Eikö sijoittamisen pitäisi perustua kolmeen perus prinsiippiin eli uskoon, toivoon ja rakkauteen eikä mihinkään dataan
Minä ainakin uskon sinuun, toivon sinulle hyvää ja rakastan sinua pyyteettömästi, koska varmasti tarvitset sitä juuri tällä hetkellä
Heh. Mahtavaa, et saivat maaliin. Täytyypä tutustua mitä ostivat ja onnistuiko Varelius oleen nuuka.
Onneksi salkkuni on yhtä pitkä kuin Putinin neuvottelupöytä. Se on myös yhtä pahasti tappiolla.
En yleensä paljon tänne kirjoittele mutta nyt on vaan pakko avautua. On kyllä hieno harrastus ollut viime aikoina tämä sijoittaminen (sarkasmia). Negaria tulee oikealta ja vasemmalta ja osarit on korkeintaan kädenlämpöisiä, yleensä pettymyksiä. Ja en ole edes ollut mukana QT:ssä tai harviassa. Tänään kun illasta avasin salkun ajattelin heti että kukahan nyt on antanut negarin. Onhan siitä ollut juttua että käytettyjen autojen ja muun harkinnanvaraisen kulutustavaran kauppa on hiljentynyt mutta jotenkin ei “kerennyt” pohtia sitä asiaa enempää ja tehdä oikeita jatkotoimenpiteitä. Toivottavasti Kalliokoskea grillataan huomenna kunnolla. No, maito on jo lattialla, olisi pitänyt alkaa myydä salkkua tyhjemmäksi jo vuosi, tai viimeistään puolivuotta sitten.
Hyvä video ja analyysi. Yhteisö arvioi suosituksia aivan liian lyhyellä tähtäimellä. Toki yhtiöiden tulokset ovat myös päässeet osin yllättämään, mutta analyysi voi olla erinomainen, vaikka osakemarkkinariski realisoituisi hintojen laskiessa vastoin suositusta. Hinnan lasku vastoin suositusta ei tee suosituksesta automaattisesti huonoa.
Olen tyytyväinen tähän lyhytnäköisyyteen, se tarjoaa tällähetkellä erittäin hyviä pitkän aikavälin ostopaikkoja.
Vaikka salkussa kovasyi sattuukin niin toivottavasti Kamuxin osake romahtaa kunnolla huomenna kun raivostuneet ja malttamattomat myyvät kaiken mitä saavat myytyä niin saisi edullisesti pitkän ajan kaavucasea salkkuun lisää😛. Ei huono markkinatilanne ikuisesti kestä
Nyt kun on vähän kaikkia voitu haukkua syystäkin, kuten Tecnotreen Wilenius, Solteqin ex-toimarin myynnit viime vuonna, Kamuxin negari ennen pörssin sulkeutumista, niin Harvian johtoon taas kiitos kun luvut tiedettiin julkistaa ajallaan. Viime vuonna tuli kritiikkiä kun ei osattu sanoa +5% kasvusta älyttömiä lukuja kun tilanne oli uusi ja sen tiedettiin olevan hetken. Johto teki aivan oikein, kun ei lähtenyt hypettämään vaan toimi suoraselkäisesti. Kamuxia kyllä saakin haukkua, käytettyjen autojen myyjät valehtelee aina tavalla tai toisella. Bittiumia ei tarvitse edes moittia, kun se pettää aina
Ei ihme, että Marimekon ja Keskon johtajia arvostetaan, vielä kun Harvian johto on samassa klaanissa niin antaa vuosien virrata
Yhdyn sataprosenttisesti edellä olevien kommentteihin Kamuxista. Suorastaan luokatonta toimintaa yritysjohdolta. Eihän noin voi toimia, jos YHTÄÄN halutaan ajatella sijoittajia ja myös joskus myöhemmässä vaiheessa vielä “kaveerata” sijoittajien kanssa. Kyllähän se melko lailla on niin, että ei yritys kerta kaikkiaan saa toimia noin typerästi! Tuolla laitetaan sijoittajat eri asemaan. Ei monikaan istu näppäimistön päällä joka minuutti viime hetkiin asti. En vain voi ymmärtää tuollaista toimintaa mitenkään.
Sijoittajien luottamuksen palauttamisen täytyy alkaa huomenaamulla tapahtuvalla nöyrällä anteeksipyynnöllä (tai jo tämän illan kuluessa) tästä emämokasta, jota ei olisi saanut missään tapauksessa päästä tapahtumaan. Se on ainoa tie ja alkuaskel mielestäni päästä tästä eteenpäin niin, ettei yhtiölle aiheudu pysyvämpää pitkäaikaista vahinkoa ja mainehaittaa.
