Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Tarkoitus ei ollut varsinaisesti ivailla, vaan tuoda tosiaan se asia esille, että vaikka yhtiö kuinka vaikuttaisi hyvältä keissiltä niin mitä vain voi tapahtua. Kuten tuo Lion homma todisti. Ehkä pieni hyväntahtoinen piikkini ei välittynyt ihan viestin muodossa parhaiten… Oli vaan hauska lukea ekan varoitteluita hypestä kun oli itse yhden “hypejunan” pääarkkitehtina :wink:
Tuskin @Pohjolan_Eka kauheasti viestistäni pahastui, toivottovasti ei, koska se ei sellaiseksi ollut tarkoitettu.

Edit.

Tuo minun kommentti ei siis todellakaan ollut mikään vasta-argumentti Hyzon karhuiluun, ihan hyvää settiähän se Ekan karhuilu oli.

8 tykkäystä

Älä luovuta ja lannistu. Sijoittaminen on pitkäjänteistä hommaa. Osakkeiden ostaminen on mukava harrastus ja parhaimmillaan hyvinkin palkitsevaa.

Itse aloitin vuonna 2011 osakkeiden ostamisen. Tätä ennen olin ostanut lähinnä rahastoja. Itse tein alkuun tappiota, ostin yhtiöitä salkkuun liian kalliilla käytännössä perehtymättä lainkaan, ostin warrantteja, viputuotteita, jotka knockasivat ja turpiin tuli. Tuijotin ruutua ja indeksejä taukoamatta ja otin hulluja riskejä johdannaisilla.

Tappiot opetti perehtymään yhtiöihin ja markkinoiden liikkeisiin. Perehtyminen auttoi, hyvät osakepoiminnat onnistui kerta kerralla paremmin ja paremmin ja oma pääoma on kasvanut mukavasti reilussa 10 vuodessa.

Osakesijoittaminen vaatii aikaa ja innostusta. Tee oma sijoitussuunnitelma ja noudata sitä, jos raha polttelee liikaa tilillä. Jos kiinnostus ei riitä, niin jatka edes passiivisena sijoittajana rahastojen kanssa. Pitkässä juoksussa todennäköisesti se kannattaa.

16 tykkäystä

Mulla on kahta lajia lappuja. Toiset on miksi ihmeessä mun piti näitäkin ostaa -laput. Ja ne toiset on miksi en osatanut tätä sen enempää -laput.

Teräsyhtiöt on nyt siirtyneet tuohon jälkimmäiseen ryhmään. :smiley:

7 tykkäystä

Siirrän tänne Tesla-ketjusta , kun alkaa valumaan aiheen ohi.

Otetaan ihmeessä! Laitoin kalenterimerkinnät 13.1.2023, 13.1.2025 ja 13.1.2027.

21 tykkäystä

Tässä on kaikki oleellinen mitä tästä tarvitsee tietää. Kultti…

6 tykkäystä

Taitaa valua kyllä ohi kahvikupposenkin tämäntasoinen “keskustelu”. :smiley:

Läheisen tarhan pihalta kuulee usein samantyyppisiä väittelyitä lasten suusta kuinka Villen auto on parempi kun Matin auto. :man_shrugging:

13 tykkäystä

Mutta tiesitkö että Tesla ei ole pelkkä autoyhtiö?

26 tykkäystä

Tesla ei ole mulle vain autoyhtiö Laitan rahani siihen nyt ja tulevaisuudessa paljolti muiden syiden takia.

Tärkein syyni Inderesiin rekisteröitymisessä oli vastavoiman luominen Keisarin Tesla-näkemyksille. Kiva huomata että tavoite on onnistunut, kun näin paljon meidän väännöt herättää kuhinaa. :grin:

edit: @TJT Amen!

7 tykkäystä

Laitetaan nyt itsekin muutamia firmoja mitä seuraan/omistan. Ei mitään sijoitussuosituksia ja näistä useimmista löytyy inderesin analyysia kanssa.

Nightingale health. Tällä muistaakseni eniten matkaa inderesin tavoitehintaan ja vähemmän yllättäen riskiä riittää myös.

Solteq. Tämä tullut jo reilusti alas. Tj vaihtumassa niin riskiä siltä osin.

Harvia. Konsolisaatio juna puksuttanu kovaa kyytiä ja ainakin johdolla on uskoa, että pidempi aikasta kysyntää riittää.

Tecnotree. Johdolla reilu osakeomistus on sijoittajan kannalta hyvä asia.

Dovre. Kakkonen on mukana tässä muistaakseni suht reilusti ja tulevaisuuden alalla.

Jos rahastopoiminta vaikuttaa rennommalta touhulta niin päätös lienee hyvä. Eipähän tarvitse seurata yksittäisiä firmoja. En voi kuitenkaan tykätä kun hyvän nousuvaran (kaikilla yli 10% Inderesin tavoitehintaan) Suomi-firmat lähtee salkusta ja lottolappujen paino salkussa vaan kasvaa.

Sanoisin harrastusta kalliiksi jos erehtyy treidaamaan liikaa ja jää siinä tappiolle. Osakepoiminta on ollut tässä talven aikana vähän sellaista, että jos jonkin firman kurssi ei junnaa paikoillaan niin se laskee.

Osakepoimintaa on varmaankin monenlaista. Helpoin tyyli lienee osta ja vahdi- taktiikka, jossa seurataan kyllä firman toimintaa, mutta ei myydä ellei tule jotain firmasta johtuvaa syytä, joka muuttaa sijoituskeissiä.

