Inderesin kahvihuone (Osa 6)

Jospa kyse on siitä, että palkka on niin pieni, ettei sitä kehtaa julkaista Tällainen oli eräs avoin vastaus kyselytyutkimuksessa, jossa tutkittiin työnhakijoiden kokemuksia työpaikkailmoittelusta.

2 tykkäystä

Siitä samaa mieltä, että ihan taatusti tuolla on paljon pörssissäkin firmoja, joilla olisi prosesseissa paljonkin tehostamisen varaa.

Sitä en kuitenkaan purematta niele, että firman kuin firman olisi realistista saada koko tilinpäätös ulos (tarkistettuna) kahteen viikkoon.

Tietämättä todellisuudesta mitään, voisin kuvitella vaikkapa Sammolla olevan varsin hyvät, asianmukaiset ja kenties modernitkin resurssit käytössään taloudessa, mutta konsernirakenteesta ja omistuksista johtuen konsolidoidun tuloksen saattamisessa ilmoille kestää. He julkaisevat myös todella laajasti erinomaista matskua tulosjulkaisujen yhteydessä, ja vaikka osa datasta tuleekin näihin pohjiin varmaan automaattisesti, osa vaatii varmasti manuaalista jumppaa.

Myös monen nykyään osarinsa vaikkapa kolmeen-neljään viikkoon pusertavan varmasti olisi mahdollista kiriä aikatauluaan, mutta se vaatisi lisää käsipareja, joilla ei välttämättä osarareiden/tilinpäätöksien ulkopuolella olisi tarpeeksi muuta hommaa. Ei sekään ole tehokasta. Toki joukossa on myös niitä, joilla työkalujen ja prosessien päivittäminen nyky henkilöstöresurssein voisi ajaa saman asian.

Sote-alalla irvokasta, kun potilasturvallisuus vaarantunut vuosia ja kiireestä tehty kymmenittäin haiproja ja sähköposteja esi-ihmisille ja sitten A-studiossa selitellään, että “Meillä on ollut koko ajan (määräaikaisia laittomasti ketjutettavia) virkoja (tessin minimipalkalla) auki mutta kertakaikkiaan ei ole hakijoita!”

19 tykkäystä

Kuten sanoin, alkuperäinen kommentti kahdesta viikosta oli ehkä vähän provosoiva. Mielestäni on hyvä suoritus, jos tulos julkaistaan neljän viikon kuluessa. Huono suoritus, jos siihen menee yli kuusi viikkoa.

Minulla on parinkolmen pörssifirman tai vastaavan kokoisen listaamattoman firman tilinpäätöshumppaan ollut näkyvyyttä. Väittäisin että jos ei tulos ja tase valmistu neljään viikkoon, niin on taloushallintojärjestelmään investoinnit tekemättä (mennään jollain ysärivirityksellä), prosessit retuperällä tai henkilöstö osaamatonta.

Suurinta osaa yhtiöistä ei johdeta ulkoisen raportoinnin tiedoilla (toivottavasti). Tätä varten on ihan omat sisäiset luvut ja mittarit. Ainakin pienissä ja keskisuurissa yhtiöissä usein sama porukka työskentelee sisäisen kuin ulkoisenkin talousdatan kanssa, joten mitä nopeammin saadaan osarit pukattua ulos, sitä laadukkaampaa tiedolla johtamista voidaan mielestäni harrastaa yhtiön liiketoiminnassa.

Sampon resursseihin ja systeemeihin ei itselläkään mitään näkyvyyttä, mutta ainakin nätit leiskat ja selkeät materiaalit heillä on. Tietoa tuotetaan paljon, mutta suuri osa tuosta “lisäarvoa tuottavasta” materiaalista on sitä ei pakollista, minkä tuottamiseen menevä aika on juuri tuota “pakollisen pahan” ulkopuolista aikaa. Heillä siis selvästi ei tee tiukkaa tuottaa ulkoisen raportoinnin vaatimat tiedot, hyvä niin.

Kritiikkini koskee siis esim. Kamuxia, jolla kestää tajuttoman pitkään saada tiedot ulos, vaikka koittaakin profiloitua “tiedolla johtamiseen” erikoistuneeksi konserniksi.

Olen samaa mieltä jos venäläiset pääsee olympialaisiin niin on Suomalaisten boikotoitava kisoja.

39 tykkäystä

Onko noilla Red Eyen analyyseillä ollut mitään arvoa koskaan? Tai no joo, niin kauan kun kaikki paskakin meni koilliseen, olivat hyvin kärryillä kun vetelivät viivoitin-estimaatteja, mutta kääntyneessä markkinassa heillä on tainnut jäädä pahiten “levy soimaan”… Laitetaas vastaus tänne Kaffehuoneen puolelle kun lähti niin off-topikiksi :sweat_smile:

10 tykkäystä

No joo… Sen takia naureskelinkin perään kun noissa on aina basecasekin joku 5x päivän kurssiin🤣

Foorumilaisten ostot selviää parhaiten osto ja myynti -ketjusta. Mene sinne ja käytä hakua, jos uskot parviälyn voimaan.

