Kyllähän nytkin voi säästää, ja kannattaa säästää rahaa yksityishenkilönä.
Mutta rahajärjestelmässä on hyvä miettiä, minkälaiset kannusteet luo ihmisille ja yrityksille.
Se on myös poliittinen ja arvovalinta, mihin halutaan ihmisiä kannustamaan.
Esimerkiksi kehittyvässä taloudessa tarvitaan paljon säästöjä, koska investoidaan niin paljon. Ja järkeviä investointikohteita vaan piisasi. Siksi suomalaisia kehoitettiin (pakotettiin eri keinoin) säästämään niin paljon 1800-luvulta jonnekin 70-luvun loppuun asti.
Nyt taas hitaasti kasvavan talouden tarpeet säästöille on vähäisemmät, eikä säästämistä tarvitse palkita samalla tavalla kokonaisuuden kannalta.
Edelleen, yksityishenkilönä kannattaa säästää jo eläkettä yms. miettien ja sehän tässä on vähän perusoletus edelleen pelin hengessä. Vaikka korot ei siihen kannustakaan tällä hetkellä niin paljoa.
(“Normi” oletus on, että kansantaloudessa kotitaloudet säästää ja valtio ja firmat velkaantuu. Nykyään tilanne on hieman kiepsahtanut monissa maissa niin, että yritykset säästää nettona, valtio velkaantuu ja kotitaloudet velkaantuu tai säästää hyvin vähän.)
Tuossa on oikeastaan vastaus jo kysymyksessä.
Oletettavasti maailmantalous, eli tuotettu tavaroiden ja palveluiden määrä, kasvaa yli ajan. Esimerkiksi Bitcoinien määrä ei kasva. Siten niiden arvo kasvaa suhteessa reaalitalouden kasvavaan tuotantoon, mikä kannustaa hoardaamiseen.
Maailmantaloudessa monet maat törmäsivät hieman vastaavanlaiseen tilanteeseen 1800-luvun lopulla, kun lähes kaikki olivat kultakannassa mutta kullan tuotannon määrä ei pysynyt talouden mukana. Deflatorinen tai vakaa hintaympäristö hyödytti rikasta eliittiä (siihen aikaan yhteiskunta oli nykyperspektiivistä todella epätasa-arvoinen) jonka varat makasi bondeissa, mutta toisaalta esim. maanviljelijöille tilanne oli tukalampi kun omat sadot halpeni halpenimistaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa syntyi oikea populistiliike teeman ympärille.
En oikein näe syytä, miksi meidän koko talousjärjestelmän pitäisi suosia nyt harvoja kryptoihin sijoittaneita kaikkien muiden kustannuksella vaikka heillehän tilanne olisi vallan mukava.