Ainakin omalla kohdalla kärsimättömyys on ollut isoin kompastuskivi. Nytkin äimistelen SSAB:n nousua ilman osakkeita, vaikka ne piti olla mulla salkussa vähintään Q4-raporttiin asti. Ne lähtivät myyntiin kärsimättömyyden ja amatöörimäisen teknisen analyysin takia. :slight_smile:

16 tykkäystä

Tiedän että Tesla ei ole vain autoyhtiö. Pointtini tässä taisi mennä nyt huti mutta selvennyksenä tähän vertauskuvaan:

Tarhassa: Villen auto on parempi kun Matin auto.

Foorumikeskustelu: Mun sijoitus on parempi kun sun sijoitus.

8 tykkäystä

Keisari aloitti haastamalla vertailukilpailuun. Jos käyt kurkkaa mun viestihistorian, niin voit huomata että jauhan tällä foorumilla vain ja ainoastaan Teslasta. Muut yhtiöt ei kiinnosta. Pari kertaa olen yrittänyt varoitella Nikola-kusetuksesta. Toinen varoituksista poistettiin. :slight_smile:

2 tykkäystä

Myös:

Tarhassa: Toi aloitti!

Foorumikeskustelu: Toi aloitti!

36 tykkäystä

:grin:

50 tykkäystä

Voi hurja! Tuosta lopusta 20 rossasta puolet lähti ja sedällä cask-stock ratio nyt ennätyksellinen 90-10!!! Joko markkinat ovat sekaisin tai setä seonnut…

Mutta alemmas ei stock-osuus voi enää mennä, koska silloin setä ei kehtaisi enää roikkua täällä osake-uskovaisten foorumilla :slight_smile:

Niin ne loput Kuutitkin sitten tuossa taannoin lähti. Keskimyyntihinta jotain 138 eetua. Harmitti ja vi…tti, mutta niinhän se rikas jenkkikin aina sanoo, että “Money talks”. Joten nyt ei voi enää kuin katsella sitä suurta kolikkokasaa, minkä Kuutti sedälle tuotti. Olo on kuin Roope-Ankalla :moneybag: :moneybag: :moneybag: :moneybag: :moneybag:

Mutta hei! Nyt Masse-muori tuolta huutelee, että Kuutti painuu ihan justiinsa alle 100 eetun. YES!!, Ei muuta kuin homeiset kolikkosäkit taas kiertoon ja setä takaisin sijoittamisviihteen polttopisteeseen :smile: :boom: :boom: :boom:

Masse-setä, FA, Mihnä ne ostoverkkarit taas oikein piilottelee?

99 tykkäystä

Pakko oli taas Masse-Setää peukuttaa. Siis näkemyksestä olla periaatteessa markkinoilta koko painolla pois. Itselläni cash 30 pinnaa ja osakkeet 70%. Tietysti Masse tulee markkinoille saman tien kun Pietarin kalansaaliista on näkyvissä! Mielenkiinnolla katsomme miten Massen näkemyksen käy - todennäköisesti Buffet soittaa jälleen kerran, ”Masse, tule nyt meille hallitushommiin!” :wink::grin::+1:

14 tykkäystä

Eihän se nyt tietenkään mikään pakko ole, mutta kun kerran on sedän kuplaan joutunut, niin sieltä ei yleensä halua pois ja sormi hakeutuu peukulle ihan niin kuin itsestään :slight_smile: Sitä kutsutaan Masse-masse riippuvuudeksi (tässä järjestyksessä, toim. huom). :sweat_smile: :sweat_smile:

Setä jupisee kafferoomissa usein kaikenlaista joutavaa, mutta kun massesta puhutaan, niin mukaan jorinoihin on kiusallisen usein upotettu se kuuluisa “totuuden siemen”. Sen kun hiffaa, niin on vaara, että rikastuu :dollar: :dollar: :dollar: :dollar: :dollar:

Eikä tossa yllä mainitussa sedän Kuutti-tarinassa tehty muuta kuin noudatettiin sedän mainion sijoitusoppaan ens. luvun jaetta yksi: “Osta halvalla, myy kalliilla” :slight_smile: Eli osto kh koronakeväällä 2020 23.xx, ja nyt siis vajaa 2v. myöhemmin myynti kh tuon 138 eetua.

Masse-setä, FA, Simple is beautiful

43 tykkäystä

Taisi @Kesa86 maanantaina kirjoitella täällä ARKKista ja kuinka Cathie pitää Teslaa hyvänä sijoituksen jatkossa. Onhan se heidän suurin ollut. Noh heti puheiden perään sitten myyntejä

6 tykkäystä

Ajoittamisesta sanonta kuuluu:“Oleppas rohkea silloin kuin muita jännittää ja jännittele kun muita uskalutttaa”.

Omien salkkuyhtiöiden kohdalla ei vielä tullu päivää, jolloin olisin ollut yksin osto-/ myyntilaidalla. Aina ollut niitä MUITA molemmilla laidoilla :disguised_face: Eli enpä paljon ajoittele.

3 tykkäystä

ARK on myynyt Teslaa vähän väliä viimeisen vajaan puolen vuoden aikana, vaikka se edelleen selvästi suurin omistus (6,49 %) onkin. Viimeisimmät Tesla-ostot ovat viime kesäkuulta, eikä tuo FXHedgen mainitsema myynti edes ole viime aikojen isoimmasta päästä: Combined Holdings of Tesla, Inc. (TSLA) - Updated Daily

Parempaa tuotto-odotusta nähdään ilmeisesti monessa muussa lapussa, joita lapioidaan salkkuihin koko ajan halvemmalla: Combined Ark Invest ETF Trades

1 tykkäys