En voi sanoa, että olisin kokenut erityisen rankan elämän tai ettenkö olisi ollut onnekas… onnea on ollut paljon omalla kohdallani. Eli en voi isosti mistään valittaa, vaikka haasteita on ollut. Kaikilla on isoja juttuja elämässään ja jos oletat jonkun päässeen helpolla, niin voit olla hyvinkin väärässä… ikinä ei voi tietää, mitä toinen on kokenut. Tässä oli vähän pohjustusta, sille, mitä kirjoitan seuraavaksi.
Minulla on erilaisia ominaisuuksia ja kaikki eivät ehkä niin helpota elämää sekä minulla on adhd, joka on vahvana. En toki voi tuota ylivilkkauta kaikesta syyttää ja on asioita, että peiliä olisin voinut enemmänkin katsella… ei ihastellakseni itseäni, vaan ottaakseni oppia virheistä jne. On siis ollut “vähän” haasteita koulussa ja kaikkialla muuallakin, eli saatoin lukea lukion kokeisiin 30-40 tuntia ja lopputuloksena oli huono arvosana. Olin kaikissa asioissa huono; liikunta, käsityöt, kielet, matiikka ja muissakin kouluaineissa, mutta kovalla työllä sain lakin, vaikkakin toki surkeilla arvosanoilla. Nämä vaikeudet näkyvät toki muussakin elämässä ja käytinkin koulua vain esimerkkinä.
Mutta joo… kovalla yrittämisellä päässyt koulussa jotenkin eteenpäin ja työelämässä olen antanut kaikkeni, vaikka teen hyvin hyvin tavallista päivätyötä, mutta joka päivä pää sauhuaa ja kovalla yrittämisellä olen työssäni (omasta mielestäni) hyvä. Ei edes vieressä istuvat ja ystävät tajua ymmärrettävästi, kuinka vaikeaa oppiminen voi itelleni olla. Kaikki tällaiset huonommuuden tunteet syövät luonnollisesti itseluottamusta, mutta aikanaan vajaa 25 vuotta sitten löysin salin, joka on ollut henkisesti (ja fyysisesti) tosi tärkeä itselleni, miten olisinkaan pärjännyt henkisest ilman sitä. Ensiksi tehtiin penkkiä 20 kilolla, joka tuntui hirmuraskaalle ja päättäväisesti kovaa treenaten noin 20 vuodessa nousi yli 160 kiloon. Tosi tärkeä asia elämässä ainakin itelleni, että on jossain hyvä ja joka tuo hyvää fiilistä.
Treenivuosia ollessa takana päälle 20 vuotta, niin tajusin, että paikat ovat vielä ehjät, mutta kehitystä ei tule enää juurikaan, vaikka itselläni oli Suomen parhaimpiin kuuluva PT ja kova motivaatio. Joten jo loukkaantumisriskien takia päätin lopettaa tavoitteellisen treenaamisen, jonka vaihdoin kovaan treeniin, mutta turvallisempaan, jossa ei enää tavoitella valtavia rautoja. No salin tilalle oli pakko keksiä jotain, missä yrittää täysiä, joten löysin sijoittamisen.
Löysin indeksirahastot ja sitten löysin Inderesin. Ekaksi vähän varovaisia viestejä ja sitten tulin hiljalleen omalla persoonallani mukaan keskusteluun. Hiljalleen aina vaan enemmän ja enemmän rupesin seuraamaan sijoitusjuttuja; säästämisaste mulla on ollut aina kovin korkea ja nyt sitten olin täysillä kiinni tässä hommassa. Paljon töitä ja paljon sijoitusjuttuja, sitten hain Inderesille töihin, niin sitten Verneri lähestyi mua tarjoamalla moderaattorin hommia, joista olin salaa haaveillut. Yhtäkkiä saan jutella ihailemani Pulkkisen sekä monien muiden huipputyyppien kanssa, kuten Mikaelin jne. Itsetuntoani on valtavasti nostaneet foorumilaisten, Inderesin ja joidenkin tahojen kehut… eikä sitä aina osaa sanoa, mitä ne ovat merkanneet mulle.
