Hiljalleen se piste lähestyy, että olen pistänyt enemmän rahaa sijoittamiseen, kun niiden sijoitusten arvo on. Muistin joskus, että olen kirjoittanut sijoittaneeni viisi vuotta, mutta en ihan vielä… joskus vuonna 2018 aloitin nämä hommat. Innostuttuani sijoittamisesta aloin laittamaan rahaa enemmän vuoden 2020 nousuvaiheessa ja vuonna 2021 tungin rahaa markkinoille entistä enemmän.
Tätä ennen maksoin kiihkoissani kämppääni pois, joten se on muutaman vuoden päästä pois maksettu, mutta olen kyllä sitä mieltä, että olisihan sijoittaminen kannattanut aloittaa paljon aikaisemmin. Hyvä näinkin toisaalta, vaikka ei optimaallisinta.
En osaa ajoittaa markkinoita, joten laitan jatkuvasti tasaisesti rahaa markkinoille, niin paljon kuin pystyn. Opin jotain jatkuvasti ja pyrin tekemään parhaani sekä pitämään asiat minulle sopivan yksinkertaisina. Minulla on leikkimielisiä ei-niin-järkeviä ajatuksia ja tavoitteita, jotka vähän vaihtelevat, mutta mitkä oikeasti motivoivat itseäni esim. päälle 40-vuotiaana yli 500 000 euron omaisuus ja yli miljoonan omaisuus 50-vuotiaana. Sama juttu oli aikanaan salitreenaamisessa ja se toimi itselläni.
Uskon siihen vahvasti sijoittamisessa, että jos säästää kivasti ja yrittää oppia koko ajan sekä sijoittaa tasaisesti, niin väkisinkin pitkässä juoksussa salkku kasvaa kivasti. Koetan muistaa, että sijoittaminen on vain sijoittamista ja monet muut asiat ovat paljon tärkeämpiä… vaikka välillä sijoittaminen on itselle liiankin tärkeää tietyssä mielessä.
Menen eteenpäin, vaikka väkisin:
Sitten kaikille yhteisesti Winston Churchillin sanoja mukaillen:
“We shall fight in the härkämarkkinat and in the mörnimismarkkinat,
We shall fight on the karhumarkkinat.
We shall never surrender.”