Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Ei mulla tähän oikein mitään sen suurempia viisaita sanoja ole, ainakaan sellaisia mitä ei olisi täällä toisteltu tai moni minua viisaampi kirjoittanut.

Kuitenkin tästä sinun viime aikaisesta tuskasta tulee mieleen elävästi omasta elämästä esimerkki seuraavanlaisesta asetelmasta puuhastelu vs. systemaattinen tekeminen.

Itse ehdottomasti edustan tätä puuhastelevaa osapuolta. Teen vähän turhankin paljon asioista pienen salkkuni ympärillä ja stressaan kaiken maailman asioista, seuraan kursseja välillä vähän liikaakin ja yleensä parhaita kausia ovat olleet ne, kun uskallan vain olla tekemättä mitään ja annan tuottojen juosta. Kuitenkin loppujen lopuksi sijoittamisessa tärkeintä on se sopiva ja stabiili tempperamentti tekemiseen.

Aloitin sijoittamisen joskus 2017 ja silloin työparini oli jo sijoittanut jonkun aikaa. Siitä asti olen seurannut hänen tekemistään ja sijoittamistaan. Hänen tyyli on ollut mielestäni hieman sellainen, että en ole aina ymmärtänyt että millä perusteella hän ostaa mitäkin ja en oikein ole päässyt kiinni koskaan hänen valintoihinsa, vaikkakin meidän salkuissa on tällä hetkelläkin samoja osakkeita ja ideoita on aina palloteltu suuntaan ja toiseen. Kuitenkin nykytilanne on se, että hänen salkkunsa arvo on euromääräisesti ainakin kuusin kertaistunut säästämisellä, hajauttamalla ja sijoittamalla (hänen myyntinsä voidaan laskea yhden käden sormilla). Nyt viime aikoina jopa ne hänen salkkunsa energiasektorin osakkeet joita kovasti ihmettelin vuosien ajan ovat printanneet rahaa ja kurssit korjanneet ylöspäin. Kyseinen salkku vie mennen tullen indeksiä ja vaikkakin sieltä ei löydy mitään ten baggereitä, ei edes one bäggeriä, isoin noussut taitaa olla 50%, niin salkku on historiallisesti 40% plussalla ja joka päivä yield on costit nousee jne.

Eli koitetaan vaan tehdä töitä, säästää rahaa ja ollaan pitkäjänteisiä ja kärsivällisiä. Hyvä tästä tulee.

26 tykkäystä