100% painolla osakkeissa. DCA paikallisiin dippeihin sitä mukaa kun tulee rahaa kassaan. Sama juttu nousussa ja laskussa. Tällaiset laskut ovat oikein miellyttäviä kun saa sillä samalla rahalla vähän enemmän, mutta hieman tietenkin fiilistä hapantaa se että kassa kasvaa vain tiettyä, hidasta tahtia:D
Konsolidaatiokin salkussa on jo tehty ettei siinäkään nyt oikein ole säädettävää.
Pörssi on kyllä mielenkiintoinen viihdepläjäys. Huvia niin nousussa ja laskussa kuin elokuvissa konsanaan. Komediaa noustessa ja jännitystä/kauhua/kauhukomediaa laskussa:D
Suosittelen lämpimästi pitkäjänteistä hötkyilemätöntä osakesäästämistä, ostot ajallisesti hajuttaen, kuitenkin niin että velkaa ei käytetä ennen kuin on vähintään yksi oikea laskumarkkina koettu (koronadippiä ei lasketa)
Täytyy sanoa, että olen jossain määrin yllättynyt rauhallisesta reaktiostani näissä pörssilaskuissa. Ehkä paras juttu jossa vihdoin onnistuin oli salkun jatkuvan vahtaamisen lopettaminen.
Salkku on laskenut reilusti (joskin plussalla ollaan edelleen). Jotenkin aiemmin pudotukset ovat tuntuneet pahemmilta, mutta nyt kun vihdoin pääsin eroon salkun turhasta jatkuvasta vahtaamisesta niin tämän osaa laittaa perspektiiviin ja odottelen lähinnä mielenkiinnolla osavuosikatsauksia.
Onneksi kevensin osakepainoa jonkin verran ennen isoimpia laskuja (vähän enemmänkin olisi tosin voinut) ja tein muutamia isompia hankintoja ja investointeja eli nyt voi elää mukavasti palkkatuloilla eikä hötkyillä turhilla kevennyksillä.
En mene salkkuun kurkkimaan turhia ja lista osakkeista joita on suunnitelmissa lisätä on olemassa (mm. Sampo, Unity, Harvia, Tecnotree, QT). Nyt katselen rauhassa mihin suuntaan tässä lähdetään ja alan pikkuhiljaa lisäilemään positioita sekä jatkan indeksi ETF:ien ostoa.
EDIT: Ja nyt jos koska on mainio paikka ruveta tutkimaan uusia potentiaalisia yhtiöitä! Ensi kuussa minulla on sopivasti usean viikon vapaa niin aion käyttää tätä hyödyksi kun ostopaikkoja alkaa ilmestyä
Mietiskelin tässä sitä, jos korkojen nousu nyt romauttaa osakemarkkinat, eikö asuntomarkkinan pitäisi seurata perässä? Eihän uusien asuntojen hinnat voi perustua nollakorkomaailmaan, jos osakemarkkinaa hinnoitellaan vaikka 2% riskittömällä korolla. Asuntolainojen korot ei varmaan Euroopassa nouse niin nopeasti kuin jenkeissä, mutta asunnot eivät silti olisi täälläkään enää kovin houkutteleva sijoituskohde jos osakemarkkina alkaa tarjoamaan luokkaa 5% reaalista osinkotuottoa.
Jaahas, aikaisemmin tänään nordnetin sivuston kaatuminen ja nyt ei pääse edes Aktian verkkopankkiin kirjautumaan Aika haavoittuvaisia näyttää nämä internet-järjestelmät olevan heti jos gravitaatiota syntyy… Onneksi on käteistä sukanvarressa, toisaalta tässä inflaatioympäristössä sitä ei mielletä kovin hyväksi “assetiksi”
Mikä herättää kysymyksen, hermostuttaako markkinaa kokonaisuutena nyt varsinaisesti korot (korkealle lentäneisiin teknoihin ne on oiva selitys), onko kyseessä arkinen “normaalikorjaus”, talouskasvunäkymät, elvytyksen kiristäminen (mikä kyllä taas heijastuisi asuntoihin korkojen kautta).
Suurin osa taitaa olla swap soppareilla. Päälle tulee tietenkin päivittäin lainan korot. Olen pitänyt suhteellisen maltillisilla panoksilla joten en ole sen enempää jaksanut kaivaa mahdollisia riskejä.
Long puolella yksi riski litä moni ei ajattele on Volatility decay. Toki sama riski on myös inverse tuotteissa, mutta lähtökohtaisesti niitä ei kai ole tarkoitus pitää kovin pitkään.
Koska Suomessa verot pitää maksaa tuolla diilin tekohetken hinnalla on tässä jännät paikat edessä. Jos kurssi tippuu vielä 21% yksikköä alkuperäisestä ja diilin arvo on silloin 2.38miljardia niin verottaja vie kaiken. Huonomminkin voi käydä. Toivottavasti ovat suojanneet positionsa jollain Doordash shortilla muuten voi käydä kuin Rytsölällä.
Täällä vanhassa ketjussa tulikin aavisteltua pientä rytinää. Korjausliike saatiin ja syynä rahapolitiikan kiristystoimet USAssa, mutta tuleeko vielä lisää lunta tupaan. Ei luultavasti, koska kuten Mika Heikkiläkin totesi, että talouskasvu on toistaiseksi vielä hyvää, niin mitään suurta romahdusta tuskin tulee. Siirryinkin tänään ostolaidalle kevyesti Good luck.
Kohti tuloskautta -sarjassa on tänään vuorossa teknologiasektori.
“Kasvuyhtiöillä meno on ollut pörssissä haipakkaa, mutta suunta ei ole enää ollutkaan ylöspäin. Analyytikko @Antti_Luiro kommentoi, mistä teknologiyhtiöissä oikein maksetaan ja mitä ajatuksia pulkkamäki herättää.”
-Videon aiheet- 00:00 Aloitus 00:41 Teknologiasektori analyytikon silmin 02:02 Voittavan teknologiayhtiön elementit 07:10 Mikä muuttui kevään ja kesän 2020 aikana? 09:18 Hinta heiluu, arvo ei – vai miten se menikään?
(Tämä jakso koskee enemmän tai vähemmän näitä firmoja: Qt, LeadDesk, Efecte, Basware, Heeros, Nightingale, Solteq, Siili, Solutions,Innofactor, TietoEVRY, Vincit, Digia, Gofore, Bilot, Netum ja Loihde)
Mistä päättelet, että myyntilaidalla on algoritmit? Itse epäilen, että myyntilaidalla on ihmisolentoja, joilla oli liikaa riskiä pulkassa. Kulmakertoimet syntyy siitä, kun kaikki pyrkivät yhtä aikaa ulos ovesta.
Olen käynyt jossain Vartissa läpi tutkimusta pörssin likviditeetin käytöksestä, mutta on harmikseni muista mikä jakso eikä etsiminen ole tuottanut tulosta.
Lyhyesti: pörssin laidat ovat ohentuneet isosti viime vuosina ja isojen pelureiden treidausstrategiat pysyvät longina niin kauan, kuin momentum on jees. Mutta kun pörssi yskii, ne pistävät kaiken laitaan. Koska laidat ovat ohentuneet läpi viimeisen vuosikymmenen, on seurauksena salamannopeita romahduksia.
Olisin kiitollinen jos joku muistaa jakson missä kävin tätä läpi.