Inderesin kahvihuone (Osa 4)

@Johannes_Sippola

Olisiko mahdollista olla omana osiona yleinen keskustelu, joka ei tule suoraan feediin vaan alataso pitää joka kerta itse avata?

Näin se ei sotkisi yhtiökohtaista infoa eikä hyppäisi sellaisten silmille, joita aiheet eivät kiinnosta.

Tuolta löytyisivät nuo oman talouden optimointiin liittyvät ketjut:
-palkka
-asuntolainan korko
-autot
-yleinen keskustelu omasta taloudesta, koska se vaikuttaa suoraan siihen että millä pelimerkeillä kukin sijoittaa

Forumihan on teidän, eipä siinä käyttäjillä ole sanomista kuinka sitä pyöritetään.

35 tykkäystä

Hyvä linjaveto. Venäjä-ketjua en lukenut, enkä korona-ketjuakaan kuin satunnaisesti OldFekin päivitysten lakattua.

Tällaiset ketjut aiheuttivat ennen kaikkea jännitteitä ja turhaa negaa. Voin itsekin myöntää lokeroineeni muutamat nimimerkit aivan huru-ukoiksi, koska he ovat sijoittamiseen liittymättömissä asioissa eri mieltä kanssani. En pidä heidän sijoitustekstejäänkään enää missään arvossa.

Rakettiemojit jne liittyvät tämän hetken sijoituskulttuuriin, halusimme sitä tai emme. Ehkä karhumarkkina poistaa tällaiset hassuttelut, ehkä ei. Sijoitussuosituksia ei kukaan saa antaa. Jos joku näkee rakettiemojit sellaisina, en voi pitää pitkänajan tuotto-odotusta kovin korkeana.

16 tykkäystä

Tää on melkeinpä @Yu_Gong:lle osoitettava kyssäri, mulla ei itsellä ole tietoa, että taipuisko Discourse tällaiseen :slight_smile: Mutta kiitos kehitysehdotuksesta!

5 tykkäystä

Itse olen henkilökohtaisesti lähestynyt @Verneri_Pulkkinensta asiasta, jossa puututtaisiin tiettyjen käyttäjien jatkuvaan hypeen ja osakkeen ”pumppamiseen”. Minusta Inderesin omat arvot perustuvat pitkäjänteiseen, fundaperusteiseen osakeanlyysiin, jonka pitäisi minusta heijastua foorumille.

Jotkut ehkä muistavat kuinka Inderesillä oli aikoinaan TOP3 osakelista, joissa Inderes näki selvää aliarvostusta. Näissä monesti kävi niin, että kun yritys nousi Inderesin TOP3 listalle, päivän aikana kurssi ampui tavoitehinnan yli(olettaen, että kyseessä oli pienivaihtoinen lappu). Olin pitkään tätä TOP3 vastaan ja lopulta muistaakseni Mikael teki ratkaisun, että TOP3 lopetetaan ja perusteluina käytettiin juurikin kuinka Inderes haluaa kannustaa sijoittajia pitkäjänteiseen fundaperusteiseen sijoittamiseen.

Minusta @Johannes_Sippola:n ratkaisu on erittäin hyvä ja toivon, että moderaattorit keskustelisivat, voitaisiinko hypeä saada laskemaan foorumilla.

Kaikella kunnioituksella @Sijoittaja-alokas:ta kohtaan, teet hienoa työtä foorumin eteen, mutta välillä sinunkin meemisi ehkä menee hiukan ”pumppaamisen” puolelle. Näkisin, että modejen pitäisi näyttää foorumilla mallia, jotta taso pysyy hyvänä myös tulevaisuudessa. Toivottavasti otat palautteen hyvin vastaan ja jatkat meemejä, mutta ehkä mietit pari kertaa täyttääkö ne foorumin säännöt.

53 tykkäystä

Mielestäni samalla olisi kyllä syytä päivittää sääntöjä liittyen siihen, minkälaiset aiheet tai ketjunaloitukset ovat sallittuja ja minkälaiset ei. Eli kun jotain poistetaan, niin tulisi myös löytyä syyt foorumin säännöistä. Läpinäkyvyys on kaiken A ja O!

