Mielestäni Pasin, Rothoviuksen ja Kinnusen lausunnoissa oli paljon hyvää, mutta kaikki arvaukset eivät osuneet oikeaan, ainakaan vielä. Juttu oli tehty 24.4.2022 eli kaksi kuukautta Ukrainan sodan kiihtymisen jälkeen.
Nyt 15 kk myöhemmin pieni välitilinpäätös:
- Jos olisin uskonut asiantuntijoita, olisin siirtynyt pois Yhdysvaltain osakemarkkinalta. Pieleen olisi mennyt.
- Uskoin asiantuntijoita enkä siirtynyt pois Suomen osakemarkkinalta. Pieleen meni.
- Uskoin asiantuntijoita ja siirryin pois kiinteistömarkkinalta. Oikein meni.
=============================================
OIKEIN MENI:
Paasi:
Sodan ja sanktioiden takia energian ja arkihyödykkeiden hintojen nousu on vain kiihtynyt, mikä ennestään nostaa inflaatiota. Näillä näkymin mitään helpotusta ei ole lähitulevaisuudessa luvassa, eikä edes viiden vuoden näköpiirissä, Paasi arvioi.
Luulen että Fedin ohjauskorkoa nostetaan vuoden vaihteeseen mennessä vielä yli prosenttiin, ja Euroopan keskuspankki EKP seuraa perässä, Paasi sanoo.
Rothovius:
Helsingissä kiinteistön tuotto-odotus on jo inflaatiota pienempi, hän sanoo.
Kinnunen:
Ostoja kannattaa hajauttaa ajallisesti, niin silloin ei ota riskiä siitä, että ajoitus on juuri väärä. Sijoittaminen on mukavaa, kun kurssit nousevat. Kun kurssit laskevat, voi tulla pakonomainen tarve poistua markkinoilta, ja silloin aika on yleensä väärä. Kehottaisin siis edelleen pitkäjänteiseen sijoittamiseen.
Helppoja tuottoja ei ole saatavissa mistään, hän toteaa.
=============================================
VÄÄRIN MENI:
Paasi:
Yhdysvalloissa pörssiyhtiöiden markkina-arvo on kaksinkertainen bruttokansantuotteeseen verrattuna. Puhutaan niin sanotusta Buffett-indikaattorista, mikä on nyt historiallisen korkea. Se antaa kuvaa pörssikuplan koosta, Paasi kertoo.
SP500 on nyt 8% korkeammalla, Nasdaq100 18% korkeammalla. Ei siis ollutkaan kuplaa Yhdysvalloissa. OMHXPI on laskenut 11%. Kupla oli ennemmin Suomessa. DAX30 on noussut 18%. Indeksien kurssilaskut olivat jutun julkaisuhetkellä jo pudonneet noin puolet matkalla tuleviin syksyn pohjiin.
Jos haluaa suojata rahojaan inflaatiolta, niin en nyt keksi muuta kuin jenin. Japanissa on tällä hetkellä matala inflaatio. Jos siis muualla on kuuden prosentin inflaatio, niin jos siirrät rahasi nyt jeneiksi, saat viiden vuoden päästä 25 prosenttia enemmän euroja takaisin.
Jenin arvo on laskenut 11% suhteessa euroon. Tietysti tässä on vielä 4 vuotta aikaa kääntää laiva.
Kun ensimmäinen suuryhtiö menee nurin, koska he eivät pysty maksamaan korkojaan, niin se tulee olemaan se h-hetki. Silloin markkinat sisäistävät, että korko vaikuttaa aivan suoraan yritysten arvoon. Siinä vaiheessa kupla todennäköisesti puhkeaa.
Tässä Paasi voi vielä olla oikeassa. Vielä ei ole mennyt suuryhtiötä nurin. Jäädään odottamaan.
Rothovius:
Ja kyllähän Ukrainan sota ja inflaatio on jo tällä hetkellä huomioitu osakkeiden hinnoissa, Rothovius sanoo.
Ei ollut. SP500 kävi 18% alempana, Nasdaq100 22% ja OMXHPI 13%.
Toki kiinteistöissä on sellainen inflaatioturva, että niiden hinnat noussevat inflaation mukana.
Kiinteistöjen nimelliset ja reaaliset hinnat ovat laskeneet.
Kinnunen:
/
Osakemarkkinat ovat Yhdysvalloissa edelleen hieman korkealle arvostettuja, Suomessa ollaan historiallisesti neutraalilla tasolla, mutta tällä hetkellä riskit ovat koholla. Tällä hetkellä tuloskasvun näkymä on hyvin epävarma, hän sanoo.
Tämä oli totta noin 170 päivää Yhdysvaltain osalta, mutta nyt arvostukset ovat jälleen jo korkeammalla.