Olemme tiimissä linjanneet, ettei thumbnaileissa vallitse enää mitään selkeää linjaa, vaan kukin yrittää hyvän maun rajoissa saada kullakin thumbnailila mahdollisen korkean CTR:n (click through rate) aikaiseksi.
Niissä on kuitenkin tuttuja naamoja ja näkyyhän aina feedissä kenen julkaisemia ne on joten tietty brändilinja pysyy mukana.
Hyvä että mainitsit sen olevan sanomaksi väitetty. En ole etsimällä löytänyt yhtäkään luotettavaa lähdettä sille, että Einstein olisi koskaan todellisuudessa sanonut noin. Esim Nordnet kuitenkin jaksaa jauhaa sitä kyllästymiseen asti markkinoinnissaan.
Tässä loistavan Quote Investigatorin tutkinnat sanonnan alkuperästä. Näyttäisi olevan peräisin mainosmiehen kynästä kauan ennen kuin laitettiin Einsteinin suuhun:
Mielenkiintoinen huomio dippiostajien kannalta ja myös Nvidia-bullien ja vastaavien kannalta. Ei taida Incap olla ainut firma, joka on tässä tilanteessa.
Luettujen (kuunneltujen) listalta löytyy kyllä viime kesältä. Muistelisin, että oli ainakin omaan makuun melko suurpiirteinen ilman tarkempaa mässäilyä. Itsellä ainakin meni tuohon “ei edes paha” -kategoriaan, ja myönnän odottaneeni ennakoiden perusteella jopa hieman mässäilevämpää otetta.
Joo NYT PADMA SITTEN OSTAA!
Ja hintakin on yllätys yllätys vahemmän kuin kohtuullinen.
No onneksi omat panokset tässä pienet ja plussalla, mutta voi voi voi…
Tecnotreellä on käyty lukemassa QT “Näin maksimoit johtoryhmän bonukset sijoittajien kustannuksella” oppaan. Leviääkö tämä sama oppi vielä lisää? Tässä taisi olla joku kolmaskin yritys jossa samanlaista hämärää kähmintää tapahtui, en nyt vaan saa mieleen mikä se oli.
Hyvät puolet tämän päivän Tecnotree ja Incap uutisissa: Tylsä työpäivä muuttui mielenkiintoiseksi niin aikaa on haihtunut aamupäivällä huomaamatta yhtä tehokkaasti kuin arvoa salkustani