Itse näkisin että pörssiarvostuksissa on ollut niin paljon vipua täysin poikkeuksellisen korkoympäristön johdosta, että tieto korkojen noususta riittää luomaan epävarmuutta, joka taas näkyy suoraan osakemarkkinoilla lisääntyvänä varovaisuutena.
Hieman sama kuin asuntolainassa: jos tiedät että korot ovat nousemassa, mietit tarkemmin, kuinka suuri asuntolaina kannattaa ottaa. Nollakorkonäkymällä taas saatat miettiä jopa niin päin, että mitä suurempi laina, sen enemmän hyödyt nollakoroista.
Voisiko negatiivinen reaktio liittyä simppelisti siihen, että markkinat totesi, että mitään takaporttia ei auennut rahapolitiikan kiristymisen suhteen? Kun katsoo tuota indeksiä, näkyy hyvin se, että siellä on edelleen sisällä paljon positiivisia odotuksia tulevasta, jota on aiemmin tukenut poikkeuksellinen rahapolitiikka. Kun rahapolitiikka jatkossa kiristyy, sen aiheuttamaa epävarmuutta joudutaan varmasti hinnoittelemaan, ja näyttäisi myös siltä, että riskivaraa alaspäin tuossa vielä on.
Tiedotustilaisuudessa sivuttiin sitä että iso lössi 50-60-vuotiaita siirtynyt lihoneiden eläkesalkkujen turvin varhaiseläkkeelle lepuuttamaan koronan henkisesti ja/tai fyysisesti kuluttamaa kroppaa. Monilla merkittävä osa salkkuyhtiöistä on nyt tullut 30-50% huipuista alas. Talvikuukausien 20-21 euforia alkaa haihtua. Yhä useampi näkee salkuissaan kouriintuntuvasti että osakkeet voivat reilusti laskea. Monille tämä havainto on elämän ensimmäinen omakohtaisesti. Odotuksiin nähden vahvoihinkin tuloksiin alkaa tulla negatiivisia kurssireaktioita, kuten juuri äsken Intelillä ja Teslalla. Markkina alkaa hakea syitä laskuun, olivatpa sitten vaikka kaukaa haettuja.
Ehkä epäilyksen termiitit ovat viimein pureutumassa indeksitasolle?
Aikamoinen ilta ollut foorumilla, lähitulevaisuuden pörssien suunta ennustetaan minuuttigraafeista, voiton konjakit ehtii jo kääntyä ketutuksen maljaksi, dipin ostot menevät jo sijoitusvirheiden puolelle, eikun dippi olikin hyvä ostopaikka, huomenna rommaa kaikki kun Intel lähti laskuun jne
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Saas nähdä miten pörssin/kryptojen tuleva kehitys tukee eläkkeelle jääneiden taloutta ja käykö osalle aika niin pitkäksi, että jotkut näistä palaavat vielä töihin jossain muodossa.
Osaako joku kertoa, milloin euriborit lähtee nousuun? Ne kun vaikuttaa tällaisen asuntovelallisen menoihin. Ja tietysti se varmasti kiinnosta asuntosijoittajia.
Tässähän joutuu kohta tekemään erittäin tiukan valinnan, kumpaanko sitä löysät iskee kiinni, korkojen nousun myötä pakkomyyntiin tuleviin ennätyshalpoihin kasvukeskusten asuntoihin vaiko pulkkamäessä syöksyviin ennätyshalpoihin laatuyhtiöihin