Inderesin kahvihuone (Osa 5)

On joukossa varmasti kovia osaajiakin, mutta heitä ei riitä joka paikkaan. Täytyy ymmärtää, että pörssiyhtiöiden (ja muidenkin) hallituksiin vaan nyt tarvitaan jäseniä ja usein syy hallituspaikkaan on pelkästään se, että on ollut poliitikko, jolla on yhteyksiä tai sattuu nyt olemaan rikkaan suvun X vesa, meriiteistä riippumatta.

90% väestöstä, niistä rikkaistakin, on ihan tavallisia mattimeikäläisiä hengenlahjoiltaan. Vaikka hallituksiin varmasti halutaan kavereita siitä lopusta 10% joukosta, ei ole ollenkaan selvää, että sellainen heppu joukkoon saadaan. Se kun ei näy naamasta ja suuremmatkin idiootit ovat saaneet kasattua omaisuutta. Olisiko esim. Sam Bankman-Fried kelvannut mielestänne yrityksen kuin yrityksen johtokuntaan vuosi sitten? Aika moni yritys olisi varmaan kuolannut hänen peräänsä? Entä, mitä tuumaisitte, jos salkkunne suurimman yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tulisi Elon Musk? Osaa kyllä laittaa muut rakentamaan autoja ja avaruusaluksia, mutta some-puolella osaamisen hallinnan vaikeus on ollut havaittavissa.

Itse tunnen yhden varakkaan henkilön, joka on ollut suuren suomalaisen yrityksen menestyksekäs toimitusjohtaja ja istunut useiden eri yhtiöiden hallituksissa ja nykyään nauttii vain eläkepäivistä, omaa hän rautaisen tietämyksen omalta erikoisalaltaan sekä erittäin hyvän kuvan maailmanmenosta, mutta olisi jonkin nykyaikaisen teknofirman hallituksessa pihalla kuin lumiukko talvella.

Pointtina se, että meillä lähes jokaisella on jokin tietämyksen ala, jossa olemme keskimääräistä parempia. Sitä sitten extrapoloi omaa “perusfiksuutta” ja olettaa, että jonkin yrityksen hallituksen jäsen on intohimoisesti kiinnostunut juuri siitä yrityksestä ja heittää avainluvut hihasta tiskiin ja osaa kertoa strategioita, visioita ja 10-vuotis-suunnitelman kuinka Eurooppa valloitetaan (enkä tarkoita Kremlin herraa), vaikka ko. heppu on saattanut saada paikan vain sen vuoksi, että tuntee muutaman alan vaikuttajan ja päätarkoitus on vain nostaa kokouspalkkioita ja saada ilmaiset munkkikahvit hallituksen kokouksessa. Usea tällä palstalla johonkin yhtiöön ja sen toimialaan syvällisesti perehtynyt kirjoittaja olisi todennäköisesti erinomainen lisä seuraamansa yhtiön hallitukseen, vaikka siellä ei tästä intohimoisesta Inden foorumilaisesta mitään tiedettäisi ja hallitukseen ei olisi pääsyä, koska “Ei nyt vain satu kuulumaan kohderyhmään”, tms.

Sitten ei pidä myöskään unohtaa sitä, että usein suuromistajat istuvat omistamiensa yritysten hallituksissa, ihan omistustensa vuoksi riippumatta kompetensseista. Jos olet golf-kentän omistaja ja Trump ostaisi osakekannasta suuren osan, haluaisitko hänet sinne hallitukseen? Osaa se golfia pelata, mutta saattaa tuoda mukanaan muutakin painolastia…

Lopuksi totena Axel Oxenstiernan sanoin:

Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan

MOT.

29 tykkäystä

En ole kovin poliittinen henkilö. Viime vaaleissa äänestin jotain Liberaalien ehdokasta joka sai n. 20 ääntä (eli ei kovin montaa minun, itsensä ja äitinsä lisäksi.)

Mutta mistä muusta kuin politiikasta energiaan liittyen kyse? Sama pätee Suomeen ja Saksaan. Nykyiset haasteet eivät oikeastaan johdu juuri mistään muusta kuin huonoista poliittisista päätöksistä. Saksassa toki vieläkin huonommista kuin täällä.

