Ei oo Pausa ollut enää varmaan vuoteen. Bulkkikahviksi ihan hyvä.
Ja suodatinpussit siinä takana?
11kk sitten jauhetun tavaran kutsuminen kahviksi on kyllä jo aika lavea määritelmä…
Näinä aikoina arvosijoittaja lämmittää lounaan jälkeen aamulla keitetyn kahvin mikrossa on se sen verran kallista jo.
Ajojahtia? Tuoko on rehellinen tulkintasi Hesarin jutusta? Juttu oli kuvottavaa luettavaa eikä Rydman edes kiistä useimpia väittämiä kuten kahden alaikäisen “tuliaisen” tuomista kämpilleen ryhmäseksiä varten. Mielestäni tämä ei ole ajojahtia vaan erittäin tärkeän asian esille tuomista. Tätä on turha verrata mihinkään Metsäketo-keisseihin tai muihinkaan. Rydmanin grooming-taktiikka on ollut ihan järjestelmällistä. Hän on odottanut maagista 16v-syntymäpäivää kuin kuuta nousevaa. Kotoa löytyy mapit valmiina kiinni jäämistä varten. On ilmiselvää, että tuollaisen kaverin “vitsailut” ja vokottelut eivät tapahdu missään FB:n chateissa. Vastineissaan hän sanoo, ettei ole voinu mitenkään kieltäytyä kahdenkeskisistä syöntitreffeistä näiden teinien kanssa, koska vastapuoli on ollut mukana kampanjassa. Ihan oikeasti.
Jos olet omasta mielestä syytön etkä halua mitään “ajojahtia” päälle niin älä herranen aika pörrää niin paljon alaikäisten ympärillä äläkä ainakaan treffaile heidän kanssa kaksistaan syönnin ja juonnin merkeissä saatika pyydä asunnolle. Ei se niin vaikeaa ole. Ei kenenkään normaalin ihmisen tarvitse printtailla arkistokaappiin keskustelujaan teinityttöjen kanssa.
Luitko Hesarin juttua? Siellähän on monessa eri kohdassa Rydmanin kommentteja, joten kyllä häntä on kuultu ennen julkaisua. Minusta olisi outoa jos valtakunnan ykköslehti ei julkaisisi noin laadukasta juttua kun materiaalia ja todistajia tuntui riittävän yllin kyllin. Uskoisin, että jutun julkaisun myötä näitä löytyy lisää. Todennäköisesti moni ei edes halua kertoa kokemuksistaan ja suurimman osan kanssa homma ei ole lähtenyt etenemään yrityksistä huolimatta. Eiköhän näitä suojaikärajan alapuolella olevia ole lämmitelty enemmänkin ja testattu ketkä lähtevät parhaiten “peliin” mukaan. 16-vuotiaana voi sitten vapaasti kutsua asunnolle. Minusta tuollaisessa asemassa olevan henkikön tapauksessa suojaikäraja pitäisi nostaa 18-vuoteen. Siitä huolimatta touhu olisi moraalisesti kyseenalaista ja aiheuttaisi potkut puolueesta.
Kuin sattumalta moni haastateltu tietää heti kenestä on kysymys. Minusta on yllättävää, että tuollainen touhu ei ole noussut pinnalle jo paljon aiemmin näinä metoo-aikoina. Selvää valta-aseman väärinkäyttöä. Homma näyttäisi olevan hyvin tiedossa puolueen sisällä. Asiaan ei olla reagoitu mitenkään ja puuttuminen kiinnostaa vasta nyt kun Hesari julkaisi jutun. Todennäköisesti jutun julkaiseminen vaikeuttaa tai jopa keskeyttää Rydmanin toiminnan, joten mielestäni se on erittäin hyvä, että juttu julkaistiin.