Näkemykselleen tukea voi hakea myös vilkaisemalla mallisalkun positiot ja liikut kyseisissä yhtiöissä.

1 tykkäys

Tuossa ylemmässä ilmoituksessa on tarjolla määräaikainen työsuhde, jonka aikana kai tapahtuu ”osaamisen testaus” ja sen jälkeen mahdollisuus vakisuhteeseen.

Onko tuollainen testaus peruste määräaikaisuudelle?

Haiskahtaa siltä että ammattilainen otetaan pikkupalkalla töihin ja lupaillaan että sitten kun vakinaistetaan niin nostetaan liksaa, no nostetaan toki, mutta ei kuitenkaan ihan sinne minne luvattiin. Ja taas iski työvoimapula kun jeppe sit lähti.

Haiskahtaa kyllä ko firma ihan noiden ilmoitusten perusteella.

Ja siis ei niille uusille voi luvata parempaa palkkaa kuin vanhoille ja koko firman palkkatasoa ei ole varaa nostaa. Minkäs teet, mutta voisihan asioista tosiaan puhua niinkuin ne ovat.

18 tykkäystä

13 tykkäystä

Oma nyrkkisääntö näissä on, että bear case on base case ja siltä pohjalta sitten miettimään…

Kova usko kyllä säilynyt Smart Eyehin heillä. Taitaa vieläkin olla top picks?

Mikä bensan hinnan romahdutti? Turussa myydään jo 1,712.

2 tykkäystä

Ja muuttavat ainoastaan siksi, kova oletus.

En muuten pidä tästä suolaamisesta. Yrityksestä ei tiedetä muuta kuin artikkelissa ja ilmoituksessa mainitut asiat ja se, ettei palkkaa osattu suoralta kädeltä kertoa. Ehkä ei tiedetä mitä kaveri osaa tai sitten syy on juuri epäilty matala palkka. Yrityksestä toimintatavoista ei kuitenkaan tiedetä tarpeeksi ja silti se ollaan valmiina painamaan alimpaan luokkaan, perin erikoista. Toivottavasti tästä toimesta jäi sinulle jotain kättä pidempää elämän polulle. Voin ihan kokemuksesta kertoa ettei se työntekijöiden saaminen ole kovin helppoa ja syynä on monesti juuri tuo kaupunkien ja asutuskeskusten houkuttelevuus. Yritys on väärässä paikassa ja se on helppo myöntää.

Viittasin omaan yritykseeni.

5 tykkäystä

Top pickseistä löytyy, mutta salkun pienimpänä omistuksena 3,X% painolla.

2 tykkäystä

Haluan kirjoittaa omia ajatuksia kun vietin muutaman viikon auringossa Teneriffalla ja se synnytti uusia ajatuksia liittyen myös sijotus toimintaani.
Muuta keskustelua en niin ole seurannut. Vaikka elän yksin ja minulla ei ole lapsia niin vanhemmat elää vielä ja olivat myös mukana tällä matkalla. Pointi on viime vuodet on ollut kovaa säästämistä ja kaikki on pistetty pörssiin.Tähän haluaisin hieman muutosta eli vähän edes rahaa käyttää että pystyisin vuosittan viettämää lomaa kuukauden tai kaksi heidän kanssa jossain lämmössä. He vielä jaksavat matkustaa ehkä vielä muutaman vuode,elämää ei ole siis hukattavissa vaan toimia nyt niin kun se on vielä mahdollista! Pörssi sijoitukset tulee siinä rinnalla mutta vain vähän eri painolla.Kuitenkin olen kulkenut heidän kansaan pitkän ja mielenkiintoisen matkan. Kun nyt katsoo tämänkin päivän säätä niin ei kahta sanaa!

28 tykkäystä

Voisi kuvitella, että jos base-caseen on matkaa +250% niin kannattaisi vähän suuremmalla painolla pitää.

3 tykkäystä

Tässä on analyysikoulun viimeinen osa. :slight_smile:

Premiumin avulla näet kaikki analyysikoulun materiaalit kokonaisuudessaan.

Muista myös hyödyntää tämä Premiumi sijoitusjuttujen verovähennyksissä.

4 tykkäystä

Tämän päivän tunnelmia taas…

7 tykkäystä

Onkohan tuo nyt väärällä paikallakaan, kun kasvukaupunki Kuopio. Ilmoituksen osoitteesta 1,5km keskustaan. Yliopistokaupunki, ammattikoulu, ammattikorkeakoulu, teku: nuoria, viinaa ja bileitä riittää.

10 tykkäystä

Smartin kurssi kääntyy äkkiä, jos Red Eyen base-keissin hahmotelmat toteutuvat. Kaipa ne jotain tietävät, kun tutkivat luultavasti yhtiötä tarkemmin kuin kukaan muu. Yhtiöllä on kuitenkin toimiva teknologia ja merkittävä markkinaosuus. Epäilykset liittynevät siihen tuleeko teknologia koskaan käyttöön isolla volyymilla ja riittääkö rahat ennen sitä. Mutta jos base-case toteutuu, niin eiköhän kurssi ole lähellä heidän arviota.