Salitreenaaminen on ollut mulle elämäni ehdottomasti kovimpia onnistumisia tuloksineen, koska se vaati noin 20 vuotta tavoitteellista treenaamista ja meno oli mielestäni jossain vaiheessa kuin huippu-urheilijalle, vaikka kovissa kisoissa en olisi yhtään pärjännytkään. Toinen todella kova onnistumiseni oli ylioppilaslakki, johon ei kukaan järkevä ihminen olisi uskonut. Kolmas kova onnistuminen on ollut vaurastuminen, vaikka suurimman osan työurastani olen ollut pienituloinen duunari, niin ehkä muutamien vuosien päästä mulla on 0,5 millin omaisuus. Yksittäinen elämäni isoin saavutus on tämä Alokas haastattelee -ketjuni, jonka perustamista jännitin todella paljon ja nyt sitten ollaan tässä vaiheessa, kun katson Keskivälin tviittiä haastattelustani, jossa tykkääjinä ja tviitin “jakajina” on upeita ihmisiä, joita olen pitkään arvostanut.
Ilman huikeita vanhempiani olisin syrjäytynyt, koska minunlaiseni tarvitsee apua, tukea ja kannustusta sekä olen kiitollinen tästä yhteiskunnasta, jossa elän ja se on ollut minulle hyvin ymmärtäväinen sekä tukeva. Minulla on ollut onnea, että aikanani sain työpaikan, joka sopii mun persoonalleni ja ominaisuuksilleni - siinä oli paljon tuuria pelissä. Se on totta, että olen tosi kova yrittämään, mutta ilman edellä mainittuja asioita olisi käynyt aika toisin. En ole mikään, mistä saisi sankaritarinan tai en ole mikään uhri ja ei vain diagnoosini ole ollut esteenä, vaan kyllä ihan minä itsekin olen ollut esteenä ja monia asia on ollut vain minusta itsestäni kiinni.
Haluan sanoa myös sen, että yritetään ymmärtää toisia - olla empaattisia ja katsoa ehkä enemmän peiliin omalta osaltaan eikä toisinpäin. Jos olisin yrittänyt kuin “vain” aika ahkerat menestyneet kaverini, niin en tiedä, olisinko syrjäytynyt, olisiko työpaikkaa… no lakkia ei varmasti olisi tullut. Olen normaalin ihmisen silmin kuitenkin vain ihan perustyyppi, jolla pitäisi olla samat eväät kuin muilla eikä edes kaikki ystäväni ole tienneet vaikeuksistani, josta tässäkään osaa oikein ymmärrettävästi avata. Jos olisin normiahkerana syrjäytynyt, niin mua olisi pidetty vain itsekkäänä ja laiskana monien silmissä, niin sitten voi miettiä sellaisia muita näennäisesti kaikinpuolin “taviksia”, joilla on vahvemmat diagnoosit tai heikkoudet tai olosuhteet(!) kuin mulla, mitä muut eivät huomaa, jotka ovat yrittäneet kuitenkin kuin muut, mutta ovat syrjätyneet/lamaantuneet tai pahasti masentuneet. Auttaminen ja empatia antavat paljon enemmän kuin ennakkoluuloinen ja tietämättömyydestä johtuva “huonosti menevien” tuomitseminen. Toki vastuuta pitää ottaa en minä sillä.
Anteeksi paasavasta viestistäni, joka on kuin taideprogebiisi, josta on vaikea saada punaisesta langasta kiinni. Toivon ettei viestäni lueta kuin piru Raamattua enkä ehkä tästä viestistä lähde keskustelemaan sen enempää, vaikka toki viestissäni on varmasti aukkoja ja ajatusvirheitä. Tiedän monien iloitsevani mun puolesta, koska ihmiset nyt useimmiten ovat empaattisia ja taisin vähän tässä nyt ylpeillä, mutta olenkin ehkä vähän jostain näistä asioista ylpeä ja onnellinen. Toivon kovasti myös, että viestini herätti jotain ajatuksia ja ymmärrystä toisia ihmisiä kohtaan.
Kiitos kaikista kehuista, tykkäyksistä, kannustavista sanoista ja opeista, mitä olen saanut täältä!