2 tykkäystä

Eduskunta on antanut 2 puoltavaa periaatepäätöstä ydinvoimaloihin Olkiluotoon niin Olkiluoto 3 kuin Olkiluoto 4. Itsekkyyden muistomerkki on kyllä mukavasti nostanut ydinvoimalupien kannattajat myyttiseen asemaan, vaikka molemmat hankkeet epäonnistuivat Fennovoima ja Olkiluoto 4. Fennovoiman hanke lähti huonoon suuntaan, kun saksalainen E.ON luopui hankkeesta.

2 tykkäystä

Eli mielestäsi olisi ollut parempi olla myöntämättä lupia? Ja ei olisi kannttanut myöntää lupia vaikka Fortumille?

Hyvät perustelut siitä miten Suomen asema olisi nyt parempi, kiitos.

1 tykkäys

Suurella todennäköisyydellä tuo AOst seniorin lause on jälkipolvien toimesta tulkittu väärin. “Maailmaa” pitäisi olla muodossa “maata”. Varma todiste tästä on, että Axel oli ruotsalainen. Tosin Suomikin kuului silloin Ruotsinmaahan.

Tämä olisi erittäin tärkeää myös yrityksiä koskevissa päätöksissä. Verot, eläkemaksut, palkat ja poistot pitäisi pystyä ennakoimaan ja pitkälle, jotta yritys pystyisi tekemään strategiset päätökset.

Haastoit etsimään hyödykettä, joka olisi noussut kuin energia, en löytänyt mutta lähelle pääsin. Vakuutukset nousivat 300% pari vuotta sitten. Liimat ja pintakäsittelyaineet sodan alkamisen jälkeen + 100% Nämä eivät koske kuluttajia, välillisesti kylläkin.

3 tykkäystä

Kiinnitin huomiota, että jalkapallo-ottelun puoliajalla tuli Koskisen IPO-mainos ja merkintäaika päättyy huomenna. Onkohan noita mainoksia tullut jo aiemminkin vai onko kysyntä kenties niin heikkoa, että pieni loppukiri olisi tarpeen?

Muistan kyllä, että joitakin vuosien 21-22 IPO:ja on TV:n puolella mainostettu, mutta sitä en muista, että pystyikö mainoskampanjan aktiivisuudesta päättelemään mitään annin lopputuloksesta. Luulisi, että viestintää voisi ajaa aika ketterästi lähes reaaliajassa ja TV-mainoksia käytettäisiin vain jos uusille sijoittajille on akuuttia tarvetta.

19 tykkäystä

Outotec 8 miljardin markkina-arvolla Aktian small cap rahastossa.

19 tykkäystä

Embracerikin taitaa olla n. 6 jaardin mcappi, eli ehkä senkään ei pikku firmoissa enää kuuluisi olla.

6 tykkäystä

Saavutuksen voisi nimetä myös vähemmän mairittelevasti. Yli 600 ihmistä lisäkseni on pyörinyt täällä uutenavuotena, jouluaattona, omina syntymä- ja hääpäivinään ja juhannuksena, lomat ja viikonloput. Toki minulla on muutakin elämää; luen myös samojen ihmisten samoja juttuja twitterissä!

99 tykkäystä

Oon nähny koskisen ipo tv-mainoksen jo ehkä viikko sitten. Radiostaki on niitä tullut ainakin viimeviikolla. Eli ei oo mikää viimehetken hätähuuto, mutta epäilen että anti tulee täytee.

1 tykkäys

Kuinka paljon perintöä vanhemmiltasi tulet arviolta saamaan elämäsi aikana? Lasketaan tähän kaikki mitä on joko jo saatu tai on luultavasti tulossa myöhemmin.

