Mikäli ette vielä huomanneet, järjestämme yhtiökokouksen jälkeen tiistaina 5.4. Helsingin Korjaamon Vaunusalissa osakastapahtuman, jossa pääsette haastattelemaan lasillisen äärellä yhtiön henkilöstöä ja hallitusta, kuuntelemaan mm. Inderes House Bandin keikkaa ja viettämään rennon illan meidän kanssa.
Tapahtuma on loistava tilaisuus päästä tapaamaan Inderesin väkeä ja kanssa-omistajia, joten toivomme tietysti mahdollisimman monen teistä pääsevän mukaan!
Mitenkä Emmanuel Macron onnistuu pännimään päivästä toiseen enemmän?
Ensin kauhea haloo, sitten ihme säätämistä, ja kertaakaan tästä “kommunikoinnista” ei ole tullut mitään tuloksia. Samaan aikaan ranskalaisyhtiöt ovat kunnostautuneet Venäjän toimintojensa jatkamisessa, kuin mitään ei olisi tapahtunut, milloin milläkin selityksillä.
“Pyydettiin, mutta Putin ei antanut positiivista vastausta”. Mitä??
Lopettaisi tuon turhan lässyttämisen tai pitäköön edes omana tietonaan. Venäjällä nauretaan poskisuudelmille ja haleille ja käydään sen jälkeen räjäyttämässä taas jotain.
Väittävät, että itänaapurissa sijaitsevan kehitysmaan valuutta on nyt yhtäkkiä kuuminta hottia.
“This is huge, if true.”
“This is one of the most amazing things that has ever happened in mankind’s history.”
“Just think about it and your eyes will open.”
“Most people don’t understand what just happened.”
Tunnen muutamia venäläisiä erinäköisten pelien parista. Osa tietää mikä tilanne Ukrainassa on eikä hyväksy Putinin toimia (osaavat englantia erinomaisesti). Osa taas on sokaistunut Putinin propagandasta. Ainoa ongelma oli, että nämä eivät oikein osaa englantia muuta kuin juuri sen mitä perus pelaamiseen tarvitaan. No, yritin tehdä asialle jotain.
Copypastesin erityisesti Venäjä-ketjusta hyviä viestejä Google Translaten avulla ja jaoin samalla linkkejä heille joihinkin videoista. Laitoin muutamia muitakin tietolähteitä. Ilmeisesti Google ei kääntänyt ihan persiilleen, kun viesti meni perille. Sanoivat, että olen aina ollut reilu ja luotettava pelikaveri vuosien ajalta ja pystyvät luottamaan tähän tietoon, kun se tulee joltakin johon luottavat. Kiittivät silmiensä avaamisesta ja lupasivat välittää asiaa myös eteenpäin siinä määrin missä se on turvallista.
Heidän oli todella vaikeaa uskoa, että asia on todella näin ja Ukrainassa on tuollainen helvetti käynnissä.
Tuli mieleen jakaa tämä kahvihuoneeseen, jos jotain kiinnostaa hakea tai tulee mieleen omasta lähipiiristä sopiva hakija kesätyöhön tytäryhtiöllämme Flikillä (ei vaadita finanssialan taustoja tai opintoja)
Jos sopimusosapuolet eivät pääse konsensukseen, niin tässä on vähän isommat huolenaiheet, kuin kopiopaperin loppuminen käsillä.
Suomessa on pidetty kaikkein haavoittuvaisimmista huolta, mutta viime aikoina ollaan menty huolestuttavaan suuntaan. Olihan työntekijäpuolen palkkaohjelmaehdotus ihan posketon, mutta jotainhan hoitajapulalle on tehtävä.
Hoitajille on sanottu pitkän aikaa, että vaihtakaa alaa, jos ei työ kelpaa ja näinhän ne tekevät. Nykynuoriso on sen verran fiksua, ettei ne suostu orjatyöhön nälkäpalkalla, kun toimistoduunissa pääsee paljon helpommalla.
Hyvinvointivaltio saa kohta kyytiä. Toivon kaikille foorumilaisille terveitä sijoituspäiviä!
Tämähän on muuten tasa-arvokysymysten aatelia. Mies tienaa sairaanhoitajana n. 10% enemmän kuin nainen. Palkkaongelma seuraavalle sopimuskaudelle on siis ratkaistu; keksitään vain jostain iso kasa miehiä hoitoalalle.
Miehet lienevät paremmin koulutettuja ja keskimäärin korkeammassa asemassa. Heittoni oli siis hyvin vääristelty viihdearvon lisäämiseksi. Tässäpä oikea lainaus sairaanhoitajat.fi sivustolta:
Joo, mutta olihan tuo aika huvittava tuo kuntatyönantajien ja valtakunnansovittelijan ehdotus että reaalipalkkoja pitäisi laskea… Kaikki tämä sen jälkeen kun Sipilä nyysi lomarahat(!) ja tuli kikyt ja koronakuormitus
Tästä liittokierroksesta ei kyllä kovin halvalla tulla pääsemään
Mä arvelen, etteivät kunnat ole tyytyväisiä kun ovat saaneet kymmeniä vuosia hyvin pienellä korvauksella ostettua työvoiman, vaan ovat tyytymättömiä etteivät jatkossa saa. Luulen tälläkin kertaa mentävän, jossa käytännössä kielletään lakkoilu ja irtisanoutuminen.
Joo…ja sori et näin 33v häkää saaneenena tulikukkona tiedän et hoitajien ja meidän palomiesten jotka pidetään tätä arkee yllä…ei rahallisesti ymmärretä
Eräs maanmittausLAITOKSEN pitkäaikainen työntekijä toi mielenkiintoisen näkökulman tähän ainaiseen terveydenhuoltokeskusteluun; ennen oli poliisipiirit, maanmittauspiirit, piirisyyttäjät, työvoimapiirit yms. Piirin kuului yksi tai useampi kunta ja nämä kunnat rahoittivat piirin toiminnan. Piirit lakkautettiin tehottomina vuonna -96. Tilalle tuli laajemman rahoituspohjan omaavat kihlakunnat. Kihlakunnat puolestaan lakkautettiin tehottomina vuonna -07 ja kaikki niiden toiminnot siirtyivät valtion hallinnoimiin laitoksiin ja virastoihin. Ilmeisesti tehokkuus on noussut huomattavasti, kun koko hallinto ja rahoitus on saatu saman katon alle.
Sote-uudistuksessa pyritään lakkauttamisen sairaanhoitoPIIRIT ja siirtymään kihlakuntia vastaaviin maakuntiin. Eikö voitaisi vain skipata tämä osuus ja siirtyä suoraan valtion terveyslaitoksiin? Maakuntamalli on jo todettu tehottomaksi muissa julkisissa palveluissa.