Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Tätä olen itsekin esim. viime vuonna miettinyt. Jos ei ole mitattava asia kyseessä, ihminen voi korottaa itsensä kuinka korkealle tahansa.

Jokainen tajuaa, että Armand Duplantis on parempi seiväshyppääjä kuin itse. Moni kuitenkin kuvittelee, että Stanfordin tai Oxfordin yliopiston professori voi olla itseä ymmärtämättömämpi (kognitiivis-) tieteellisissä asioissa. Somessa näkee useinkin, että “tietoa” löytyy yllättävistä paikoista hyvin paljon.

4 tykkäystä

“Kaverin puolesta” kyselen Harvian osingon kasvunäkymiä. Onko osinko nyt jämähtänyt nykytasolleen ja ennen investoidaan esim. vaikka nyt Fortumin ja Kamuxin tyyliin Saksaan? Vai onko tässä potenteaalia ns kasvavan osingon strategiaan vai päädytäänkö peppu eellä puuhun tragediaan?

Ihan oikeita asioita nostat esille, mutta haluan lisäksi tuoda hivenen rönsyilevän kulman median kysyntäpuoleen. Ja tämä lähtee siis liikkeelle oman toiminnan pohtimisesta.

On meidän kunkin oma valinta haluammeko ilmaiseksi nopeita klikkiotsikoita vai yritämmekö panostaa laatuun ja syvällisempään tietoon eri asioista. Esimerkiksi: jos nettiuutisissa näkee yrityksen X tehneen asian Y, helpointa on klikata ko. juttu auki. Mutta voimme myös mennä suoraan tiedonlähteille ja lukea suoraan yrityksen sivulta mitä ovat kirjoittaneet tiedotteeseen (monesti sisältö likimain identtinen).

Tuon nyt vain yksinkertaisena esimerkkinä, vielä parempi olisi astua tuosta syötettyjen narratiivien maailmasta kokonaan pois ja ryhtyä oikeasti hakemaan itse tietoa asioista jotka sillä hetkelle ovat merkityksellisiä (tiedostan asian ajatuksen tasolla, mutta käytännön tasolla jään vielä noiden klikkien tasolle).

Sijoitusten parissa tämä on erityisen oleellista. Ja mielenkiintoista havaita monien menestyneiden sijoittajien ainakin puheiden tasolla suodattavan tuon kohinan (siis uutisotsikot jne.) kokonaan pois ja pyrkivät muilla keinoin (oma ajattelu, keskustelut ihmisten kanssa, tutkimusten ja kirjojen lukeminen etc.) löytämään sillä hetkellä oleellisen tiedon. Tämä aihe kiinnostaa itseäni laajemminkin ja tietynlaisen sysäksen tälle antoi Outsiders kirjan lukeminen (yhteinen piirre vaikutti nimenomaan olevan tämä riippumaton ajattelu ja irroittautuminen hälystä).

Palataan hetkeksi takaisin median olemuksen pohdintaan. Median tehtävä on periaatteessa vapauttaa meidän aikaa tekemällä osan tuosta työstä meidän puolesta (yksi henkilö selvittää asiat ja useat voivat nauttia työn hedelmistä - tässähän siis ollaan ihan Adam Smithin pohdintojen tasalla työn jakamisesta). Nyt siis pystymme käsittelemään paljon laajempaa joukkoja asioita ja ilmiöitä mihin meidän oma aika riittää, mutta tässä piileekin koko asian paradoksaalisuus. Mitä enemmän käsittelemme asioita, sitä vaikeampi meidän on käyttää kaikkea saatua informaatiota hyödyksi. Eli lopulta saamme hyvin pieneksi ja merkityksettömäksi tuotettua informaatiota. Eli on helppoa tunnistaa syyllinen: syyllisiä olemme me itse…

Lisään vielä hivenen pohdintaa tuosta tiedon määrän jäsentelyn hyödystä. Suurin osa käsittelemästämme tiedosta on mitä itse kutsuisin pinnalliseksi tiedoksi (tästä varmaa kognitio- ja/tai opetustieteissä oikeampikin määrittelyjä). Todellinen hyödyllinen tieto on syvempää ja vaatii enemmän prosessointia, käytetty termi taitaa olla tiedon sisäistäminen.

