25€ saa saunakivet tatuoida nyytteihin
Olipa aivan kuin ilmetty @Juurikki Sievi Capitalin yhtiökokouksessa, nyt tosin ehti jo lähteä pois kesken toimitusjohtajan puheenvuoron, joten tuskin kuitenkaan oikea Juurikki kyseessä. Muutoin aika rauhallinen yhtiökokous menossa ja itselleni tämän kauden viimeinen rypistys näihin paikan päällä osallistumisessa.
P.S. Kahvia on kokouksessa näkösällä, mutta ei vielä nautittu.
Terveiset koulumaailmasta! Innostuin tovi sitten tekemään Youtube-kanavan ja ajatus on tehdä jatkossakin materiaalia joka on suunnattu etenkin oppilailleni peruskoulussa. Loppukevät on meillä ysien matematiikassa varattu Oma talous -osiolle. Koitetaan käsitellä monipuolisesti teemaa ja toki sijoittaminen yhtenä osana. (Jos haluaa antaa kehitysideoita/palautetta, niin ihan mielellään saa laittaa yksityisviestiä.)
Ja sitten ihmetellään kansanterveyttä.
Hanasaaren voimala kylläkin on Helenin eli Helsingin kaupungin oma voimala. Mutta miksei?
Taitaa olla aika varma yhtiökohtaisen kurssipohjan löytymisen merkki hyppysissä, kun Nokia-ketjun viimeaikaisten kirjoitusten perusteella saa sellaisen vaikutelman, että kaikki menee päin hel*ettiä ja maailmanloppu on käsillä.
Näyttää kaavasi pitävän luvusta 69 (Nokia 3.69, Harvia 9.69, Intrum 69.00)
Ei ihme että Pepsi se vaan porskuttaa.
Nonii, nyt tämä malli ratkesi!
def calculate_target_price(current_price):
if current_price * 0.8 <= 69 <= current_price * 0.9:
return 69
else:
lower_bound = current_price * 0.8
upper_bound = current_price * 0.9
new_price = random.uniform(lower_bound, upper_bound)
new_price = round(new_price, 2)
new_price = int(new_price)
new_price = str(new_price) + ‘.69’
return float(new_price)
Onko Nordnet alhaalla muillakin?
Oli hetken, nyt taas pelittää.
Nettisivu meni nurin. Appi toimii.
Toki tämän Helenin asiakkaana (vielä pari kuukautta) tiesin. Tämä olisi ollut kunnianosoitus Uniperilta ostettua liiketoimintaa kohtaan, kovin hiilenkatkuisena
Miksi näitä liputettuja viestejä ei näe enää, ennen ne pystyi klikkaamaan auki?
Hyvä näin, se liputushan ja “piilotus” varmisti sen, että jokainen klikkas sen viestin auki ja ainahan sieltä paljastui kakkakikkare Säästyy monta klikkiä per päivä.
Ilmeisesti teknisessä alustassa joku uudistus& hommaa selvitellään että saadaanko palautettua “näkyvyys”- ominaisuus.
Vaikka meillä kaikilla on omat mieltymyksemme, 69 tai vaatehuoneen 199, niin alkoihan tämä hämmentämään ja piti käydä tarkistamassa! Alkuperäisessä viestissäni oli virhe… Nokian laskemani ostohinta olikin 3,67.
Toivottavasti kukaan ei nyt minun takiani hankkinut Nokiaa 3,69 sikahinnalla
Kiitos hyvästä suosituksesta (The Visit -Netflix). Tykkään kauhuelokuvista, mutta se on myös genre jossa on kaikkein eniten luokatonta p@s***…
Usein voi elokuvan alku olla hyvin alustettu ja tunnelma luotu onnistuneesti aina puoleen väliin asti ja sitten koko homma ammutaan yli. Kuten sanoit tämä pärjäsi monille AAA luokan tuotannoille monella osa-alueella!
Toinen positiivinen yllättäjä viimeisen kuukauden ajalta on ehdottomasti Jalmari Helanderin Sisu! Loistava yhdistelmä Tarantinoa ja Ramboa. Jorma Tommila täydellinen valinta sankarin rooliin. Iso suositus jos et ole vielä nähnyt.