Inderesin kahvihuone (Osa 7)

@Kunhalvallasaa kun viimeisen auton ostin Saksasta ja oli arvokkaampi, niin sain alkuun erittäin hyvää palvelua viralliselta Volvo jämyltä. Mutta tätä ei pidä sekoittaa Kamuxin kilpailijoihin.

Volvosta puuttui kuitenkin yksi ominaisuus, jonka myyjä kertoi. Oston jälkeen otin yhteyttä ja saksalaiseen tyyliin kiisti kaiken. Saksassa ei myönnetä tehtyjä virheitä ja jos niin tehdään, selittelyä riittää eikä se vika loppujen lopuksi koskaan ole kuitenkaan kyseisen henkilön. Ja mitään vastaantulemista on turha odottaa - ei voi mitään :man_shrugging:t2:

Saksassa sopimukset on paksuja, koska ihmisten välillä ei ole samanlaista luottamusta kuin Suomessa. Ja helposti uhataan oikeuteen menemisellä.

Kamux voisi erottautua hyvällä palvelulla, mutta aikoinaan otin yhteyttä heidän Hampurin toimipisteeseen eikä jäänyt silloin hyvä kuva. Toivottavasti Tapio korjaa palveluiden laatua ja tähän minulla on kova luotto osakkeenomistajana.

3 tykkäystä