Voin vain kuvitella, miltä tuntuu niillä, jotka ovat uskoneet yhtiöön ja sijoittaneet isoja summia. Onneksi oman varovaisuuteni ja viimeisen parin kuukauden oppien pohjalta olen keskittynyt salkkuni hajauttamiseen ja sijoituskohteideni huolelliseen, eri lähteiden taustatutkiskeluihin -tosin näillä omilla vajavaisilla taidoillani. Kamux oli salkussani ns. jokerikortti parin muun kanssa, jotka kaikki ovat tällä hetkellä turskalla 10-20%. Mutta summat eivät ole isoja ja olen ajatellutkin ne pitkään pitoon -jollei mitään aivan kamalaa pääse tapahtumaan. Kyllähän se tämäkin lappu vielä nousennee jossain vaiheessa takaisin sinne 8 €:n tuntumaan, jolloin olisin hankintahinnassa. Tuskin sentään konkkaan saavat firmaa ajettua?
Ja vaikka saisivatkin, ei se omaa elämääni isosti kolhi, sillä Kamuxin muutaman kympin tappiolla maannut sijoitukseni arvo oli vain about 3000 €, nyt tosin muutaman satasen sen alle
Mutta tosiaan, osanottoni isosti yhtiöön sijoittaneille!
Kamux-ketjun uusi otsikko…
Kepin sijaan porkkanaa
Ei riitä viina tässä maassa että pystyisi Kamuxin negarin juomaan unholaan.
Mitä ihmeen väliä sillä on tuleeko negari niinkuin kamuxin nyt, huomenna aamulla ennen osaria vai vaikka viikko sitten pörssin ollessa kiinni?
Mikä oli se espanjankielinen? sivu, josta näki euriborin ajantasaisesti?
Nimimerkillä huomenna asuntolainassa koron tarkistuspäivä.
@Niinpa tämä oli uusi tieto, täytyypä vilkaista sopimus läpi kuinka omalla kohdalla on menetelty.
Edit2. Oikeassa olit, loistavan täsmällistä tietoa
Yleensä lainassa määräytyy tarkastuspäivä - 2 arkipäivää, eli katso eilinen korko
Toki voihan siinä lainassa olla muukin määritystapa, mutta veikkaan että yleisesti noin
Kaikilta osin en ymmärrä tätä Kamuxin tulosvaroituskohua, toki ajankohta oli viime tipassa, mutta hallitus kokoontuu silloin, kun se on ennalta aikataulutettu ja useinhan kyseessä on juurikin tulosjulkistusta edeltävä päivä. Kyllähän Inderesin tulosennakossa tänä aamuna viitattiin tulosvaroituksen mahdollisuuteen ja autojen huonot myyntiluvut olivat kaikkien tiedossa. Kyse tietenkin on myös siitä, paljonko pahaa kurssiin oli jo leivottu sisään ja nähtävästi ei vielä tarpeeksi. Pitkäaikaiselle sijoittajalle tulosvaroituksen ajankohdalla ei välttämättä ole paljon merkitystä. Jos joku osavuosiloton pelaaja tästä kärsi, niin ei minulta siihen sympatioita heru, välillä voittaa, välillä häviää. Disclaimerina loppuun, omistan Kamuxia pienen siivun.
Jos näin kahvihuone hengessä voisi kommentoida sitä että ajatteliko Kamuxin porukka tämän illan kokouksessaan mahdollisesti sijoittajia, niin varmaan yhteen ääneen totesivat että pistetään vaan se tiedote pihalle viime tingassa. Mitä sitten jos suuttuvat. Ei niillä kuitenkaan ole rahaa ostaa meiltä autoja, kun kaikki massit kiinni putoavissa puukoissa. Tästä saavat vielä yhden kylkiäisiksi.
Kamuxista joskus “Omat kokemukset yhtiöstä” -ketjussa parjanneena, ei yllätä tämän päivän temppu. Päivää aikaisemmin 10min ennen pörssin sulkeutumista negari.
En yllättyisi yhtään jos tästä tulisi vielä iso kohu, että sisäpiiri ja sisäpiirin serkut, lapset, sisarukset yms olisivat myyneet valtavalla määrällä omistuksiaan. Ei tarkoitus vääntää veitsä haavassa, mutta tulipahan sanottua.
Esimerkiksi Inderesin yhtiökokouksen jälkeen olevassa kyselytilaisuudessa oli keskustelua, että heillä on suora yhteys kokoajan hallituksen kanssa. Viestiä ja kuulumisia pystyy vaihtaan vaikka viikottain. Siellä myös kysyttiin, mikä on sopiva määrä hallituspaikkoja yms per henkilö. (@Verneri_Pulkkinen )
Ei voi olla niin, etteikö oikeasti pörssiyhtiön johdolla olisi suoraa “kuumaa linjaa” hallitukseen. Jos todellakin asia on silti näin, ehkä siinä on sitten osakkeenomistajat epäonnistuneet hallituksen nimittämisessä? Itseäni ainakin mietityttäisi.
En ole koskaan omistanut
On toki, ja pitäähän reagoida heti jos ohjeistukseen ei olla pääsemässä, mutta kts. Markon kommentit Kamux-ketjuun linkatussa Kauppalehden jutussa.
Ei voi tietää mitä kulisseissa tapahtuu oikeasti, mutta tuosta voisi uumoilla että ohjeistuksen kannalta usko on mennyt vasta ihan viime hetkinä.