Esimerkiksi tuosta tiedo sisäistämisestä otan vaikka omalla kohdalla pinnallisen tiedon tasolla olevat yrityksen analysoinnin naynsseista (tässä kohtaa kiitettävä tästä hienosta sisällöstä: Analyysikoulu, osa 5: Tase, velkavipu ja riskit | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus); Alan ymmärtää niiden merkitystä arvonmäärityksessä sekä kassavirtojen diskonttauksen periaatteen, mutta en ole harjoittanut niiden käyttöä käytännön tasolla, jolloin varsinainen asian sisäistäminen on vielä vajavaista. Jotta tuo sisäistäminen tapahtuu minun tulee siis harjoitella noiden käyttö itse kokeillen ja tutkien. Ja samalla havainnoiden ympäristöä (pörssin reaktioita) käytössä olevaan tietoon päästäkseni oikeasti mahdollisuuteen tehdä ylituottoa systemaattisella tavalla. Ja ihan sama periaate toimii muuten treidaamisen puolella (kuvioiden opettelut, viivojen piirtelyt etc., mutta jotta jotain systemaattista hyödyllistä oikeasti tapahtuisi, vaatii se sitä todellista tekemistä).

Kaikki siis palaa kysymykseen miten haluamme aikaamme käyttää? Mikä on hyödyllisen tapa investoida omaa aikaamme saavuttaaksemme haluamamme asiat tulevaisuudessa? Miten haluamme elää noin laajemmin ajateltuna?

No olemme eksyneet aika kauaksi PosiTV:n sisällöstä tai sen puutteesta. Toisaalta itse en aio uhrata sille tämän enempää omaa aikaani. Sen sijaan tuota edellä kirjoitetun pohdiskelua aion jatkaa ja mitä se sitten tulee tarkoittamaan omalla kohdalla, koska toisaalta minua kiinnostaa hyvin monia asia (olen kehittänyt itselleni siis informaatioriippuvuuden) ja tiedostan altistuvani siten helpommin syötetyille narratiiveille. Ja se ei ole hyväksi ajatellen sijoitustavoitteitani.

Edit: @1Tryffelipossu Dunning-Kruger efekti postaus on hyvin relevantti mielestäni tässä yhteydessä, koska tuo ilmiö taitaa vahvasti liittyä nimenomaan pinnallisesti sisäistettyyn tietoon synnyttäen tuon harhan asioiden ymmärtämisestä.

5 tykkäystä

Vahvistusharha ja ylivertaisuusvinouma on pirullisia koska itse ne usein tajuaa viimeisenä. Sitten hyvä oma pohjakäsitys valuu helposti hukkaan sekä itsellä että muilla. (Oikeasti) toisten kuuntelu ja analyyttinen reagointi asioihin jotka risteää omasta ennakkokäsityksestä on ihan timanttisia kykyjä joita pitäisi muistaa vaalia.

5 tykkäystä

Satuin huomaamaan että @Jarnis on kirjoittanut 10,0k viestiä. Komea merkkipaalu!

54 tykkäystä

Käykäähän vastaamassa ultimate normal katastrof-galluppiin. Voidaan sitten katsoa osuuko parviäly oikeaan ja saadaan oikeus päteä…jos tietoliikennehteydet on vielä toiminnassa :sweat_smile:

6 tykkäystä

Nuo on sen verran vakavia aiheita, etten halua kyllä itse edes lähteä tuossa kontekstissä leikkimielisesti veikkailemaan todennäköisintä vaihtoehtoa. Jätin siis vastaamatta.

3 tykkäystä

Olihan tuon “Muuta sekoilua” alle tarjota muutakin kuin Donald Trump. Sijoittaja-Alokas & viputuotteet oli toinen :wink:

5 tykkäystä

Kävin kurkkaamassa Inderes Top3 2022 tilannetta ja vähänkö yllätti :open_mouth:

https://public.tableau.com/app/profile/p.rssivelho/viz/InderesTop32022_16413283325460/Inderes_top3_2022

21 tykkäystä

Nyt kun Musk on menestyksellisesti ratkaissut Ukrainan sodan niin seuraava tehtävä on tehdä Teslasta ylivoimaisesti maailman arvokkain yhtiö.

8 tykkäystä

Taitaa olla itse myyntilaidalla tuon pumppaamisen jälkeen. :joy:

20 tykkäystä

Mikäli viittaa kyseisten yhtiöiden nykyiseen markkina-arvoon, niin aivan mahdollista, että 10v päästä Teslan arvo olisi jo pelkän nykyinflaation viemänä “arvokkaampi” kuin nuo kaksi nyt :smiley:. Ottamatta kantaa minkä arvoisia Apple ja Saudi on silloin.

3 tykkäystä

Miksi työnhakijalle ei kerrota missä mennään? Olen aina päässyt jatkoon, eli jutellut firman edustajan kanssa ja jokainen on sanonut että ensi viikolla ilmoitamme jatkosta. Näin ei kuitenkaan käy. Kukaan ei ilmoita mitään. Perkele jos johdat yritystä niin pitää ikävätkin asiat ilmoittaa. Tekisi mieli odottaa pari viikkoa vielä ja kysyä että hei milloin ilmoitatte miten kävi vaikka tiedän että uusi henkilö on jo aloittanut.

