Joo pitkällä tähtäimellä voisi kyllä olla ehdottomasti Stockan etukin, että S-ryhmä laittaisi lapun luukulle Herkkujen osalta. En ole itsekään ihan täysin asiakkaana vakuuttunut S-ryhmän Herkkujen nykysuorituksesta. Tulivat aikoinaan kovalla pöhinällä sisään ja halusivat ainakin sanojensa mukaan nostaa ruokakaupan tasoa. Mikä oli lopputulos: suurinta osaa Herkun aiemmista ”ekslusiivisista” tuotteista saa nykyään joka S-ryhmän kaupasta, eikä kaupan taso noussut yhtään.
Silti toivon sydämestäni, ettei Stocka enää itse lähde ikinä tuota ruokakauppapuolta pyörittämään, vaikka romanttisista näkökulmista se hienoa olisikin. Pelkään, että siinä touhussa pilattaisiin tämä vasta hienosti onnistunut käänne ainakin Retailin osalta. Sen sijaan tervehtisin ihan mielelläni sitä, että nuo muutettaisiin esim. K-Supermarketeiksi. Tai luotaisiin Keskon toimesta joku oma Herkku-brändi, mikä olisi mielestäni kaikista mieluisin vaihtoehto. S-ryhmä nyt on rumasti sanottuna mielestäni lähinnä r*iskannut nuo kaupat, vaikka alussa esitettiinkin niin unelmakumppania. Mitään takeita ei toki ole, että Kesko suorituisi sen paremmin.