Tuolla muutamia teesejä… Voi sieltä jotain poimia matkaan.
Jonkunhan se on otettava vastuu siitäkin, miksei siis Sijoittaja-Alokkaan.
kuva-arvoitus, missä kohtaa FED aloitti QE:n eli quantative easingin a.k.a painokoneet? (kohta alkaa siis QT, voit jatkaa valkoiselle ihan itse)
oranssi Nasdaq, keskellä Sepe ja alla dax
Koekäyttö jatkuu
Jos päättäisit tyhjätä koko salkkusi huomenna, rauha Ukrainassa voisi olla tosiasiaa😁
En tiedä kuulostaako tämä piruilulta, mutta täytyy sanoa että pörssissä on kyllä juuri nyt jotenkin paljon parempi fiilis kuin vuosi sitten. Silloin kurssit oli niin korkealla, että romahdus tuntui vain ajan kysymykseltä (niin kuin se lopulta sitten olikin). Se oli ahdistavaa. Nyt kun suurin romahdus on (todennäköisesti) jo takana on jotenkin helpompi hengittää ja tehdä ostoja, vaikka karhumarkkina vielä kestäisi.
Forumin taso on kyllä parantunut aivan hurjasti ajasta, kun päivittäin 100 uutta nimimerkkiä huusi kilpaa ostin/myin-ketjussa ostaneensa spekulatiivisia vety/sähköauto/ipo lappuja nevahööd tickereillä muutaman rakettiemojin saattelemana.
Sitten kun keskustelu siirtyy Qt:sta, Kamuxista ja Harviasta Sampoon, Upm ja Nordeaan niin lienemme pohjalla.
Juuri näin. Tosin suuri(n) osa sijoittajista ei ole vielä oman arvioni mukaan edes ahdistuksessa (itse en ainakaan ole).
Kuopan syvyyttä ja laajuutta ei tiedä kukaan, mutta varaa on tippua ainakin siihen asti kunnes lehdet ja foorumit julistsvat osakkeiden kuolleen, tuulipuvun kahina on hiljentynyt pörssissä ja inden foorumilla on hiljaisempaa kuin suljetulla huopatossutehtaalla.
Minä olen tunteeni täydellisesti hallitseva, järkevä ihminen joka pystyy seuraamaan markkinan kehitystä kylmän analyyttisesti. Kaikki muut on nonneroita, tuulipukuja ja paperikäsiä.
Jos ollaan karhumarkkinassa ja jos se noudattelisi tätä kaavaa, niin tuskin oltaisiin isossa kuvassa Anxiety-vaihdetta pidemmällä. Ei tässä kyllä mitään kapitulaatiota ole vielä nähty. Ja itselläkin ollut fiiliksen osalta liian leppoisaa koko vuosi
Mielestäni aika neutraalisti toin tämän(kin?) esiin. Eihän tuo kerro siitä, että ympäristö olisi yhtään helpompi vaan siitä, miten firmat tuppaavat reagoimaan.
Vaikka karhumarkkinalla on lukuisia hyviä syitä jatkua ja tuoda lisää ostopaikkoja, pitäisin silti mielen enemmän mahdollisuuksissa. Lopulta se käänne yllättää taas toiseen suuntaan, oli se sitten nyt tai vuosien päästä.
Juu, tämä olikin osoitettu vain Kuulamiehelle ja hänen tuntemuksilleen.
Isossa kuvassa en osaa arvioida missä mennään, mutta toivottavasti ei ole pohjia vielä nähty.
Onko varma näin? Joko saan kaivaa säästöt esiin?
Noissa tavan sijoittajan tuntoja idealisoidulle pörssikäyrälle asettelevissa kuvissa on se ongelma, että ne eivät huomioi miten isoissa kuplissa euforia tulee selvästi ennen kuin indeksi saavuttaa huippunsa. Euforian huippuja saavutettiin (USAssa) alkuvuosina -29, -00 ja -21, sen jälkeen indekseillä meni oikein hyvin loppuvuoteen asti, mutta hype-, kasvu- ja pienyhtiöt ottivat jo pataan. Indeksit nousivat, mutta yhä kapeammilla harteilla. Tunnelmat alkoivat repeillä pinnan alla. Todella rikkaat rikastuivat entisestään isoilla bluechip-läjillään. Hesarit kirjoittivat miten osakkeilla menee vahvasti ja aloittivat juttusarjoja menestyssijoittajien viimeisistä muuveista. ”Kyllähän osakkeet ovat kallistuneet, mutta ihan syystä, asiat ovat hyvin ja sellaisina jatkuvatkin, eikä osakkeille ole oikein houkuttelevia vaihtoehtoja.”