  • Ei perintöä lainkaan
  • Alle 10k€
  • Alle 100k€
  • Alle 300k€
  • Alle 500k€
  • Alle 750k€
  • Alle 1 milj.€
  • Alle 2 milj.€
  • Alle 5 milj.€
  • Alle 10 milj.€
  • Yli 10 milj.€

0 äänestäjää

5 tykkäystä

Verottajakin päässyt foorumille

kuva

82 tykkäystä

Turha täällä on valittaa ettei ole ydinvoimaa tarpeeksi, rakennuslupia on myönnetty riitävästi, miksei sitten ydinvoimaa ole rakennettu enempää?
OL3 maksaa arvioiden mukaan 6-12 miljardia, yleisin oletus on 8-10 miljardia euroa, TVO ei suostu hintaa kertomaan.
Onko tämä mielestänne halpaa energiaa?
Tuohon vielä lisäys: sikäli kun OL3 koskaan kunnolla toimii, aina tulee uusia vikoja…
Eli, lupia myönnetty ihan tarpeeksi miksei rakennettu enempää.

2 tykkäystä

OL3 omakustannushinta on jossain ~34€/mwh tuotannossa. Vertailun vuoksi maassamme sähkön hinta 7vrk keskiarvona on 10x enemmän.

Aika kannattavaa omistajille, kun tuotanto on suomessa kuitenkin vakaata

18 tykkäystä

Montako kertaa pitää vääntää rautalangasta että pääsyy (joskaan ei ainoa) viivästykseen on että kun oli vaan yksi lupa, niin oli pakko rakentaa todella iso voimala. Useampi pienempi olisi ollut yksinkertaisempaa aika monessa mielessä.

11 tykkäystä

Pitäisikö tuon vastapainoksi olla myös kunniamerkki…

Irtautuja

Tämä kunniamerkki myönnetään, kun olet ollut 7 päivää peräkkäin kirjautumatta foorumille ilman että olet tyrmässä. Wow! Olet ottanut pienen loman pörssimaailmasta ja antanut aivoillesi niiden ajoittain kaipaamaa rauhaa latautua. PS. Et kai sinä saamarin addikti lukenut kirjautumattomana?

86 tykkäystä

EIkö korrektimmin voisi viimeisessä kohdassa ohjata ‘anonyymit inderesläiset’-ryhmään hakemaan vertaistukea?

Esim. ‘Myös jatkuva foorumin lukeminen voi olla vaarallinen elämää haittaava riippuvuus. Suosittelen tutustumaan <linkki tähän>:n palveluihin auttamaan foorum-addiktion kanssa’

Itse asiassa se sopisi kyllä paremmin tuohon ‘Sitoutuja’-kunniamerkkin. Vai pitäisikö se sittenkin suoraan nimetä uudelleen? :thinking:

Linkissä voisi olla myös affiliate-linkki, jos vaikka A-klinikkasäätiö tarjoaa semmoisista cashbackiä. Tällä voidaan tukea muita keskusteluryhmäriippuvuuksien kanssa taistelevia.

1 tykkäys

Eihän hinta kerro yksinään mitään vaan mitä sillä saadaan.
Olkiluoto3 tulee tuottamaan 14% Suomen nykyisestä sähkönkulutuksesta ja tuote on puhdasta ja tasaista ydinsähköä. Samalla saadaan Suomi omavaraiseksi eikä olla enää täysin sään armoilla.
Vaikka projekti meni pitkäksi ja plörinäksi se on silti erittäin tarpeellinen ja tuottava investointi.

13 tykkäystä

TVO on saannut kaksi ydinvoimalupaa ensimmäisen 2002 ja toisen 2010. Halutessaan TVO olisi voinnut rakentaa kaksi pienempää laitosta, mutta ei tehnyt näin. Mikä mielestäsi niistä kuudesta vaihtoehdosta 2002 olisi valmistunut nopeiten?

Olisin myöntänyt 10 ydinvoimalupaa. Ehkä oltaisiin saatu yksi maaliin.

Esimerkiksi tästä uutisesta saa käsityksen, että 2010 olisi annettu lupa TVO 3:een, vaikka se ei pidä paikkaansa.

Minun mielestä tuo muistomerkki on hölmö.

Tässä on Hesarin juttu samasta muistomerkistä. (maksumuuri)