Irakin armeijakarkureita tuli 2015 suuri määrä. Suomen osalta närää aiheuttivat mm. nämä asiat:
ei turvapaikkaan oikeuttavaa syytä
paperit hävitetty
ensimmäisen turvallisen maan sijaan kuljeskeltiin läpi Euroopan mihin huvitti
käytettiin hyväksi Syyrian tilannetta, muistini mukaan myös yritettiin monesti esiintyä syyrialaisina
Sinällään tämä keskustelu ja vertailu aivan turhaa. En näe yhteyttä tämän hetken tilanteeseen ja jos joku on niin … omistautunut että haluaa alkaa näistä asioista peistä vääntämään niin mielellään sitten erillinen ketju josta osaan pysyä poissa (vrt. politiikkaketju tansseineen ja vaahtokarkkeineen).
Kerrankin meitä hyvätuloisia tuetaan kuluttamaan sähköä oli työkaverini mielipide. Nyt hän voi tukien avulla ihan rauhassa ladata sähköautoa, lämmittää uima-allasta ja saunaa sekä sulattaa talvella piha-asfaltilta lumet pois. Itse yrittäjänä hän vielä myös pystyy omia tulojaan säätämään.
Eihän tämä sähkötuki vähennä oikeasti kunnolla sähkön kulutusta ja sitä kautta markkina hintaa. Ehkä olisi parempi jos valtio jakaisi vain suoraa jokaiselle kotitaloudelle käteistä sosiaalitukena ja jokainen käyttäisi sen mihin käyttää.
Tässä on kyllä pointti, mutta myös tietyllä tavalla tiivistää yhteiskunnan ongelman, miten tukia ym. pystyy halutessaan käyttämään “väärin” kun omaa etua tavoitellaan. Kertoo myös että, täällä kotimaassa useimmilla asiat hyvin, eikä antaisi aihetta valittaa, mutta valitetaan silti.
Yhteiskuntamme suurin ongelma on sen jäsenille luotu tukiviidakko. Ei yksittäisen tuen saaja käytä tukea väärin, jos on katsottu tukeen oikeutetuksi. Päinvastoin, sitä käytetään silloin tuen antajan määrittämällä tavalla. Tuen saajaa ei voi syyllistää tuen käyttämisestä.
Jos joku asia on rikki – sanotaanko vaikka epämääräinen tai huonosti kohdistuva tuki kansalaisille – se ei korjaudu itsestään. Valittaminen ei ole synti vaan tapa korjata yhteiskunnan ja tasa-arvoisen kohtelun epäkohtia.
Myös hyvin toimeentulevilla on oikeus valittaa. Tässä ryhmässä on usein myös näkemystä siitä, mitä tässä yhteiskunnassa pärjääminen vaatii.*
Edit. *Tämä osa kansalaisista myös maksaa valtaosan tukiviidakosta. Oikeasti rikkaat muuten harvemmin maksavat eikä heitä taida tällaiset asiat muutenkaan kiinnostaa.
Tukiasioihin liittyen, ei ole ihme tämäkään, että kiinnostaa kun vuokra-asuminen on Suomessa Euroopan kalleimpien joukossa ja sitä tuetaan melkoisesti.
Ainakaan usan ja meksikon välillä aidasta ei ole mitään hyötyä, vaan sinne vaadittaisiin muuri, koska rajan laiton ylitys (ja alitus) on aika ammattimaisesti hoidettua. Mutta en myöskään tiedä olisiko aidasta hyötyä meillekkään.
Pari omaa ajatusta kurssilaskuista: Tullut huomattua, että monella alkaa tuntua pääkopassa tämä kurssilasku. Pari kaveriakin todennut, ettei kestä katsella punaiselta näyttäviä lukuja ja on myynyt omistuksensa. Itselläkin välillä tullut pientä kyseenalaistamista oman sijoitussuunnitelman suhteen, mutta huomannut pari asiaa jotka helpottaneet stressiä sijoitusten sulaessa.
Itse olen pitänyt kiinni neuvosta “sijoita vain se määrä jonka olet valmis myös häviämään” ja tuo on tuonut todella paljon mielenrauhaa itselle. Myös ajatus, että pörssi ei mörni ikuisesti on helpottanut, vaikka toki Vernerikin on tuonut esille sen, ettei kaikki osakkeet enää palaudu vastaaville tasoille kuin edellisen syklin huipulla. Näin nuorena opiskelijana voi myös ajatella, että summat, joita laitan pörssiin ovat suht pieniä ja luultavammin tuo ylimääräinen raha menisi johonkin täysin turhaan, kuten mäkkäriin tai kaljaan (johon siis kuluu jo nyt hyvä summa :D). Välillä kuitenkin tulee olo, että olenko tyhmä, kun työnnän pennosiani osakkeisiin ja vaihtoehtoiskustannus kolkuttelee takaraivossa, mutta ainakin toistaiseksi en ole vielä muuttanut omia suunnitelmiani.
Pyrinkin itse ajattelemaan, että joko voitan tällä omalla näkemyksen otolla ja saan sillä kerrytettyä hieman lisää omaisuutta, tai häviän hieman ja joudun ehkä hieman pidempään odottelemaan, jotta saan vaikka uuden auton ostettua. Elämääni en tule rajoittamaan millään tapaa, jotta saisin säästettyä enempää, jotta mieli pysyy kunnossa ja tämä harrastus ei ala kyrpiinnyttää. Pidetään kanssa katseet kaukana horisontissa noin 10-15v päässä.
Heitämpä ihan mutulta, koska tarkempaa analyysiä en ole tehnyt. Suomen muuri ( aita) on ainoastaan hidaste. Rajavartio on sillä tasolla, että aidan kimpussa puuhaavat löydetään ajoissa. Aita siis helpottaisi huomattavasti rajavartiojoiden töitä. Meksikon ja USA:n välille rakennettavan muurin tarkoitus on estää luvaton maahanmuutto kokonaan. Rajavalvonta on rajoittuneempi kun Suomessa ja täten muurin toimivuutta epäillään. Tunneleita ja vastaavia ilmenee koko ajan, rajavalvonta ei pysy perässä. Meksikon muuri ei tule tätä ratkaisemaan.
Jo tulevaa vuosikymmentä ajatellen; onko olemassa jotain mentaalisen puolen kurssia, miten otetaan vastaan se tilanne jos joskus, herra paratkoon, kurssit muuttuukin vihreäksi? Kaverin puolesta kyselen.
…eikai tämä romahdus nyt vielä ollut tässä, onhan tämä vain välipäivä vihreää? ONHAN?
Camoon sähkölaskut, inflaatio, ukraina, pelikaanit…
Mulla on vielä käteistä jäljellä!