Kolumbian hallitus ei joudu taistelemaan pelkästään huumejengejä vastaan. Nyt myös virtahepoja. Kahden rintaman sota on aina huono asia.
Kolumbian ympäristöministeriö nimesi virtahevot haitalliseksi vieraslajiksi viime vuonna, ja kasvavaa kantaa ei olla saatu taltutettua.
Vihollinen leviää nopeasti.
Virtahevot ovat lisääntyneet vauhdilla ja useat niistä ovat lähteneet tilalta ja aiheuttaneet harmia Antioquian alueella. Escobar hankki aikoinaan neljä virtahepoa, ja nykyään niitä on Antioquian alueella noin 150.
Sijoittaja.fi on tehnyt kolmesta jenkkiteknologiaosakkeesta ( Broadcom, Lam Research ja Microsoft) tiiviin jutun.
Teknologiasektorin osakkeet laskivat rajusti viime vuonna, mutta ovat puolestaan nousseet vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana. Poimimme vertailuun kolme erilaista yhtiötä, jotka ovat pärjänneet tänä vuonna hyvin. Listalle päätyi yksi maailman johtava puolijohdevalmistaja Broadcom, teknologiajätti Microsoft ja puolijohdeteollisuuden laitteita valmistava yhdysvaltalainen Lam Research. Kaikkien listalle päätyneiden osakkeiden kokonaispisteet ovat Osaketyökalussa korkeat ja löytyvät myös Sijoittaja.fi:n omasta Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkusta.
Tästä on ollut juttua jo tuolla Venäjän aggressiot -ketjussa, mutta laitan myös tänne. Liputtakaa jos tarpeellista. Suosittelen kaikkia antamaan Alkolle asiallista palautetta ja perustelemaan, että Pernod Ricardin tuotteet kannattaa poistaa myynnistä.
Syy, miksi näin Alkon kannattaisi toimia: Pernod Ricard palaa tekemään liiketoimintaa Venäjälle ja tukevat näin ollen laitonta hyökkäyssotaa ja kansanmurhaa Ukrainassa.
Älkää uskoko pelkkää Twitter tiliä. Firma itse ilmoittaa tämän.
In a statement sent to the local newspaper “Kristianstadsbladet,” The Absolut Company emphasized that the goal of providing products to Russia is to protect local workers and ensure financial stability for the organization over there.
Fortumilta ihmeellistä toimintaa. 8/2022 tehty kallis yritysaktiivi sähkösopimus jossa 6kk irtisanomisaika (nyt jälkikäteen katottuna sopimusehdoissa lukenut: Sopimus siirtyy Asiakkaan muuton tai muun sähkönkäyttöpaikan muutoksen johdosta, jolloin Asiakas ei voi tällöin purkaa tätä sopimusta.) 1/2023 vaihdettu toiseen sähköyhtiöön pörssisähkösoppariin. Ennen vaihtoa tiedusteltu Fortumin asiakaspalvelusta että syynä on: muutto että aiheutuuko mitään sopimussakkoa tästä ja vastattu että ei tule seuraamuksia ja että on perusteltu syy. Nyt sitten uhkaavat 905€ sopimussakolla Huomenna soittoa ja kysyn puhelintallennetta…
2022 luvuilla tuossa sinisellä asuu jo lähes 28%.
Siitä voisi poistaa Vihdin, Kirkkonummen ja Nurmijärven eli noin puolet alueesta ja olisi edelleen tuo neljäsosa.
ChatGPT ei ole tiedonhakutyökalu, vaan tekstintuottotyökalu. Se voi kertoa sulle ummet ja lammet jostain julkaisusta, tai vaikka kirjottaa koko julkaisun uudelleen, vaikkei kyseistä julkaisua ole olemassakaan. Toi on ehkä vähän vaarallista, miten uskottavasti se kertoo asioita ja tarjoaa linkkejä asioihin vaan, koska sen algoritmi toimii niin. Todennäköisesti lukija haluaa linkin → GPT luo linkin. Se ei tarkoita, että linkki veisi jollekin oikeasti olemassa olevalle sivulle.
Äh, ei tämmöinen masokisti syty jos joku yksittäinen osake tai sektori tippuu -50%. Ihan liian kesyä puuhaa elleivät pankkiirit hypi pilvenpiirtäjistä alas ja Kauppalehtiläiset huuda osakemarkkinoiden tuhoutuvan
Syyllinenkin tähän kaikkeen on helppo löytää. Pirun valtiot ovat vivuttaneet taloutta yhdessä keskuspankkien kanssa finanssikriisistä lähtien ja mahdollistaneet yrityksille poskettoman liikevaihdon kasvun sekä huippukannattavuuden.
Eipä noita velkavuoria pystytä pelkillä leikkauksilla hoitamaan, mutta kun tulee lähitulevaisuudessa ne kunnon veronkorotukset ja tätä talouden velkadopingia aletaan purkamaan, niin odotan kannattavuuksien palaavan normaalimmille tasoille ja sen tulevan isona shokkina ikuisen nousun sokerilla kyllästetyille zoomereille. Siinä vaiheessa kun noita järkyttäviä alijäämiä aletaan vihdoin korjaamaan niin Apple on taas P/E 10 -lappu
Juurikki ei taaskaan valitettavasti päässyt mukaan pippaloihin . Jos siellä oli joku muu sinitukkainen, niin pahoittelut Juurikilta.
Ei päässyt Juurikki, mutta ystävä (asuu kauempana kuin Tampere) pääsi. Tärkein Juurikin pyytämä kysymys jatkoille oli, että eihän Verneri tarkoittanut aiemman videon pankkisektorin roskakorin penkomisellä mitään suhteessa suomalaisiin pankkeihin. Ei ollut kuulemma tarkoittanut, vaan puhuu globaalilla tasolla (USA, EU ja mitä niitä on) tai jotain sekä myönsi ainakin Suomen & muiden Pohjoismaiden tiukan pankkivalvonnan toimivuuden. Tulkinnan tulkintaa tietysti, mutta @Verneri_Pulkkinen varmaan tarkentaa, jos haluaa.
Kivat pippalot kuulemma.Tervetuloa seuraavaksi Tampereelle, Suomen seuraavaan pääkaupunkiin.
Ja anteeksi, Aili hyvä, kun Juurikki on sinua aiemminkin tahtomattaan loukannut. Nimimerkeille saa heittää huumoria, jopa pikkuilkeää huumoria, mutta teille omalla nimellä esiintyville ei. Pitäisi saada viesteihin luottamusmerkki myös tässä suhteessa.
Mä tiedän, että sulta se tulee rakkaudella ja ei liian usein. Vastapainona vielä kaikkea Juurikki taikaa, niin ei mua haittaa.
Se on juu totta, että itsenään esiintyvänä heittäytyy ehkä nimimerkkejä enemmän vaaraan. Varsinkin kun täällä on lukijoina ilmottautuneita työkavereita. Mutta sellasta elämä on. Törmää niihin muuallakin vapaa-ajalla kuin vain netissä.
The stock market rally bounced back from Wednesday’s downside reversal, with the major indexes gaining momentum during Thursday’s session, closing near intraday highs.
- The Dow Jones Industrial Average rose 1.1% in Thursday’s stock market trading. The S&P 500 index popped 1.3%. The Nasdaq composite jumped 2%. The small-cap Russell 2000 advanced 1.3%.
U.S. crude oil prices fell 1.1% to $82.16 a barrel, retreating from their best levels in nearly five months.
The 10-year Treasury yield rose 3 basis points to 3.45%.