Googlen logossa on kaikki kirjaimet helposti tunnistettavissa. Nokian uusi on siinä ja siinä että tuleeko virhe tulkintoja. Google on myös säilyttänyt tunnistettavan väri teeman järjestystä myöten vuoden 1999 versiosta asti.
Ilmeisesti kaffehuoneella ihmetellään vanhoja logoja, inderesilläkin oli ennenvanhaa varsin mielenkiintoinen logo:
Juu en ottanut kantaa Nokian logon onnistumiseen. Vain siihen että tuskin sitä on hatusta vartissa vedetty.
Voi myös olla että Nokian logon tarkoitus on nimenomaan tehdä pesäeroa ja vieraannuttaa Nokian maineesta ja historiasta joillain saroilla.
Katkoa joitain mielleyhtymiä niihin viiteen kirjaimeen.
Tein tässä aggressiivisen ennustuksen miltä Firefoxin logo näyttää vuonna 2030
Graafikot luulee että me halutaan jotain yhtenäisiä värimaailmoja ja minimalistisia gradientteja.
Ovat väärässä! Me halutaan se liekehtivä kettu!
Tämä tässä on gnu. Hän on sorkkaeläin Afrikasta. Lajiltansa hän on juovagnuu ja lajityypillisesti hän lähtee sinun kanssasi mielellään muutamalle oluelle. Kun kerrot huolistasi ja murheistasi hänelle, niin hän laittaa reggaeta soimaan, katsoo rauhoittavasti silmiisi ja toteaa että kaikki kyllä järjestyy. Vaikka et häntä tunnekaan niin olet aivan varma, että gnu on hyvä tyyppi!
Tässä sen sijaan on G-kirjain, jonka lapsonen piirsi alakoulun äidinkielen tunnilla kun harjoiteltiin aakkosten kirjoittamista. Siinä on montaa eri väriä, koska saatiin juuri käyttöön uudet värikynät ja niitä piti päästä testaamaan. Piirros päätyy ylpeän vanhemman jääkaapin oveen viikoksi, jonka jälkeen se vaivihkaa laitetaan roskikseen, minne tämä nykyinen ääriminimalistinen logotrendi myös kuuluisi.
Logon muutos bauhaussiin tai vaikka mihin de stijl suuntaukseen usein kumpuaa näissä jostain muualta. Se tyyli voi olla yritystä vanhempi, mutta sanoma ei kulje käsi kädessä sen kanssa. Tämä on enemmän aallon mukana ratsastamista kuin vaikka Saksalaisen modernismin suosio. Logojen ja imagen ”blanding” oli hyvää bisnestä ja nyt on alettu ottamaan askelta taaksepäin. Commercialization oli näiden LVMH ja Kering yhtiöiden arvostus rahaan eikä johonkin suuntaukseen meneminen.
Burberry lähti kovasti tähän mukaan ja yritti pakolla saada tätä nuorempaa polvea ovesta sisään, kun näkivät trendikkäiden talojen printtaavan mitä älyttömimmillä asioilla rahaa.
Kassalla olleena tehnyt huomion, että pahimpia oli vanhat ihmiset. Ulkonäköä arvostellaan päin naamaa tai sitten saadaan hepuli, kun tervehdit → Minä: “Terve”, Ukko: “väärä diagnoosi” Minä: “takaisin kaksi euroa neljäkymmentä senttiä” Ukko: “nelkytä milliä, kakskytä senttiä”… huorittelut joo kollegoille ja sitten vaan itkemään taukotilaan, ei enää ikinä kassalle! Palkka oli naurettava…
Vanha kunnon Indernet Stocksplorer
Katsojan silmään logo, jossa olisi enemmän syvyyttä ja vivahdetta, olisi vaikuttavampi. Logon tehtävä taitaa olla toistettava ja tunnistettava.
Kaipa nuo siksi haluaisivat yksinkertaistaa logoa mahdollisimman paljon.
Mitähän käy Coca-Colan logolle, kun lapsille ei enää opeteta kaunokirjoitusta. Alkuperäinen näyttäisi olleen konekirjoitusta.
Ohessa uusi trendikäs logo kokikselle:
Mihin saan lähettää mun 1 miljoonan dollarin laskun tästä vaativasta logosuunnittelutyöstä?
Aktiivisena metron käyttäjänä en voi kun ihmetellä ihmisten käytöstapojen, maalaisjärjen tai molempien totaalista puuttumista. Aivan kaikki ikäryhmät teineistä eläkeläisiin odottavat metroon pääsyä siinä oven edessä noin 10cm päässä. Heti kun ovi aukeaa aletaan rynnimään sisään vaikka ihmisiä on tulossa samaan aikaan ulos. Fiksuimmat yksilöt tekevät siihen keskellä puolen ihmisen mentävän aukon mitä tyhmemmät kanssa yksilöt alkavat takaapäin sitten tukkimaan. Sama letkajenkka tapahtuu ruuhka-aikoina ja niiden ulkopuolella. Onneksi en joudu usein matkustamaan ruuhka-aikoina.
Toista se on Japanissa. Kymmenen kertaa enemmän matkustajia ja kaikki sujuu siistissä järjetyksessä ilman yhtäkään rynnijää.
Tässä kohtaa ajattelin että kylläpäs sijoitusfoorumilla mennään syvään päätyyn kun ruvetaan puhumaan GNUsta.
En tiedä olenko helpottunut vai pettynyt kun huomasin olevani väärässä.
Mä voin konsultoida sun puolesta ja toimia välittäjänä, jos paljastat erinomaisen fonttisi.
Otan toki 30% komissiopalkkiot ja 2% rojaltit jokaisesta myydystä Coca-Cola litrasta. Sulle kertakorvaus taiteilijan työstä.
”Varsin mielenkiintoinen” on aika kohtelias ilmaus tästä
Kelasin sitten 1500+ viestiä ohi, kun ei näitä ehdi lukea edes päätyönään. Ei siellä varmaan mitään kiinnostavaa ollut, toivon mukaan.
Vähän hankala konsepti, kun yhdessä ketjussa on kaikki maan ja taivaan väliltä ja uutta viestiä pukkaa vajaa sata päivässä. Menee kaikki hienot osinkoja vai omien ostoja -kinastelut ohi suun.
Aina miettinyt onko joka toinen näsäviisastellut joko:
“Pannaanko pussiin?”
- “Kiitos, mutta olen jo naimisissa, heko heko”
Tai:
“Oisko kakskytsenttistä?”
- “Joo, muttei nyt viitti vilauttaa, heko heko”
Joo kyllä töitä on mukava tehdä 9.70euron harjottelijapalkalla. Itse jos sanoisi asiakkaalle edes vähän takaisin, niin saisi monoa persuksille aika nopeasti.
Kyllä tässä vakavasti harkitsen lopareita, ja nuoruuden nauttimiseen keskittymistä. Töitä ehtii tehdä muulloinkin.
E: koulussa tulee oltua kuukaudessa n. 125h ja töitä siihen päälle 90h. Burnoutin partaalla mennään. Myymälöpäällikön juttusille alkuviikosta, koska liika on liikaa.