Alkaa homma kuulostamaan jo rikkinäiseltä levyltä.
”Eiköhän kohta nähdä taas uudet pohjat.”
”Olikin jo liikaa nousua.”
”Tippuispa lisää niin sais ostaa pohjilta.”
”Ei olla kuin vasta alussa.”
Tulee etäisesti eräs R.E.M.in kappale mieleen
Alkaa homma kuulostamaan jo rikkinäiseltä levyltä.
”Eiköhän kohta nähdä taas uudet pohjat.”
”Olikin jo liikaa nousua.”
”Tippuispa lisää niin sais ostaa pohjilta.”
”Ei olla kuin vasta alussa.”
Tulee etäisesti eräs R.E.M.in kappale mieleen
Tulee etäisesti eräs R.E.M.in kappale mieleen
Shiny happy people ??
Odotukset oli että pulkka olis alkanut alamäkeen. +0.1% on edelleen hyyyyvin loivasti ylämäkeen…
Ei nyt ihan nollainflaatio, FED on jankuttanut nimenomaan että seuraavat corea kun sillä on siihen vaikutusmahdollisuus.
Nyt tuli 0.6% kuukaudessa, kun odotus ja edellinen M/M oli 0.3%. Dramaattisuutta lisää se että korkoa on nostettu jo kaksi kertaa peräkkäin käytännön maksimit ja tuo vain piikkaa edelleen vaikka pitäisi teorian mukaan laskea korkojen nostoilla, tai edes rauhoittua. Ehkä pullon henki on vain karannut, katsotaan uskooko markkina nyt.
No, sinänsä voidaan tietysti kysyä, onko päivän lasku vielä mitään, nyt vasta palattiin eilisille tasoille.
Paljonko olisi foorumilaisten mielestä sopiva lasku, jotta voisi hyvillä mielin sanoa, että nyt on lasketeltu tarpeeksi?
0 voters
Ennen “Don’t fight the FED” toimi niin että jokainen dippi nähtiin ostomahdollisuutena. Toimiiko tämä sanonta toiseen suuntaan nyt kun FED tiukentaa eli jokainen karhumarkkinaralli on shorttausmahdollisuus?
Sijoitustavoite saavutettiin taas
En ole ihan varma rahallisesta tuotosta, mutta kyllähän nämä tuottavat hetkellisesti taseeseen aineetonta goodwill-arvoa. Tase-arvosta pitää tosin tehdä poistot aika nopeasti. Jotkut voivat myös suosia erilaisia brandiallokaatiota. Liikakäyttö voi toki aiheuttaa laskevaa rajahyötyä lisäsijoitusten kohdalla.
olihan nuo CPI luvut korkeat, mutta suunta on yoy alaspäin. toivon, että jänkki-inflaatio on piikannut kesällä. euroopassa eri jutska.
Pörssisijoittajan viikko ja kesälomaviikko yhtä aikaa, luksusta! Luksusta sen sijaan ei ollut ostaa Qt:tä tänään aamulla. No turha niitä enää on myydä. Onneksi saa 2024 osinkoja.
Jos markkinaa katsoo, oli huiput kesäkuussa. Tosin nyt esimerkiksi 10 vuotinen hipuu jo kesäkuun puolen välin tasoa, ettei nuolaista vielä ennen kuin tipahtaa.
https://www.is.fi/digitoday/art-2000009059584.html
Muutama viikko sitten tuli törmättyä näihin videoihin ja ihmeteltyä miten mikään media ei vielä ollut tarttunut näihin.
Kyllähän koko homma näyttäytyi niin selvänä pyramidihuijauksena, että huhhuijaa.
Se on alkanut minullakin! Foorumin logo pienenee, näyttää todellakin seuraavan salkun ytd:tä koska tänään taas merkittävä kutistuminen logossa.
Minulta on kadonnut Nordnetin applikaatiossa salkun päivätason muutos. Lyhin valittava aikaväli on viikko. Muilla samoja oireita? Päivitin juuri applikaation, ei apua.
Kyse siis päänäkymästä. Jos menee salkkukohtaiseen näkymään, siellä 1d on valittavissa.
Tuloveron kevennykset edesauttaisivat käsittääkseni ennen kaikkea työllisyysasteeseen, mutta eikö ALV:n lasku vaikuttaisi ostovoimaan kaikkein suorimmin ja nimenomaan tavalla, joka laskee hintoja?
Eikö tuo pohjainflaatio ole vähän turhan korkea? 6,3% YoY, kun heinäkuussa se oli 5,9%.
Tuloveron kevennykset edesauttaisivat käsittääkseni ennen kaikkea työllisyysasteeseen, mutta eikö ALV:n lasku vaikuttaisi ostovoimaan kaikkein suorimmin ja nimenomaan tavalla, joka laskee hintoja?
Tästä on kokeilujakin tehty. ALV:n alennukset eivät välttämättä siirry kuluttajahintoihin, osa jää helposti palvelun tuottajille ja myyjille. B/B puolella ALV:n lasku ei näy mitenkään. Tuloveron lasku näkyy palkassa, näkyy helposti myös palkkakustannuksissa, toki viiveellä. Kilpailukyky paranee ja hintojen nostopaineet vähenee, sikäli kun tuotantoon ei tule pullonkauloja esim. raaka-aine pulaa tms.
Aamulla myyty QT ja Stokka ulos salkusta kokonaan Nordnetin sijoituslainan muutosten takia. Ostettu tilalle SMLK, Us sp600 small cap etf ja VGWE Vanguard global High dividend yield etf. Nyt Nasse dipistä Unlimited urboa isoimmalla vivulla mitä kaupasta saa kyytiin parilla tonnilla
Oliko tuo ainoa syy myyntiin vai loppuiko jo usko Stockmannin käänteeseen tässä maailmantilanteessa?
Menin sitten kuitenkin taas ostamaan satasella Nordnetin tarjoamaa vipu-nassea. Siinähän on laidat kiinni melkein koko ajan ja pyyhkiytyy toimeksiannot pois kerta toisensa jälkeen, eikä pääse myymään voitolla eikä tappiolla. Tähän voinen lainata trendikästä viisautta, eli Vitun Nordnet ja kusetumarkkinat saatana!
Mulla on 10% salkkupainolla DAX ja Nasse shortteja, puolikas positio eilen mihin positio tuplattu tänään nouseviin juuri ennen US inflaatiolukuja. Osu kyllä lankulle…
Nordnetista tulee viestiä.
Kaupank. keskeytetty
Market Maker Missing
Osalle Nordnet Markets -tuotteista ei saada kurssidataa tällä hetkellä markkinatakaajan teknisen ongelman vuoksi. Ongelmaa korjataan parhaillaan.
Kuumottavaa…