7 tykkäystä

Täällä myös hieman vieroksuttaa ajatus siitä, että moderaattorit olisivat esimerkiksi tartuntatautien tai geopolitiikan asiantuntijoita ja määrittäisivät, millä on postmodernissa maailmassa vaikutuksia sijoitusmaailmaan.

En ole osallistunut mihinkään edellä mainituista ketjuista kirjoittajana, mutta silloin tällöin lukijana. Mielestäni on kuitenkin täysin selvää että esimerkiksi pääoman allokointi ja kassavirtojen optimointi suurten hankintojen (kuten auto) suhteen on selkeä sijoitusaiheinen kysymys. Varsinkin, jos koko omaisuutta käsittelee omaisuuseristä koostuvana portfoliona.

Toisena esimerkkinä geopolitiikka tai covid-19: aiheita täytyy kyetä käsittelemään ilmiöinä itsessään, jotta niiden implikaatioita yksittäisiin yhtiöihin voidaan kypsästi arvioida. Yhtiökohtaiset ketjut eivät palvele tätä tarkoitusta ja keskustelu hajaantuu helposti. Erillinen alafoorumi toimisi vallan hyvin.

Myöhäinen lisäys: sijoittamisen raamit olisivat muuten kiinnostavia mm. gradutarkasteltavaksi esimerkiksi diskurssi- tai kehysanalyysin avulla: tavallaan haastaisin, että keskustelu ”muuttuu” sijoittamiseen liittyväksi siinä vaiheessa, kun se tuodaan areenalle, jonka tarkoituksena on puhua sijoittamisesta. Säästä puhuminen hississä nähdään turhanpäiväisenä small talkina, mutta toisaalta se vaikuttaa paikallisiin kasvisatoihin ja sitä kautta matalakatteisten elintarvikeyhtiöiden kannattavuuteen (joskus kääntelin enemmän kiviä ja tienasin sen avulla hieman, yllättävät asiat voivat olla ihan toimivia kengännauhabudjetin datapisteitä).

46 tykkäystä

Hyvää keskustelua ja hyviä kommentteja molemmin puolin. Rajanveto on vaikeaa, ja teette “niin tai näin, niin aina väärin päin”. Käyttäjiä on tuhatmäärin, joten mielipiteitä on monia.

Itse en loukkaannu jos avaamani kielenhuolto-ketju tai “nyt nyppii, yksittäiset sijoitusvirheet”-ketju poistuu. Jälkimmäinen kyllä meni ajatuksesta huolimatta hieman päällekkäin @Astrix avaaman alkuperäisen ja syvällisemmän sijoitusvirheet-ketjun kanssa, joten se voisi olla ihan suotavaa muutenkin siivota vex.

Mutta jos saa esittää vienon toiveen, niin tuo kurssihehkuttelu-ketju on kyllä tullut tarpeeseen. Toki se on jonkin verran ruokkinut läpänheittoa, mutta uskon, että vuodessa lähes 8000 ketjuun ohjautunutta viestiä on poistanut ainakin 1000 liputusta yritysketjuista ja 2000 viestiä kahvihuoneesta :man_shrugging:

49 tykkäystä

tuolta unohtu sulkee ainaki palkkakeskustelu, politiikkanurkkaus ja liputusten jälkipuinti, mikään ei liity sijottamiseen.

5 tykkäystä

Näiden kaikkien kohtaloa tässä koko ajan alan hiljalleen pohtimaan, mutta liputusketjusta voin ainakin sanoa, että vaikka se ei liity sijoittamiseen, niin se liittyy itse Sijoitusfoorumin toiminnallisuuksiin niin keskeisellä tavalla, ettei sitä ole syytä poistaa. Käyttäjien pitää kuitenkin saada keskustella liputusten perusteista ja esimerkiksi saada äänensä kuuluviin moderaattoreille tarvittaessa epäselvissä tapauksissa :slight_smile:

7 tykkäystä

Ehdottaisin että koko foorumi suljetaan. Siitä aiheutuu ainoastaan ylläpito- ja moderointikuluja. Tämä kiinnostanee osakkeenomistajia. Lisäksi liian moni viettää täällä liikaa aikaa.