40 tykkäystä

Harvassa yrityksessä asiat toimivat täydellisesti. Hakijoita monesti useita, koko prosessi voi olla huonosti määritelty, päätöksenteko prosessiin voi kuulua hankalasti tavoitettavia henkilöitä jne. Ja monesti lopulta vain unohdetaan kertoa hakijoille lopputuloksesta.

Jos asiaan haluaa jotenkin itse vaikuttaa, voi haastattelun lopussa kysyä, milloin aikovat tehdä päätöksen jatkosta. tämän jälkeen voi kysyä, voiko soittaa vaikka sitä seuraavalla viikolla kuullakseen mitä päättivät. Tällöin voi parhaimmillaan saada jopa itselleen jonkinlaista palautetta miksi sillä kertaa ei osunut kohdalle → auttaa kehittämään omaa puolta asiasta.

Sitten toki hyvä myös miettiä kannattaako antautua noihin ilmoituksiin hakemiseen ja keskittyä oman osaamisen myymiseen piilotyönhaun menetelmin. Näissä parhaimillaan onnistumisprosentit paranevat huomattavasti (riippuen tilanteestasi ja kokemustasosta).

Älä lannistu tuosta informaation puutteesta, ajattele pikemminkin asiaa niin päin haluatko olla töissä yrityksessä, jossa perusasiat ovat näinkin retuperällä?

Onnea työnhakuun!

4 tykkäystä

Törmäsin tähän samaan ongelmaan itsekin kun hain uutta työpaikkaa. Kahdesta paikasta tuli vastaus ja niistäkin toinen oli myönteinen.
Jos ei kantti kestä soittaa ja kertoa kielteisestä päätöksestä, niin ei kai tekstarin tai sähköpostin lähettäminen niin ylivoimaista ole. Eezy ei edes kuitannut vastaanottaneensa hakemuksen. Myöhemmin kyllä tuli sähköposti, että mitä pidit palvelusta :rofl:

5 tykkäystä

ymmärrän tuskan tuota on varmasti moni muukin kokenut. Pitää kuitenkin muistaa että aina ei noin tietenkään käy. Syitä on niin paljon kun on case:jä. En ole hr henkilö ollenkaan, mutta jos koitan miettiä itseni siihen asemaan voisiko siinä kiire olla syy. Tai sairastuminen, syysloma? Paljon asioita tapahtuu kun uusi aloittaa. Tylsät tausta tehtävät unohtuvat. Luultavasti ole tyytyväinen että et päässyt taloon jos unohtivat. Ei varmaan ole oikeasti hyvä työpaikka pidemmän päälle. tuokin asia on hyvä pitää tyylillä kunnossa. Pää pystyyn =) EDIT: aina voi myös itse kysyä missä mennään. Se kertoo kiinnostuneisuudesta

1 tykkäys

Joo syitä voi olla paljonkin mutta jos näkee että yritys palkannut jonkun ja jatkoon pääsee yleensä n 5 ehdokasta niin en näe mitään muuta kuin välinpitämättömyyttä. Ei se aina näin mene mutta yllättävän usein. Sähköposti riittäisi.

7 tykkäystä

Aina pitää ilmoittaa ja erityisesti jos lupaa niin. Itse olen rekrytoinut paljon ihmisiä ja aina soittanut kaikille, jotka ovat olleet haastattelussa, myös tietenkin niille, joita ei ole valittu. Muille hakijoille menee HR:sta viesti.

Erittäin monet ovat kiittäneet siitä ja ovat jopa yllättyneitä, että heille ilmoitettiin henkilökohtaisesti.

On erittäin tärkeä asia hakijoille ilmoittaa ja luo ihan varmasti positiivista työnantaja mielikuvaa markkoinoille.

Se ettei ilmoita hakijoille, on yleensä …nattomuutta ja saamattomuutta…

40 tykkäystä

Itse olen tästä samaa mieltä, ei ole paha rasti soittaa että kiitos mutta valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun. Minusta se osoittaa myös selkärankaa ja rehellisyys maan perii :slight_smile:

En ymmärrä tuota että työpaikasta ei mitään kuulu niille joihin valinta ei osunut.

14 tykkäystä

Samaa mieltä. Tästä pitää nostaa esiin positiivisena esimerkkinä Nordea. Olen ollut useampaankin kertaan työnhakijana heille, ja aina jos on päässyt haastatteluun (tyyliin 5-10 kandidaattia jäljellä), on henkilökohtaisesti soitettu perään. Sekä silloin kun on tullut valituksi, että myös silloin kun ei ole tullut valituksi. Varmasti vaikuttaa myös se että kuka milloinkin sattuu rekryä hoitamaan, mutta omalla kohdalla toiminut aina hienosti. Nordea saa, varmasti aiheellisestikin, aina niin paljon :poop: niskaan asiakaspalvelustaan, niin annetaan nyt välillä julkista posiakin. :smiley:

10 tykkäystä