Olisiko ehkä kuitenkin syntynyt jonkinlainen biaasi siitä, että aktiivisimmat keskustelijat raportoivat tapahtumistaan isolla volyymilla, jolloin syntyy kuva hektisestä ja aktiivisesta spekuloinnista yhteisön sisällä.
Koen olevani aika keskiverto indeläinen. Olen ollut aktiivisesti osa yhteisöä vuoden 2018 toukokuusta. Viimeisen kolmen kuukauden aikana on tullut käytyä aktiivisesti kauppaa, koska olen täyttänyt OST yhteensä 6100€. Ostotapahtumia tälle ajalle on 23, myyntitapahtumia 0. Välityspalkkioita olen maksanut yhteensä 15€, ei valuuttavaihtoja. Ei tämä minusta mitenkään järistyttävän kovalta summalta kuulosta. Taitaa moni tuhlaa ostohousuihin enemmän vuodessa, kun itse olen ostanut viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä kolmet housut. Toki kaupankäyntiä nyt vauhditti OP:n ensimmäisen kuukauden tarjous, mutta kyllä moni muukin hyödyntää vastaavanlaisia tarjouksia. Näillä saa mukavasti ajallista hajautusta ja pystyy täyttelemään salkkua pienillä määrillä.
Viimeisen kolmen vuoden omat sijoutustuotot ovat yhteensä 250% (viisinumeroinen summa), joista isoin osa tuli koronapohjista ostetuilla QT, Sampo ja Revenio -ostoilla, joihin ei liittynyt mitään veivaamista tai muuta kikkailua. Ostot maalis- ja huhtikuussa 2020 ja myynnit tämän vuoden kesällä (koska aloitin opiskelut, muuten olisin holdaillut koko salkkua AOT puolella). Näistä kolmesta merkittävimmästä osasta syntyi yhteensä noin kahdeksan osto- ja myyntitapahtumaa.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole elvistellä, vaan haluan vain hieman antaa sellaista perspektiiviä, että millaisessa suht vaatimattomassa mittakaavassa täällä moni operoi ja luovii ihan omaan talouteensa nähden hyviä tuloksia. Ei se tämän ihmeellisempää ole. Pitää korvat auki, kuuntelee itseään fiksumpia ja lukee analyysia.
Menee järki näiden polttoainekorotusten kanssa. Aina kerrotaan uudella nimikkeellä kuinka polttoaineen hintaa nostetaan taas kerran pykälään x. Pian ihmetelläänkin, että mikä on kun matalapalkka-aloille ei riitä työntekijöitä nykyisenkään vertaa
En ole varma missä tästä pitäisi mainita niin koitetaan täällä @verneri_pulkkinen@johannes_sippola componenta ketjun otsikko “syvällä saneeraamassa” kaipaisi kait jonkinlaista nimen muutosta, kun componenta emoyhtiö sekä castingsin saneeraus on päättynyt.
Huimat on oikeesti jengillä odotukset tässä momentumissa TOP22-listalla jos esim. Harviaa piikkipaikalla! Viime vuosina on taidettu tarvita sellanen +200% vähintäänki paalulle, jotenkas kurssi olis, öh, aika jees sitten vuoden päästä Sopii toki allekirjoittaneelle.
Fiilis kun Homerilla kun on koko viikon kuunnellut keskuspankkiirien makromunkkilatinaa ja nähnyt satoja ”selittäviä” graaffeja kivikaudesta alkaen - can I have some rally now
Hyvä kirjoitus sinulla Tavoitteesi sijoittamisella -ketjussa. Tekstisi koskee siis sijoittamisen vaaroja sekä sitä, että kaikki eivät opi perheessä tai koulussa ja otetaan riskiä lainaa mitä vaan ja kohta pian ollaan veloissa. Toiset myös onnistuvat ja pisteet siitä.
En osannut liittää siitä katkelmaa tänne, joten kiitän ihan vaan näin helposti.
Upporikas tai rutiköyhä veikkaa Savosolaria ja Valoeta sillä ajatuksella että tänä vuonna tärppää. Voitolle on hyvä mahdollisuus jos sattuu osumaan mutta siinäkin tapauksessa vitutus on armoton kun jäi nämä voittaneet arpaliput ostamatta ja sai palkaksi vain lämmintä kättä.
Semivarma tai melkovarma veikkaa salkkunsa isoimpia koska luottaa näihin yhtiöihin juuri sen verran oikeastikin. Foorumikisan voitto tarjoaisi vain hauskan pikku kannusteen ja kehuskelu oikeudet. Jos markkina sulaa alta saattaa Citycon, Sampo ja Fortum rivi juuri ja juuri biitata käteisen.
Jos vuoden 2021 flop top osakkeista olisi tehnyt salkun (äänestysmäärä painona), top 10 “huonoimmat”, Salkku olisi voittanut indeksin nopeasti laskettuna noin 3% yksiköllä. Jos taas olisi tehnyt salkun top 4 “huonoimmista”, olisi ytd tuotto tänään noin 49,95%. On se ennustaminen kyllä vaikeaa
Kyllä valoella on tänä vuonna voinut hyvin voittoa tehdä . Tähän kisaan tämä ei vain oikein sovi kun pitää päästä aina välillä irrottautumaan positiosta ja ostamaan takaisin. Tämä vain yleisenä huomiona kun tuntuu, että valoe on nounou, mutta ulkomailta voi ostaa mitä vaan bumtsibum lappua
Veikkaan monella muullakin olevan enemmän mielessä se, että ensi vuosi tulee olemaan teknoakselillla aika nihkeä kasvun osalta. Ehkä jopa negatiivinen. Niin silloin Harvian tyyliin +15 % (hatusta) voi hyvinkin olla kärkikahinoissa, jos muu pörssi on akselilla -15 %…+ 5 %
Menneisyys ei ole tae tulevasta mutta vilkaisin pörssikurssia ja päätin että en ainakaan sokkona laittaisi rshoja tämän lapun puolesta. En tosin vastaankaan.