Inderesin kahvihuone (Osa 6)

Miten on arvon sijoittajaystäväiseni, mikäli pörssin rallattelusta, sijoittajien optimistisista odotuksista inflaation suhteen ja tämän hetkisistä Euroopan talousennusteista huolimatta näkisimme loppuvuonna laman, olisiko se edelleen kaikkien aikojen ennustetuin lama?

image

34 tykkäystä

Taitaa lamasta puhuminen olla vähän rajua ja ennenaikaista spekulaatiota.
Vaikka lamasta ei taida olla virallista määritelmää, niin yleinen määritelmä taitaa olla että, bruttokansantuotteen täytyisi laskea vähintään 10 % tai taantuma kestäisi yli kolme vuotta.

1 tykkäys

Tähän vaikuttaa moni asia:

  1. Kummassa vaihto on suurempi? Eli kummassa on helpompi saada kaupat tehtyä oikeaan hintaan heiluttamatta kurssia.

  2. Missä yrityksen pääkonttori / päälistaus on? Pörssitiedotteet, uutiset yms tulevat tämän mukaan ja se voi olla hyvä tiedostaa että kaupankäyntiaika on eri pörssistä riippuen

  3. Pörssipäivät (kaupankäyntipäivät) voivat myös erota merkittävästi. Yhdysvalloissa ja Italiassa on eri pyhäpäivät ja pahimmillaan et voi tehdä kauppaa merkittävän uutisen tullessa ulos (kts kohta 2).

  4. Valuutanvaihtokustannukset (näiden merkittävyys toki riippuu summista, sijoitusajoista, välittäjästä jne). Tämä siis koskee vain kaupankäyntiä. Kurssiin valuuttamuutokset kyllä heijastuvat ostopaikasta riippumatta.

  5. Kaupankäyntikustannukset todennäköisesti erit (riippuu välittäjästä toki)

Varmaan muitakin tekijöitä on. Mutta antamillasi tiedoilla itse suoraan kysymykseen ei voi vastata.

4 tykkäystä

Totta puhut!
Tuo taantuma on termi jota tässä tarkoitin.

Tässä karhuillessa vain ihmettelen maailman menoa ja sitä, että mihin ylimääräisen käteisen laittaisin.
Mikäli ollaan uuden nousun kynnyksellä ja inflaatiomurheet ovat menneitä, olisiko nyt oikea hetki laittaa rahaa rakennusliikkeisiin, jotka makaavat pohjamudissa? Miksi ei?

Jep.

Olen myös ihmetellyt, miksei moni Tesla-bulli vain osta osaketta ja anna asian olla. Sitten juhlat voisi pitää omassa salkussa, eikä tarvitse tuulettaa jokaista 10% nousua tai myytyä autoa somessa ja foorumilla :smiley:

Keskustelussa ylipäätään jankataan aina siitä, onko Tesla 1.) hyvä auto, 2.) hyvä yhtiö, 3.) kertoimiensa arvoinen suhteessa muihin autovalmistajiin. Vaikka kaikkiin vastaus olisi kyllä, ei Tesla silti välttämättä ole erityisen hyvä sijoituskohde.

100 tutkimustyötunnin jälkeen olisi hyvä kääntää katseensa muualle osakemarkkinoilla. Löytyykö jostain parempaa paikkaa rahoille? Tuntuu, että monen Tesla-sijoittajan vaihtoehtoiskustannus on VW tai Toyota :smiley:

Kulttuuri yhtiön ympärillä on usein toimitusjohtajansa näköinen. Siksi tykkään asiallisista, harmaista ja luotettavista toimareista.

44 tykkäystä

Oon kyllä samaa mieltä. Tuntuu kyllä myös, että bearit vääntää kaikki uutiset huonoiksi, ja ketjuun kaivetaan ties mitä tietoa, mikä ”kaataa Teslan” seuraavan 5 vuoden aikana. Toki haastaminen molemmilta puolilta on tärkeetä, mutta vähän toi ketju menee teinipoikien huuteluks. Popcornia kyllä tarvis :laughing:

6 tykkäystä

Voisko vaikka @Alex_af_Heurlin1 ottaa tästä polttoainehinnan ihme nousuista keskiviikkoisin vähä tutkimusta ja kirjottelua? :thinking: Tai vinkata vaikka kolleegalle :slight_smile:

2 tykkäystä

Venäjän mobilisaatio etenee

10 tykkäystä

Hyvää huutelua kyllä keskisormi pystyssä tuolla ketjussa :sweat_smile:.

Odotan vastaustasi.

:joy: :joy:

3 tykkäystä

Kilpailutilanne sit varmaan helpottaa yllättäen sunnuntainako se oli?

1 tykkäys

Mitähän se päivämäärä 5.2 tuokaan tullessaan pumpuille?

EU:n tuontikielto laajenee helmikuussa raakaöljystä koskemaan myös öljytuotteita kuten dieseliä.

Jos on dieselauto niin ehkä voisi pumpulla käväistä ennen tuota.

Ja taas päästään päivittelemään Kamux-ketjussa kuinka on liikaa dieseleitä varastossa ja liian vähän sähköautoja. Viime viikolla oli toisin päin.

:upside_down_face:

4 tykkäystä

Eikös nämä bensanmyyjät aina vetoa varastoihin, nyt voimassa olevat hinnat näkyvät viikon parin viiveellä, niin alaspäin kuin ylöspäin :disguised_face:

En ehdi näin päiväsaikaan seuraamaan kahvihuoneen keskusteluja, mutta onko Padma siis ostamassa Teslan Kamuxilta vai sittenkin Sakalta🙂?

17 tykkäystä

Piti vilkasta vähän itelläki taas Tesla-ketjua. Lepikön päänahka on kovaa valuuttaa ketjussa, aissaatana :joy: Ei siinä mittää, välillä kaverin ulosannista saattaa kyllä saaha vähän ylimielisen kuvan.

6 tykkäystä

Yleinen sijoitusohje on, että sijoita vain sellaiseen mitä ymmärrät.

En ole sijoittanut Orionin osakkeisiin :sweat_smile:

27 tykkäystä

Treidatuimmat osakkeet Euroopassa Degirossa.

19 tykkäystä

Eipä yllätä koska eurooppalaiset tarpeeksi ison vaihdon osakkeet liikkuvat jenkkilappuihin verrattuna kuin rammat möhköfantit ja treidaajat kaipaavat liikettä.

3 tykkäystä

Muistakaa (kanssaomistajat) että tästä hetkestä → 16.2. on aika tarkaan 3 viikkoa :smiling_face_with_three_hearts: :heart_eyes: :heartbeat:

Siinä ehtii jonku satatuhatta tykytystä tuntemaan :slight_smile:

I’m just here to help :woman_teacher:

1 tykkäys