Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Tästä tulikin mieleeni tarina 1980 luvulta. Isäni oli Fiskarsilla töissä ja vastasi maataloustuotteiden viennistä Afrikkaan. Yhdellä työreissulla Kanadaan, missä muuten ihmeteltiin kovasti Fiskars yhtiötä, päiviteltiin oikein porukassa, että miten voi olla yritys joka on vanhempi kuin heidän maansa. Reissulla oli pistäydyttiin intiaanimuseossa, jossa oli kirveitä esillä. Isäni kiinnostui intiaanien kirveen rakenteesta, missä terä oli varren ympäröimä, eikä niinkuin meillä perinteisissä kirveissä varsi terän silmässä. Isä meinasi, että tuolla tavalla varresta voisi tulla kestävämpi. Hän kertoi ideansa prototiimille, ja sieltä tuli lasikuituvarrella oleva retkikirveen kokoinen 0- versio, punainen väriltään ja vähän romuluinen. Kyseinen kirves on meillä vieläkin. Loppu onkin sitten historiaa. Isäni sai siis kiitokseksi uuden kirvesmallin keksimisestä proton itselleen ja perus 15 000mk kuukausipalkan. Mielestäni palkkio olisi voinut olla suurempikin. Isäni ei tosin ole asiasta koskaan valittanut.

60 tykkäystä

Kamuxilta tänään kurssihälytys jonka olin asettanut 5e kohdalla. Tämä minulle merkitsee sitä hintatasoa jossa voisi alkaa kunnolla kiinnostamaan uutena rivenä. Tähän yhtiöön tutustumiseen olen aina vältellyt ja lykännyt kun liikeala ei oikeastaan kiinnosta, ja minun oli aina vaikea nähdä miten voidaan luoda selkeää kilpailuetua tällä alalla. Täällä arvostamani ihmiset kuitenkin omistaa tämän, joten asiaan varmasti kannattaa ainakin tutustua. Foorumissa yhtiö tulee yleisesti esiin negatiivisilla uutisilla (tämä siis noin vuoden ajasta mitä itse olen aktiivisesti lukenut foorumia). Ensin ne Saksassa hukatut autot miljonien eurojen edestä ja viimeistään tämä negariajoitusjuttu. Ei hirveästi lisää sympatiaa yhtiön johtoon ja toimari Juha Kaheksantoistkakskyt kohtaan. Anteeksi tämmönen ääneen puhuminen pintapuolesti, pitääpä tutustua raportteihin ja lukuihin, ja palata asiaan.

6 tykkäystä

Poimittu toisesta ketjusta:

Muutkin yrittäjät, viestiä Suomen Yrittäjille!

5 tykkäystä

Kamuxia myydään edelleen täysin hinnasta piittaamatta ja kaikki tietysti tappiolla. Jos uskoo että autokauppa kuolee pois niin siten on helpompi ymmärtää myyntejä. Mielenkiintoista että osinkojakin on luvassa vielä lokakuussa ja siitä huolimatta myynti vain jatkuvat.

Eiköhän Kamux ole tässä retail alasajossa vain yksi kärsijä. Oletuksena, että kiristyvässä rahatilanteessa auto on yksi niistä, mitä ei sitten vaihdeta ihan ensimmäisenä. Lisäksi kun auto ostetaan vielä yleensä osarilla, niin nousevat korotkin ovat myrkkyä. Nämä kärsii nyt paljon, missä kohtaa menee ylilyönnin puolelle, siinä on sijoittajan paikka.

8 tykkäystä

Välillä sijoittaminen stressaa ja varsinkin tällaisina aikoina. Siellä on tänään(kin) taas päivän laskijoiden kärjessä pari omistamaani yhtiötä, niin kuin perjantaina…

Stressiä saan pois monilla eri tavoin, yksi tapa on se, että olen jutellut fiksujen sijoittajien kanssa tai lukenut heidän ajatuksiaan. Itselleni tuli hyvin levollinen olo, kun luin tuon Vernerin vastaukset kysymyksiini. Lainaan muutamia kohtia haastiksesta.

