kilkattamaan ja kovaa :grinning: :grinning: :grinning: :grinning:

4 tykkäystä

Oliko Inderesillä jokin discord-kanava?

3 tykkäystä

Masse-sedän tarinoita elävästä elämästä, osa 8:

Masse-setä, sijoittamisen MT-analytiikan dosentti, halusi syyskuussa kunnolla mukaan viherpesuun. Teki nk. sijoitussuunnitelman ja päätti ostaa kolmessa erässä tasavälein Nestettä, tuota vihreän kullan taikuria :palm_tree: :palm_tree: :palm_tree: :green_heart:

Syyskuu-21: eka satsi 48.80 eeroa kipale. YES! Halpaa.
Lokakuu-21: ei prkle, täähän tippuu, toka satsi 46.80 eeroa kipale. YES! Halpaa.
Marraskuu-21: ei prkle, täähän tippuu, kolmas satsi 44.80 eeroa kipale. YES! Halpaa.
Joulukuu-21: ei prkle, täähän tippuu, … kuka helvetti käski aloittaa jo syyskuussa?
Tammikuu-22: kurssi 34.80 eeroa kipale, … kuka helvetti keksi tämän typerän viherpesuidean?? :face_with_symbols_over_mouth: :face_with_symbols_over_mouth:

Masse-setä, FA, Saako kirveleviä puukonreikiä voidella biodieselillä? :fuelpump: :fuelpump:

112 tykkäystä

Nesteen tämän hetkinen biodieselin valmistaminen “vihreänä” polttoaineena on mielestäni viherpesua, vaikka perusraaka-aine onkin erilaista jäterasvaa, koska prosessissa tarvittava vety otetaan metaanista ja jäljelle jäävä CO2 päästetään taivaan tuuliin. Onneksi tähän on tulossa korjaus, kun (EU:n tuella) aletaan valmistaa prosessiin ns,vihreää vetyä.

8 tykkäystä

Onks viljoo näkyny??

13 tykkäystä

Bannissa tammikuun alkuun.

14 tykkäystä

Tämä olisi kyllä kannattamisen arvoinen idea!!! Ei korvaa tätä Inderesin forumia mutta mahdollistaisi “livekeskustelut” yms. Vaatisi kyllä moderointia sekin…

Ei ole Viljoa foorumilla näkynyt, mutta joulupata keräykseen Viljo on osallistunut ja lähetti terveiset :blush:

104 tykkäystä

Hattua nostaa!

128 tykkäystä

Mitään ei siis kannata tehdä paremmin jos ei voi vähentää päästöjä kerralla 100%?

Kannattaa varmaan olla yhteydessä yksityisviestein keisarijokiseen.

Minulle discordit on täyttä hebreaa, mutta googlailin.

@sukkana

4 tykkäystä

Pakko laittaa tänne. Tämä twiitti tiivistää hyvin miten asiat on liittyen IMF:n sanomisiin meidän suhteen. Bloombergi ilmaisee asian niin, että suomen pitää lisätä työpaikkoja ja leikata menoja ASAP.

Yle: IMF kiitteli suomen korona-ajan talouspolitiikkaa.

Höh.

Tulee mieleen se kummelin vitsi jossa on jenkki turisti, jolle esitellään kauheeta kuraa ja lopuksi jenkki haukkuu toiminnan englanniksi. Jenkki sanoo suoraan että this is shit. Tulkki kääntää suomalaisille että kyllä se tykkäs.

Ihan sama meno. Ylessä lienee uskonto nimeltä marinismi vallalla, joten ei voi Suomen tilanteesta kertoa kansalle mitään negatiivista.

54 tykkäystä

Pakko nostaa porukalle hattua ja toivottavasti tää joulupatakeräys tulisi ihan joka vuotiseksi :heart:

Muistuu mieleen aika, kun itse pelastusarmeijan jonossa mutsin kanssa olin, faijaan myytyä viinan himoissaan kaiken joululahjoista lähtien. Ja äitee yritti raapia meille joulua kasaan.

Ja saatiin joulu silloin :heart:

121 tykkäystä

Miten sijoittajat ovat epäloogisia, jos heillä on negatiivinen asenne Outokumpua kohtaan?
Ei kai kukaan ole luvannut takuuvarmaa 10 prossan osinkoa (nykykurssilla) vuosisadan loppuun asti?
Silloin ymmärtäisin tuon epäloogisuuden.

Jatkaakseni epäasiallista linjaani: miksi nykyisenä kauramaito ja lihankieltolinjalla kukaan ei pidä haloota rosterin hiilijalanjäljestä? Tai ainakaan siten, että se näkyisi ekologisemman rosterin hinnoissa?

Halvin rosteri on se paras rosteri, ja samaan aikaan biodiesel jyrää…

2 tykkäystä

Usein esille nousee yksinkertaiset ja vähäpätöiset asiat mistä kaikilla on jonkinlainen käsitys ja mielipide. Monimutkaiset kokonaisuudet suurilla mittakaavoilla jäävät paitsioon.
Hyvänä esimerkkinä jokainen taloyhtiön kokous. Kahden miljoonan linjasaneerauksesta kenelläkään ei mitään sanottavaa. 50 euron kukkaistutuksista sitten jauhetaan toista tuntia.

27 tykkäystä

Taloyhtiössä piilevä osaaminen on selvästi painottunut kukkaistutuksiin. Toisinaan tuntuu, että myös eduskunnassa on enemmän kukkaistutuksista, kuin linjasaneerauksista kiinnostuneita.

38 tykkäystä