65 tykkäystä

Voisin lähes vannoa, että mikäli korona- ja Venäjä-ketjuihin ei pesiytyisi tietynlaista vastakkainasettelua ja politisoitumista, niin näitä kyseisiä ketjuja ei olisi koskaan suljettu.

Kuten nämä autoiluketjut ja muut vapaamuotoiset ketjut osoittavat, niin ongelma ei ole mielestäni ikinä ollut hieman sijoittamisesta ohi lipsuva keskustelu. Ongelma on juurikin näissä tietyissä ketjuissa muhinut myrkyllinen keskustelukulttuuri, joka voisi pahimmillaan tuhota koko yhteisön ilmapiiriä. Minä ymmärrän tämän täysin ja arvostaisin, että se myönnettäisiin suoraan.

Nämä nyt suoritetut autoiluketjujen sulkemiset näyttäytyvät itselleni vain epäonnistuneen viestinnän paikkaamisena, kun on huomattu, että argumentti ”sijoittamiseen liittymätön keskustelu ei kuulu foorumille” ei ole validi pointti täällä, ellei ketjuja aleta sulkemaan ihan urakalla.

70 tykkäystä

Tää tulee jollain tasolla vaikuttamaan varmasti (edit osakekursseihin/markkinaa ), harmittaa koska oli hyvä ketju jossa asia kommentteja puolesta ja vastaan. :v:

Jauhetaan tän himmelin vaikutusta sitten muissa ketjuissa.
Jos tilanne perkelöityy niin kurssit alkaa heilua kyllä se on varma. Esim kaasunhinta ainakin tulee nousemaan huolella joka heijastuu moneen paikkaan.
Venäjälläkin rahaa liikkeellä kohtalaisesti vaikkakin vähentynyt 2014.

Samapa tuo, pidän ajatukset aiheesta omana tietonani tästä eteenpäin :v:

1 tykkäys

Mun mielestä “palkkakeskustelu”-ketju myös pois. Se on täysin tyhjänpäiväinen boustailuketju millä ei ole mitään tekemistä sijoittamisen kanssa. Kenen mielestä tämä oli muka hyvä tai edes jossainmäärin ok idea alkaa puhua työmarkkinoista, palkkauksesta, palkankorotuksista ja eri ammattiryhmien välisistä eroista täällä?

10 tykkäystä

Ketjujen “urakalla sulkemista” tässä tällä hetkellä nimenomaan itse ainakin pohdin hyvin paljon. Itse pohdin asiaa edelleenkin sitä kautta, että mitä me halutaan Foorumilla edistää. Hyvin karkeasti jako ainakin omassa mielessäni ketjuista menee näin:

  1. Osakesijoittamiseen liittyvät hyvin relevantit ketjut
  2. Huumorille ja vapaamuotoisemmalle juttelulle omistetut Foorumin kulttuuriin positiivisella tavalla kontribuoivat ketjut
  3. Osakesijoittamiseen liittymättömät ketjut, jotka ole liitännäisiä jakoon 1. tai 2.

Autoketjun osalta voidaan argumentoida, että voisi sopia kohtaan 2, mutta yleiselle taloudenpidolle on Foorumilla myös olemassa ketju, jonne aiheen voisi niputtaa :slight_smile:

3 tykkäystä

Pelialan päivän uutiset lukkoon saman tien. Siellähän keskustellaan Xboxin ostamisesta.

Pilkunviilausketju lukkoon saman tien. Ei liity kielioppi sijoittamiseen.

Liikenteen voimalinjaratkaisut lukkoon saman tien.

12 tykkäystä

Mielenkiintoinen linjanveto. Varmaan modet ja Inderes tietää, mikä on heille parasta, joten mitäpä tässä napisemaan.