Pörssissä maksetaan yhtiöistä niiden tulevaisuuden kassavirroista. Tulevaisuus on sumuinen ja joskus niistä maksetaan liikaa. Nyt elämme euforian jälkeistä alakuloa. Nyt on kuitenkin mielestäni paljon parempi sijoitusympäristö, kuin 2021. Silloin meinasi hetkittäin into lähteä sijoitusharrastuksesta, kun ei missään ollut kohtuullista ostettavaa.

ja

"Olin hetken aikaa loppukesästä pahalla päällä, kun salkku kolisi yli 40 % laskun tason vuoden alusta. Sitten keksin että sinne salkkuun ei ole pakko kurkata joka päivä vaan senkin ajan voisi käyttää yhtiöiden tutkimiseen.

Mietin sijoitustuottoja 5-10 vuoden päähän, joten lähivuodet ei huoleta. Olen nettosäästäjä ainakin tällä hetkellä, joten lisälasku on aina tervetullutta. Pörssilasku on varallisuudensiirtoa vanhoilta säästäjiltä nuorille netto-ostajille."

Vernerin haastis löytyy täältä:
https://keskustelut.inderes.fi/t/alokas-haastattelee/

Myös uusin Heikkilä ja Vilén sai mieleni rennommaksi, optimistisemmaksi ja positiivisemmaksi. :slight_smile:

Välillä itselläni on hetkellisesti tapana olla draamakuningas yksinäni, kun olen kurkannut salkkuun ja verrannut sitä indeksiin. Onneksi kokeneempien ja fiksumpien sanat rauhoittavat sekä sen muistaminen, että tämä on todella pitkän ajan hommaa.

10 tykkäystä

H ja V karhujakso oli kyllä hyvä .Analyytikolla meinas vaan käydä kylmät, kun ei tietystikään voi tuulipukua päälle pistää😁

17 tykkäystä

Aamukahvin yhteydessä luen kuinka jenkkien asuntomarkkina romahtaa, FED kiristää ruuvia, Putler uhkailee ydinaseilla ja pommittaa siviilikohteita, Kiinan päämies on joko kaapattu tai sitten suunnittelee hyökkäystä Taiwaniin, SEC potkii Kiinalaisia firmoja ulos pörssistä, Eurooppa luisuu vähintäänkin Mariaanien haudan syvyiseen pimeään rotkoon ja sähkölasku tullee talvella ylittämään kuukausiansiot.

Lounaalla ehdin vilkaista Euroopan pörssit sekä rapakon takaisia etkoja. Päivän lasku, joka vastaa keskimääräistä yliajan vuosituottoa, on vain hieman miedompi kuin eilisen päätösluvut.

Otan jälkiruoaksi lääkärin "työuupumukseen’ määräämät pillerit ja ynnään YTD laskun ylittävän 5 vuoden korvauksen jota työnantajani minulle menetetystä vapaa-ajasta maksaa. Näin siis sijoitetusta varallisuudesta, huipuista ollaan tultu alas kohta 15 vuoden ansioiden verran. Mutta mikäs tässä, just another day in bear market.

Helvetti jäätyy vasta kun illalla ehdin paneutua Inden foorumin viesteihin. Pahaa aavistamatta avaan ostin/myin -langan ja alan käydä läpi päivän saldoa.

Osto
Osto
Osto
Osto
Osto
Osto
Osto
Myynti
Osto
Osto
Osto
Osto
Osto
.
.
.

:cold_face:

39 tykkäystä

Luulen, että tähän osaa kyllä varmasti jokainen jollain tavalla vastata, mutta sanotaan nyt että pääoman suojelu on yksinkertaisimmillaan sitä, ettei maksa yhtiön osakkeista liikaa. Jos ei ostettavaa löydy, pysy käteisenä. Luulen tosin, että hait tuolla mahdollisesti retorisella heitolla takaa jotain konkreettista. Anyway, tässä erään foorumilaisen malliesimerkki siitä, miten pääomaa suojellaan käytännössä;

4 tykkäystä

Tuota… onko Inderesin ostin/myin-ketjussa mielestäsi liikaa ostajia vai liikaa myyjiä? Vai pähkitkö pää sinisenä jotain muuta?