Luin ensimmäiseksi Rydmanin pitkän ennakkovaroituksen asiasta ennen Hesarin julkaisua. Siinä vaiheessa oma fiilis oli, että mitähän yhden katkeran naisen masinoimaa paskapuhetta sieltä on tulossa. Olin siinä vaiheessa täysin Rydmanin puolella ja hänen kirjoituksensa vaikutti uskottavalta. Hesarin juttu oli kuitenkin jotain täysin muuta mitä odotin. Se olikin laajamittainen ja laadukas selvitystyö, josta käy hyvin selville järjestelmällinen alaikäisten vokottelu, valta-aseman väärinkäyttö ynnä muut outoudet mappeineen.
Rydmanin vastine oli lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa. Mappiarkisto näyttäytyy lähinnä syyllisyyttä puoltavana asiana. Sieltä voi sitten halutessaan julkaista muutaman omaa tarinaa tukevan viestin, joista myös käy ilmi tietynlainen painostaminen. Viesteistä huomaa varsin selvästi, ettei Rydman kirjoita näille teineille Facebookissa mitään liian sopimatonta, vaan kaikki kyseenalainen toiminta tapahtuu naamatusten. Näköjään juovuspäissään sattuu sitten huolimattomuuksia, kuten tuo “tuliaisviesti”.
Kannattaa lukea Hesarin juttu. En usko, että sen jälkeen on epäselvää asioista, vaikka kaikki tarinat eivät pitäisikään 100% paikkaansa. Jutusta on Rydmanin mukaan jätetty pois paljon hänen kertomuksiaan tukevia juttuja sekä naisten positiivisia kommentteja. Yhtä lailla alle 16- vuotiaiden kanssa jutteleminen Facebookissa ja heidän syöttäminen ja juottaminen ravintoloissa kertoo kyllä karua kieltä, että ei näitä juttuja ihan tuulesta ole temmattu. Ehkä jotkut eivät uskalla myöntää Rydmanille suoraan ovatko antaneet haastatteluja vai eivät. Eikä heillä ole mielestäni sellaiseen mitään velvollisuuttakaan.
Kahvihuone on minusta juuri oikea paikka tälle keskustelulle. Kyse ei ole niinkään politiikasta. Kyseessä voisi olla elokuva-alan tai minkä tahansa alan tyyppi ja toiminta olisi yhtä väärin. Poliitikolla on toki vielä enemmän tarvetta käyttäytyä asiallisesti.
Et tainnut lukea ketjun aiempia viestejä?’
Samaa mieltä. Voidaan toki vertailla avocadoja ja bitcoiniakin, mutta kyllä sekaan mahtuu asiaakin. Jos ahdistaa, voi jättää liian fiksut jutut väliin.
Tein myös näin kun oman viestini tänne kirjoitin, ja myönnettäköön etten ole vieläkään hesarin juttua lukenut kun en ole tilaaja. No aika näyttää mitenkä tässä käy. En omaa mielipidettä kumpaankaan suuntaan.
Uskomatonta että tämä viesti on edelleen ajankohtainen.
Aika moni on kyseisen jutun lukematta tai valikoidusti luettuaan todennut, että se mikä ei ole laitonta on sallittua tai hyväksyttävää.
Hämmentävää ja harmillista.
Yllättävän moni ei myöskään ymmärrä miksi asia on vakava itsessään tai journalistisesti.
Ehkä oudointa on se, että jopa tällä palstalla löytyi asian ja henkilön puolustajia.
Ymmärrän hyvin nämä tuomitsemisviestit ja olen taipuvainen ajattelemaan samalla tavoin itsekin. Lynkkaamista en kuitenkaan kannata. HS kirjoittaa asiasta tarinamuodossa, joka on erittäin tehokasta mielipiteisiin vaikuttamisessa. Kuva maalataan hyvin yksipuolisesti eikä asiavirheiltäkään vältytä.
Juttu on kuitenkin poliisin tutkima eikä rikosta ole Poliisin mukaan tapahtunut. Syytekynnys ei ylity.
Rydman voi olla niljake ja jopa pervo, mutta pohjimmiltaan ollaan moraalikysymysten äärellä. Lain muuttaminen tältä pohjalta voi olla aika haasteellista. Paras pelote seuraavalle niljakkeelle on nyt käytävä keskustelu ja sen seuraukset.
