Inderesin kahvihuone (Osa 7)

Hyvää nimipäivää @Verneri_Pulkkinen

19 tykkäystä

Olenko ihan hakoteillä, mutta eikö se ole nimelliskasvua? Talouskasvu lasketaan puolestaan reaalisena.

Minä olen kyllä optimisti ja uskon, että meilläkin on mahdollista kasvaa myös reaalisesti (ei toki kahden prosentin vauhtia)

2 tykkäystä

Kolme saunaa! Harvialta tulee kohta posari kun saudit jatkavat futaajaostoksia :astonished:

5 tykkäystä

Helsingin pörssi osaa aina yllättää… omalla tavallaan. :grimacing:

@Jukka_Lepikko

27 tykkäystä

Ilokseni huomaan, että tuolloin olin indeksin alapuolella mutta nyt yläpuolella.

Tulehan ensi kesänä mukaan foorumimiittiin. Ohjelmassa ei ole varsinaista biletystä (ellei sitten tällä kertaa ole epävirallisia jatkoja :wink: ) mutta tapahtumassa pääsee juttelemaan mukavien ihmisten kanssa rennossa hengessä.

Tapahtuma on tosi matalan kynnyksen juttu. Jotkut osallistuvat omilla nimillään, toiset nimimerkeillä. Introverteilläkin on helppoa, kun porukkaa on niin paljon, että keskusteluista voi nauttia myös kuuntelijan roolissa ilman, että jokaiselle tulisi painetta vuorotellen avata suunsa ja kertoa elämäntarinansa.

Yksinäisyys (etenkin miesten) on iso ongelma. Usein miehillä on se haaste, ettei oikein ole järkevää tekemistä, jota tehdä kavereiden kesken, joten ajaudutaan ryyppäämään. Näin joskus vuosia sitten koskettavan seuranhakuilmoituksen, jossa tytär haki isälleen kavereita. Isä oli päättänyt laittaa korkin kiinni ja tarvitsi siihen uuden ystäväpiirin.

Tästäkin syystä oli ilo olla mukana järjestämässä foorumimiittiä. Omalla pienellä panoksellani pääsin taistelemaan tätä suomalaisten miesten epidemiaa vastaan :slight_smile:

55 tykkäystä

Piristystä

8 tykkäystä

Miksi käyttää 50-300 miljardia hetken arvokisoihin, kun “vain” muutamalla miljardilla saa urheilullisesti ja brändillisesti mielenkiintoisimmat kaverit seurajoukkuetasolla pysyvään eetteriin.

Sehän on loogista ja halvempaa ostaa hyväksyntää länsimaissa näin.

Nyt kun Uefa uudistaa liigojen rakennetta sopivasti, tulee painetta antaa villin kortin paikka Lähi-itään kun siihen on sekä urheilullista että taloudellista painetta.

En siis sano että se on hienoa tai oikein, mutta niin se on.

2 tykkäystä

Kaveri näytti kyllä vanhemmalta :thinking:

Voit laskea sekä DCF:n nimellisenä (yleisempää) tai reaalisena, että talouskasvun joko nimellisenä tai reaalisena (yleisempää). Tässä kontekstissa molemmat ovat nimellisiä. Nimellinen talouskasvu ei kuitenkaan ole jotain mitä voit vain päättää tapahtuvan, eikä keskuspankkien inflaatiotavoitteisiinkaan pääseminen ole mikään läpihuutojuttu talouksissa, joissa työntekijöiden määrä laskee, vaikka meillä olisikin itsenäinen rahapolitiikka, jota Suomella ei edes ole.

1 tykkäys

Itseäni ‘hivenen’ ärsyttää kun joku linkkarissa ilmoittaa kuulleensa huhun ja siitä keskustellaan vakavana asiana ihan sijoituspalstalla asti.

Mukaan keskusteluun tuodaan totuttuun tapaan jo kaikki omat visiot tyyliin it-projektien myymiseen riittää ekseli.

Mutta kai näihin jotenkin on pakko vastata :melting_face:

7 tykkäystä

@teppoh ainakin persoonallinen layoutti esityksessä! Sopii kohderyhmälle. :smile:

4 tykkäystä

Paluu arkeen on virallisesti toteunut. Tervetuloa takaisin osinkokuningas :saluting_face:

41 tykkäystä

Kuulin tästä ensimmäisen kerran toisella asiantuntijafoorumilla ja sitten vasta vilkaisin Wittedin ketjuun. Mitä tulee spekulointiin niin odotatko julkisessa yhtiössä virallista tiedotetta ennen kuin muodostat näkemyksen suuntaan tai toiseen?

1 tykkäys

Kun lukee yhtiöketjuja, niin on todettava, että mikään ei muuta sentimenttiä niinkuin hinnan lasku. Toivoin tällevuodelle laskevia hintoja, ja sen sain. Ai että, onko edes olemassa parempaa tekemistä housut jalassa kuin ostaa ja omistaa osuuksia yrityksistä yhä halvempiin ja halvempiin hintoihin?

cocktails-drinks

37 tykkäystä

Tässä on (useammallakin foorumilla) ollut keskustelun pohjana 1 linkkaripostaus, jossa henkilö kertoo kuulleensa jotakin.

Jos tähän aikoo perustaa näkemyksensä on mielestäni metsässä pahasti.

Juuri näin :+1:

Toki liian aikaiset ostot harmittavat nyt kun olisi saanut samaa tavaraa halvemmalla, mutta ei auta kuin laskea keskihintaa (vaikka Verneri pilkkaakin luuseriksi :frowning_face: )

Ja mitäs sitten tapahtuikaan?

11 tykkäystä

Myydä ja vähentää osuuksia yrityksistä yhä korkeampiin ja korkeampiin hintoihin? :smiley:

43 tykkäystä

On monestikin. En ole löytänyt yhtälöä, mikä mahdollistaa vapaat lyhyet työpäivät, taloudellisen turvan ja lapsiperheen arjen yhteensovittamisen.

3 tykkäystä

Jos useassa paikassa saman päivän aikana aletaan puhua samasta todennäköisesti siinä voi olla taustalla jotakin muuta linkkaripostauksen lisäksi. Tuo Tj:n kommentti yhtiöketjuun nyt ei ainakaan lieventänyt tätä yhtään mielestäni. Haluavat tuoda oman näkökulmansa esille, eivätkä kiistäneet koko juttua.

Edit: Nyt myös oman verkoston kautta kuullut tätä tarinaa, joten ei tarvitse enää edes internettiin luottaa tässä

1 tykkäys