Pinnalla kaikki oli vielä hyvin, paremmin kuin miltei koskaan, mutta suurin osa sijoittajista oli pinnan alla viimeisinä kuukausina paitsi hävinnyt indeksille reilusti, tehnyt ihan absoluuttisestikin pahasti tappiollisia kuukausia. Moni heistä oli kohti euforiaa mennessä voittanut indeksin mennen tullen pienyhtiöillään. Nyt heitä nakersivat epäilykset homman mielekkyydestä.
Indeksihuipulla yleistuntona ei ole enää euforia, vaan ehkä hämmennys?
Seuraa vastuutonta spekulointia.
Seuraavaksi voi olla sitten vuorossa taas indeksin lyöminen kun ne pluutsipit seuraavat perässä. Tosin absoluuttiset tuotot antanevat vielä odottaa itseään.
SP500 putosi $1184 vuoden alkupuolella. Jotta 16.8 alkanut pudotus olisi suurempi dollareissa, pitäisi SP500 alittaa 3151. Tämä tarkoittaisi, että kurssi laskisi reilusti alle MA50:n (kuukausia). Näin on käynyt finassikriisissä ja koronakriisissä. Molemmat olivat globaaleja ja yllättäviä shokkeja. Nykytilanteessa markkinalla on ollut enemmän aikaa reagoida ja hinnoitella uhkakuvat yrityksien tuloksiin. Enkä nyt osaa ennustaa uusia uhkakuvia. Nykytiedon perusteella uskon suurimman SP500 pudotuksen olevan takana. En usko edes 3636 alle mentävän.
Saatan olla Denial-moodissa Toisaalta joku toinen voi olla nyt Disbelief-moodissa samoilla faktoilla. Kysehän on tunnetilasta. Muistan olleeni dotcom-kuplan jälkeen Depression-tunteessa ja finassikriisin aikana kaikissa huipun jälkeisissä tunnetiloissa. Denial ja Disbelief ovat vaikeita tunnistaa itsestä juuri sillä hetkellä. Eivätkä tunnetilat välttämättä seuraa toisiiaan käppyrän mukaisessa järjestyksessä
No aika normaali se on, sen sijaan Harvian ei ole
Jep. Pointtini oli, että tuolla brändillä voisi olla parempikin. Harvialla on näyttöjä paremmasta kannattavuudesta pidemmältä ajalta. Voi toki muuttua jatkossa kuten ennustelet, mutta sillä riskillä on mentävä.
Jatkan siis kahvihuoneessa kun näkyi menevän ohi aiheen.
Aika vähän villoja tästä hätäkokouksesta. Indereksen aamukatsaus summaa mielestäni hyvin: Ennen olisi aina päätetty painaa lisää rahaa, oli ongelma mikä vain, nyt se tie on kuljettu.
Mitä enemmän soininvaarat (vaikka muuten fiksu mies) kehottaa kansaa tekemään nyt pitkiä sähkösoppareita, sitä enemmän on tuolla ylikuumentuneessa sähköfutuurimarkkinassa kysyntää, eikä tarjonta lisäänny.
Jään edelleen odottamaan jotain oikeita ratkaisuja, toki takuuvaadepuolta voisi tarkistaa paremmin toimivaksi myös moninkertaistuneiden hintojen maailmassa.
Inde:
"
Konkreettisia toimia tai suunnitelmia Bloombergin uutisessa ei vielä ollut. Näin ollen tietoa Von der Leyenin
tarkoittamista toimista tai niiden vaikutuksista sektoriin ei ole. Keskustelua on ollut ainakin sähkön hintakatosta,
päästökauppamekanismin uudistamisesta, jonkinlaisten hintamekanismien käyttöönotosta sekä
verotuksellisista toimista (mukaan lukien ns. windfall -vero).
Mahdollisia interventiota ei ole helppo toteuttaa niin, ettei se vaikuta markkinoiden toimintaan myös
negatiiviseksi ja markkinamekanismi toimii kuitenkin oikein. Tukitoimilla on ollut myös ennustamattomia
negatiivisia vaikutuksia, ja sektori itse varmasti arvostaisi näkyvyyttä myös pidemmän aikavälin
toimintaympäristöön. Onkin siis kriittistä, että mahdolliset ratkaisut ovat järkeviä ja auttavat myös
pitkäaikaisemmasta kehityksestä"
Fiskarsissa on uusi lupaava toimari, ja kyllähän heidän parempaan toki pitäisi pystyä noilla eväillä.
Ihmettelen kyllä , miksi näinkin asiallinen keskustelu meni ohi aiheen. Joko Harvia tai Fiskars lienee jollekin arka aihe ?