Vilkaisin tässä toissaviikolla pitkästä aikaa kakkossalkkuani. Oli jotenkin kiirettä riittänyt pääsalkun saldon ylläpitämisessä, kun sen arvo on jotenkin joka päivä vähäisempi, vaikka muistaakseni olen sinne ämpäreittäin kaatanut varoja. En siten ollut liiemmin ehtinyt tuota pienempää salkkua huoltaa.
Huomasin, että olin harjoittanut siellä täysin sijoitusfilosofiani vastaista toimintaa eli sijoittanut hesulin ulkopuolelle ja vielä jenkkeihin. Tuottokin oli karannut tämän vuoden osalta +25 % tasolle, mikä tuli kyllä ihan aidosti yllätyksenä. Aloitin heti korjaavat toimet ja nyt salkussa on vain Wärtsilää ja Wulffia. Oletan, että salkku tasapainottuu pääsalkun tasolle eli pakkaselle vielä ennen joulua. Onneksi toki salkussa ei juuri varoja ollut, joten lähinnä kauneuspilkku punaisen meren keskellä.
Aina voi mennä positiivisen kautta. Mietin lähinnä, etteikö toisi vähän tasapainoa elämään, jos olisi Tapparan kannattaja, niin vaikka pörssissä menisi huonosti, niin edes jostain saisi iloa. Meidän SaiPalaisten kausi on jo tässä vaiheessa ohi ja pörssikään ei tuo hirveästi valoa pimeneviin iltoihin.
Toki sitäkin samaa on, että saa sekä pörssissä että jääkiekossa pohtia, onko se lempiosake/-seura konkurssissa kauden päätteeksi.
Lasketaanko hesulinpörssin osakkeet, lukossa oleva henkilökuntarahasto, myyntirajoitetut oman työpaikan osakkeet, kryptot tai luottokortti säästöihin?
Jos ei niin noin 1kk menot kun tänään tuli palkka.
Kyllä tuohon kyselyyn olisi pitänyt mahduttaa yksi säästämiseen liittyvä korkoa korolle -kysymys, onhan se aika oleellista kuitenkin hiffata sekin puoli. Esim “Sijoitat 200 euroa kuukausittain indeksirahastoon, jonka arvo alenee vuosittain 10%, kuinka paljon kumulatiivisesti vitutuskäyräsi on kasvanut neljän vuoden aikana? a)liikaa b)vitusti liikaa”