Tuon Ylilaudan "analyysin’ perusteella Kempowerin tämän hetken hinnoittelu (n. 19e) on ihan murto-osissa tulevaisuuden kurssista. Jättää muillekin analyytikoille hyvin varaa nostaa tavoitehintoja, kun pelivaraa näyttäisi riittävän.
Vartin otsikko “Karhut yllätetty housut kintuissa”. Otin tämän henkilökohtaisesti ja nostin hieman käteispainoa ja noustin housuja
Jos olen väärässä, unohtuu karhuilu muuhun hälinään, jos olen oikeassa jää mukavasti “mähän sanoin” -jälkiviisastelua loppuvuodelle.
Mistäpä minä mitään tietäisin? Menen vain mieleni mukaan sijoituksen valtamerellä, kuhan ei paatti kaadu tai uppoa niin uskon että pääsen sinne palmunlehtisaarelle nauttimaan valtavista rikkauksistani.
Musta tuot sijoittaja-alokas kivasti vastapainoa foorumille. Tänne kirjoitetaan herkästi ne onnistumiset, kun ollaan päästy jo plussalle ym. Itsellä sijoitusuraa takana reilu vuosi. Salkku on ollut vuoden vaihteesta miinuksella ja sulaa vain pikkuhiljaa vaikka indeksirahastoihin olen edelleen joka kk laittanut pienen summan. Osakkeiden ostaminen on jäänyt. Lohduttaa oikeesti kaikki ne postauksesi, joissa suhtaudut töppäyksiisi huumorilla tai kerrot rehellisesti paljonko oot miinuksella. Ne käy vertaistuesta.
Olen kirjoituksillani myös pyrkinyt antamaan tuota tiettyä vertaistukea sekä parempaa mieltä Foorumille parhaani mukaan. Toivon, että joku myös ehkä oppii mun lukemattomista virheistäni jotain.
Sitten toiseen aiheeseen:
Tämä oli tosi hyvä podijakso. Jorma Lehtonen on tosi hyvä puhumaan; kertoo asiat mielenkiintoisesti, selkeästi ja ymmärrettävästi. @Antti_Viljakainen toimi erinomaisena haastattelijana.
-Aiheet-
00:00 Aloitus
00:53 Jorma Lehtonen
02:27 Patentti
03:55 Vaihtoehdot patenteille
06:54 Patentin syyt
11:46 Kilpailuetu
15:21 Patenttiin vaadittavat ominaisuudet
20:05 Patenttihakemuksen julkaiseminen
24:12 Patenttiprosessi
30:06 Aikaviiveet
31:21 Hyväksyttyjen hakemusten määrä
33:07 Kustannukset
38:28 Riidat
41:16 Tietoa patenttiasioista
45:14 Patenttijärjestelmän heikkoudet
49:46 Laatu vai määrä
53:44 Helsingin pörssiyhtiöiden patentit
Tämä on hyvä kysymys. Edellä sanottiin, että osakkeen omistaja olet sinä, joka nyt koskee näitä kotimaisia välittäjiä. Jos menee ulkomaiselle toimijalle niin kaikissa tapauksissa ei ole täysin selvää omistatko ne laput. Osalla niitä saa lainata ja asiakas antanut siihen luvan. Ei ole kovin kauaa, kun Robin Hoodilla tuli jotain takausongelmaa noilla meemiosakkeilla.
Jos välittäjä lainaa “sinun osakkeita” ja lainaksi ottanut shorttaa ja ei pystykkään ostamaan takaisin osaketta niin ollaan aika mielenkiintoisessa tilanteessa.
Itsellä on kolme eri toimijaa, mutta ne eivät ole ainoastaan tuon turvan takia vaan myös sen vuoksi, jos “tilapäisiä häiriöitä” on syystä tai toisesta pidempään.
Jumantsuikka hienoa!! Muistan kun perustit Harvialle ketjun useita vuosia sitten ja moni on saanut siitä ketjusta inspiksen hypätä lauteille (minä ainakin sain melkein heti ostoidean kun perustit ketjun). Nyt sinäkin vihdoin uskalsit tulla löylyyn. Tervetuloa!
Miksihän tekemässäni kaupassa (jep, Kamux) ei näy ostajaa eikä myyjää? Itse siis suoritin kaupan ihan yksityishenkilönä, ja näyttäisi kaikissa muissa kaupoissa olevan tiedot ulkkareistakin normaalisti… Muilla ikinä näkynyt omat kaupat noin?
Erittäin mahdollinen skenaario, katselin pidempää historiaa niin siellä oli muitakin vastaavia kauppoja, joissa ei välittäjätietoja ollut. Mikäli tämä on syy, niin mielestäni olisi kyllä kaikin puolin hienoa, että kaikissa olosuhteissa kauppa kävisi markkinan kautta, jos vaikka ostolaita olisikin sattunut liikahtamaan asettamani rajahinnan yläpuolelle sillä välin
Jösses, Janneboi83 tiesi tämän jo helmikuussa. Onko se Nesteen vuoro sitten seuraavana. Ainoa moka tosin minkä Neste voisi tehdä, ois lähteä vähän hakemaan yrityskauppoja Saksasta…
Tulee ihan mieleen eräs kirjoitus Arvopaperin Areenalla joskus kauan, kauan sitten. Lehti valitsi sen peräti viikon, kuukauden tjsp. kirjoitukseksi. Eikä se tainut olla ironiaa
Meneekö verojutut vaivattoman ihanasti OP:ssa, kuten ne menevät Nordnetissä?
Avasin sinne aot:in kun oli ilmainen. Käyttöliittymä on aika jäykkä näin nordnettiin tottuneelle. Ja keljuttaa kun joka sivu täynnä omien tuotteiden mainoksia, ihan kuin nolkytluvun pornosivua selaisi, yrittäen osua hiirellä matalakuluiseen etf:ään kun joka paikassa kalliit OP-rahastot lähelläsi etsivät seuraa. Mobiili on myös ihan läppä kun sitä kautta ei voi ostaa edes muita kuin suoria pohjoismaisia osakkeita ja OP-rahastoja.
Veroilmoitukset on ainakin itsellä ollut oikein. Op-mobiili kirjaa itsensä ulos todella nopeasti. (Ainakin verrattuna nordnettiin.
Vikoja löytyy kans reilusti. Useamman kerran avattaessa on aot:tin tuottoprosentti tippunut yhtäkkiä puoleen (ekalla kerralla tuli hiki otsalle).
Välillä ei lappuja pysty myymään suoraan jotain lappua omasta seurannasta kun pyörittää vain. Säilytys > i-merkki mistä näkee hankintaerät > myy
Tämä ollut hyödyksi, kun piti päästä lapusta äkkiä eroon.
Otetaan saitilla käyttöön uusi jalkkistermi liittyen sijoittamiseen.
“Saksari” eli siis saksipotku. Kaikki tietää. Tekijästä ei väliä (vaikka kuvassa esikuvani Ronaldo)
Tuo voidaan ilmaista kun osake jne sijoitusassetti on vetänyt viikossa vähintään 50% ylöspäin. Saksipotku jalkkiskisoissa on harvassa. Niin myös sijoitusmaailmassa tuollaiset nousut.
Menee. Täällä ihan päinvastaiset kokemukset. Itse en tykkää Nordnet:stä yhtään ja kulutkin tuplasti suuremmat. Toinen salkku siitä huolimatta siellä, koska laajempi tarjonta.