Aika kaukana tässä ollaan mistään henkilön ajojahdista tai lynkkaamisesta. Kyseisen henkilön puoluekaan ei ole vielä reagonut mitenkään. Toki kyseinen henkilö syyttää mediaa ajojahdista kuten tapana näissä lienee.
On äärimmäisen tärkeää, että kansalaisilla on tällainen erittäin asiaton, vaikkakin laillinen, toiminta tiedossaan kun he tekevät äänestyspäätöksiään.
Hetkinen, ex-sisäministeri Kai Mykkänen vaati jo eilen rikosprosessin käynnistämistä, vaikka poliisi on jo kertonut syyttämättä jättämisestä. Myös Orpo tuomitsi käytöksen ja vaati perinpohjaista tutkintaa.
Eli kyllä Kokoomuksen johtokin on hereillä. Yksittäinen pervo tai idiootti löytyy varmasti joka puolueesta. Eilen myös Marin kertoi tulleensa häirityksi puoluekokoontumisissa. Tätä tämä valitettavasti on. Hyväksytty kulttuuri muuttuu hitaasti. Iltatyttö katosi Iltalehdestä vuonna 2015.
Edit.
Se varsinainen ongelma ei ole tapaus Rydman vaikka kyseinen tapaus rumalta kuulostaakin. Kouluterveyskysely 2021 →
Huolestuttava tulos oli myös se, että puolet 8.–9.-luokkalaisista ja 56 prosenttia toisen asteen tytöistä on kokenut pääkaupunkiseudulla seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua. Luvut ovat muuta Suomea korkeammat, ja pk-seudulla korostuu ahdistelun yleisyys julkisissa tiloissa.
Hienoa, toivottavasti puolueen sisällä asia käydään läpi. Nimittäin Hesarin jutun perusteella Kokoomuksen johto ei todellakaan ole ollut hereillä, kun siellä on puoluesihteerin tiedossa ollut henkilön epäasiallinen käytös, ja nuorisojärjestössä jo aikakaan liikkunut huhuja. Ehkä tämä nyt avaa silmät.
Voi toki olla että Kokoomuksessa hyväksytty kulttuuri muuttuu hitaasti tai ei laisinkaan. Itse en lainkaan ylläty jos tällä ei ole mitään vaikutuksia kyseisen henkilön äänimääriin. Tuen määrän osoittaa hämmentävästi tämäkin palsta.
Tässä olisi 9.80/kg Trung Nguyen S Blend Conqueror jauhettu vietnamilainen kahvi 500 g - Crema
Tutumpi Jacobs noin samaa hintaluokkaa 11.80/kg Jacobs Krönung 500 g jauhettu kahvi - Crema
Pavuista jos tykkää niin Peran tukkupaketit on hinta-laadultaan hyviä. Hinnat tosin nousseet näilläkin. Aikaisemmin sai tämän halvimman 6kg paketin 60 vai 65€ hintaan. 75€ yhä ihan kohtuullinen.
Kokoomus taitaa olla ainut puolue jolla ei ole koskaan ollut naispuolista puolueenjohtajaa vaikka päteviä henkilöitä pestiin olisi ollut, liekkö tämä muuttuu koskaan. Imo Elina Valtonen saisi haastaa petterin jo…
Ongelma taisi olla, että ei ole maltettu edes 18v asti odottaa… ja Rydman ollut kuitenkin merkittävässä asemassa tyttöihin nähden kun Kokoomusnuorten puheenjohtaja.
Vaimosi kommenttiin totean vain, että kyllähän jokainen tällä foorumilla varmasti pitää tämän liittämäni kuvan hevosta seksikkäänä, mutta eivät ole sitä kähmimässä vaikka mahdollisuus tulisi
En oikein osaa pitää pollea seksikkäänä. Mutta kaunishan tuo on.
Muistuttaa aika vahvasti case Metsäketoa.