Keskimäärin tällainen sentimentti on tarkoittanut melko kohtuullista ostoajankohtaa (1-2 vuotta jälkikäteen tarkasteltuna). Joidenkin osakkeiden kohdalla paras ostohetki saattaa olla vielä reilusti edessä. Kuka tietää minkälaiseksi tämä taantuma lopulta osoittautuu.

Mutta… Osakkeet ovat lasketelleet reilun puoleisesti ja negatiivisia uutisia on markkina täynnä. Huonompia ostohetkiä on ainakin ollut melkolailla jokainen päivä – vähintään vuosi tästä taaksepäin.

8 tykkäystä

Luulen, että tähän osaa kyllä varmasti jokainen jollain tavalla vastata, mutta sanotaan nyt että pääoman suojelu on yksinkertaisimmillaan sitä, ettei maksa yhtiön osakkeista liikaa.

Toisin sanoen niin yksinkertaista, että Bogle-vainaakin menisi sanattomaksi. Tarvitsee siis vain tietää, ovatko osakkeet tänään kalliimpia kuin huomenna, ja mikäli ovat hinnan kiroissa, pitää rahat sellaisessa käteisessä, joka säilyttää ostovoimansa.

3 tykkäystä

Osaako joku antaa neuvoa? Miksi S pankin tililtä tehty outo katevaraus vaikken ole mitää ostanu. Stn kusetus…

3 tykkäystä

Kannattaa kysyä pankista.

9 tykkäystä

Kobolla on ainakin äänikirjapalvelu.

3 tykkäystä

Pankista kysytty, eivät tienneet ja en oo äänikirja palveluihin koskenu.

2 tykkäystä

Toivottavasti ei liity tähän.

5 tykkäystä

Rakuten omistaa kait tuon Kobon äänikirjapalvelun. Oletko Rakutenilta tilannut tai ostanut jotain?

Kobo Software Ireland nimellä tulee myös tietoa jostain epämääräisestä firmasta.

Jos et ole mitään ostanut ilmoita asiasta pankille. Heidän tehtävänä on neuvoa, miten toimia. Ilmeisesti kuitenkin credit kyseessä?

Voi olla, että korttitietosi ovat väärissä käsissä. Joko joku käyttää niitä pieniin ostoksiin tai huijarifirma velottaa korttiasi suoraan. Irlanti on muistaakseni näiden firmojen suosikkeja, kuten myös Iso-Britannia. Näissä maissa yhtiön (ltd) saa perustettua todella helposti eikä annettuja tietoja tarkisteta kunnolla ennen kuin busineksen voi käynnistää. Oma tietoni tästä on muutaman vuoden takaa.

6 tykkäystä

-Lamassa käytettyjen markkina kasvaa ja uusien vähenee. Usein jopa halvempien käytettyjen hinnat nousee kun kysyntä kasvaa ja tarjonta pienenee, koska uusia ei myydä niin ei tule vaihdokkejakaan.

Käytettyjen autojen hinnat on olleet nousussa nyt 3v ajan yhtäjaksoisesti joka on harvinaista.
Näkyy siinä että käytettyjen hinnat on melko poskettomia, 14 vanhan vanha Toyota Corollan kunnossa olevana lähtöhinnat Nettiautossa alkaa 7000eurosta ja pyydetään jopa yli kymppitonnia. Kohta kannattaa alkaa tuomaan käytettynä ulkomailta maahan tuollaisia perusautoja Oktaviaa Golfia Corollaa yli 100 tkm ajettuina. Kymmenessä vuodessa autokannan keski-ikä on kasvanut lähes kahdella vuodella.

9/2020

10/2021

4/2022

7/2022

6 tykkäystä

Jep juuri noin.

Jos siis asenne on, että ainoa riski sijoittamisessa on pääoman pysyvä menetys. Silloin sietää kurssilaskun hyvissä firmoissa.

Jos firmoista maksaa alle niiden käyvän arvon ja hajauttaa riittävästi, pitäisi pääoman kumuloitua yli ajan kohtuullisen turvallisesti.

6 tykkäystä

Joo creditti kyseessä ja nyt on kortti suljettu. Täytyy huomenna vielä ottaa pankkiin yhteys.

3 tykkäystä