Tässä pari muutakin sanoi, että pelkkien ketjujen karsimisen lisäksi olisi hyvä puuttua myös sisältöön. Tietenkin meemeily kuuluu foorumille, mutta rajansa kaikella. En ole varmaan ainoa, joka hieman turhautuu, kun alkaa lukemaan innokkaana kolmea ketjua, ja kaikissa onkin jokin yleinen tsemppaus tai meemi. Jos halutaan asiapitoisempaa sisältöä, niin ehkä tällaiseen iloiseenkin roskapostiin on syytä puuttua.

Kerron lyhyen anekdootin omasta nuoruudesta. Perustimme kaveriporukalla Ry:n omalle harrastuksellemme ja foorumin, jossa asiasta voitaisiin keskustella. Ensin juttelimme siellä keskenämme, mutta pian sinne alkoi tulla paljon tuntemattomiakin mukaan, jotka sitten liittyivät harrastusporukkaamme.

Yksi uudempi kasvo oli kova koodaaja, ja hän askarteli meille oikeasti näyttävät sivut ja komean foorumin. Minä ja yksi toinen kaveri otimme asian tosi vakavasti ja aloimme tarkkailemaan kaikkia ketjuja offtopicin varalta. Poistimme viestejä ahkerasti, jotta keskustelu pysyi asiassa.

Loistavan alun saanut yhteisö näivettyi seuraavan vuoden aikana. Kaikki siirtyivät jonnekin muualle, missä asiallinen keskustelu hieman aiheen vierestä sallittiin.

Jos tie ei kulje sieltä, mistä ihmiset haluavat mennä, he muodostavat oman polkunsa tien vierelle.

134 tykkäystä

Spontaanisti minun on vaikea uskoa, että näin kävisi täällä, vaikka linjaa jonkin verran tiukennettaisiin.

7 tykkäystä

Toivottavasti liikaa ketjuja ei suljeta. Itse aloitan foorumin lukemisen päivittäin sijoitusteemoilla. Sitten kun 1-2 tunnin lukemisen jälkeen ei enää pää kestä asiapitoisen tekstin lukemista ja sisäistämistä, saatan kurkata jotain muita ketjuja vielä läpi. Muut keskusteluaiheet ovat myös osasyy sille, että ylipäänsä jaksan tulla tänne iltaisin, vapaa-ajan viettämiseen kun on 100 muutakin vaihtoehtoa työpäivän jälkeen.

Kaikki säästövinkit ja keskustelu tyyliin “näin arkielämässä jää enemmän rahaa säästöön ja ne voi sijoittaa osakemarkkinoille” ovat itselleni tärkeitä. Autoketjua en ole lukenut. Jos siellä on tällaisia hyviä neuvoja annettu, ovat relevanttia sisältöä. Suomalaisistahan 90% ei säästä ja sijoita juuri siksi, että rahankäyttö on holtitonta ja ylimääräistä ei jää sijoitettavaksi. Inderesin keskustelupalstalla saa valistuneita neuvoja tähän ongelmaan. Jossain Suomi24/Suoli24-saitilla on ihan turha kysellä näistä asioista mitään, neuvojen taso on todella huonoa.

35 tykkäystä

Piti oikein lainata postauksesi koska osui erittäin hyvin naulankantaan. Mielestäni nyt meni hyvien ketjujen sulkeminen kyllä täysin ylitse. Oli mielenkiintoisia keskusteluja jotka liittyvät monien arkeen, turvallisuustilanteeseen ja rahankäyttöön.

45 tykkäystä

Siis mitä ihmettä, mikä järki on sulkea kaikki ketjut mitkä eivät suoraan liity sijoittamiseen? Tällä perusteella voidaan myös tämä kahvihuone ketju sulkea. Asiat mitkä liittyvät esimerkiksi vaurastumiseen kuten palkkakeskustelu sekä kulutushyödykkeet mm. autot liittyvät vahvasti omaan talouteen ja ainakin omasta mielestä on relevanttia keskustelua sijoitusfoorumilla.

47 tykkäystä