Nimenomaan ei muistuta millään lailla case Metsäketoa.
Metsäketo:
- Neljä täysi-ikäistä naista syytti Metsäketoa raskaista seksuaalirikoksista some-kanavissa.
- Syytteet olivat täysin perättömiä kuten kävi myöhemmin tutkinnassa ilmi.
- Kukaan neljästä tuomituista naisista ei ollut tavannut Metsäketoa koskaan henkilökohtaisesti.
- Metsäketo on julkkis.
Rydman:
- Helsingin Sanomat on selvittänyt, että Rydman on eri tavoin käyttäytynyt ahdistavasti yhdeksää ala-ikäistä tyttöä/naista kohtaan. Korostan lukumäärän siksi, että näin suuri otos ei voi olla sattumaa kuten Hesarin artikkelissakin annetaan ymmärtää.
- Rydman on tavannut kyseiset naiset, osan julkisella paikalla, osan kutsunut kotiinsa. Tapaamisista ja keskusteluista Rydmanilla on omat arkistonsa, HS kaivanut omat tietonsa.
- Rydman on poliitikko jolla on ollut merkittävää valtaa nuorisojärjestön johtohahmona ja myöhemmin kansanedustajana.
- Rydmania ei siis syytetä mistään rikollisesta eikä hän HS:n jutun perusteella ole tehnyt mitään laitonta.
- Sen sijaan Rydmania syytetään epäasiallisesta käytöksestä jonka kohteena ovat olleet ala-ikäiset ja suojaikärajan alapuolella olleet tytöt.
- Rydmanin toiminta on artikkelin perusteella ollut tiedossa puolueen sisällä jo pitkään.
Sivuhuomio: Pidän Rydmanin tapaa arkistoida keskustelujaan ja toimiaan hieman mielenvikaisena, mutta vastaava voi olla politiikko-piireissä yleistä.
Kahvinkeittimen valinnalla voi vaikuttaa suuresti miten paljon kahvin hinnannousu nostaa kahvinjuonnin kuluja. Kahvinkeittimessäni on “Aroma”-kytkin, jota käyttämällä puolella kahvijauhemäärällä saa saman kahvinautinnon kuin täydellä annostelulla ilman Aroman käyttöä.
Edellisessä viestissä puhuttiin hiemoisesta mielenvikaisuudesta keskustelujen arkostoinnissa. Samaa voi sanoa vuosia vanhojen tekstiviestien säilömisestä. Minulta on lähtenyt viestit saman tien roskikseen, kun niiden lähettäjästä on tullut ex riippumatta siitä kumpi on aloitteellinen eroon.
Onko noita Rydmanin tapauksia tuoreempia vai onko hän jo säikähtänyt/viisastunut noista aiemmista
tutkimuksista? Jotenkin tuntuu, että tapauksesta löytyy uusia näkökohtia, kun sitä selvitellään perusteellisemmin.
Metsäkedon juttuun liittyi se samoin kuin tähän Rydmanin tapaukseen, että sananvapauslaki takaa ihmisille varsin laajan mahdollisuuden ilmaista ajatuksiaan toisista ihmisistä. Mikäli käytetyt ilmaisut eivät väitä todellisuudessa tapahtuneen asioita, joita kommentoija ei voi perustellusti väittää tapahtuneen, ja mikäli käytetyt ilmaisut eivät ole myöskään henkilöä halventavia, voi sosiaalisessa mediassa kommentoida toisia ihmisiä ja heidän tekojaan. Tässähän sinänsä konhenkilöt ovat antaneet lausuntojaan haastateltuina ja moni lehtijuttuun nimettöminä. Kyse taitaa jatkossa olla, voiko Rydman todentaa, etteivät kertomukset pidä paikkaansa (vaan kyse olisi häntä vastaan suunnatusta ajojahdista).
Helsingin Sanomien jutussa nimenomaan sanotaan, että jutussa ei väitetä sitä, että Rydman olisi syyllistynyt johonkin rikokseen.